Trendi-vihreää makkariin

Viimeiset korunat piti tuhlata Prahassa jonnekin ja niinpä piipahdin taksia odotellessa HM Home myymälään ja sieltä sitä trendikästä vihreää väriä sitten lähti mukaan kotiin. Ensiksi ajattelin noita olkkariin, mutta makuuhuoneessa tuo rauhallinen vihreä tuntui vielä paremmalta.

IMG_5179.jpg

IMG_5194.jpg

Olen oppinut petaamaan. Tai lähinnä olemaan petaamatta 🙂 Nykyään vain heitän peitot sängyn päälle, samoin viltin. Tyynyistä muodostuu rento kasa sängynpäätyyn ja yleisilme onkin yhtäkkiä militanttisesta taiputumuksestani poiketen huoleton ja kutsuva.

Pallovalot ripustin taas pyykkpojilla verholistaan. Ne on kyllä tosi kivannäköiset tuossa killuessaan, varsinkin ilalla ollessaan päällä.

IMG_5196.jpg

Yöhyllyllä, pöydäksi kun tuota ei voi kutsua, on elintärkeät huulirasva ja käsivoide. Kirjaa luen joka ikinen ilta, aika usein englanninkielisiä. Tällä hetkellä työn alla on Techbitch -niminen chiclit, jota kuvaillaan sanoilla Social Network meets Devil wears Prada. Aika osuva kuvaus ja kirja onkin kivan koukuttava media-alan hömppä.

IMG_5181.jpg

Makkarimme on tosi pieni ja niinpä olen yrittänyt pitää värimaailman vaaleana ja raikkaana. Tuoreet kukat tuovat ihanaa fiilistä ja tähän aikaan vuodesta suosikkejani on ehdottomasti sipulikukat; helmililjat ja krookukset.

Kirjat, joita omistan vain lähinnä pokkareina, haluaisin valkoiseen kirjakaappiin lasiovien taakse. Kaappi saisi olla vähän sellainen romanttishenkinen ja ovet kuin vanhat ikkunaruudut.. Se sopisi kirjakaapiksi täydellisesti. Tilaa ei kuitenkaan tällä haavaa kirjakaapille ole, joten pieni määrä asustaa makkarin avohyllyssä, loput yläkaappeihin sullottuna. Ehkä joskus minulla on vielä oma pieni kirjastoni. 🙂

6 kommenttia “Trendi-vihreää makkariin

1. Sopiipas tuo väri hyvin teidän makkariin :)! Väri piristää kummasti :)

Kivaa päivää!

1. Vaaleanharmaa ja valkoinen ovat kyllä aika perusvarma pohja mille muulle värille tahansa. Vihreänhän sanotaan rauhottavan, joten tuo sopii makkariin jo senkin takia. 🙂

2. Kauniit vedenvihreät tyynyt 🙂 Ja muutenkin ihanan raikas makuuhuone!

3. Heii, Olen lukenut sun blogia tässä viime viikkoina ja katsoin että oot käyny tuon visualistin tutkinnon. Lähdin tutkimaan sitä tutkintoa ja Oon nyt kovasti miettinyt että hakisin sinne mutta en oikein tiedä oonko niin sanotusti oikeilla jäljillä koko hommasta. 😀 En osaa siis mitenkää kauhean hyvin esim piirtää. Mua kiinnostaa esillepanot myymälässä, meinaan että oon töissä jo kaupanalalla. Haluaisin esimerkiksi tehdä töitä jossain missä tehdään piiroksia ja karttoja muunmuassa hyllyihin, myyviä kokonaisuuksia eri teemoihin, keskitytään myymälän yleisilmeeseen. Osaan siis kyllä ns vapaalla kädellä piirtää jonku myymälän yleiskartan mutta enpä tiedä mistään mittasuhteista mitään 😀

Kysymys onkin että mitä kaikkea tossa visualistin tutkinnossa tulee sitten tehtyä, sulla oli ollut vissiin jotain harjotteluita ! Pystyykö niitä yhdistämään kun on jo esimiestehtävässä töissä omassa työpaikassa. Vaikuttaa niin mielenkiintoiselta ja tuo tutkinto on kovin arvostettu! Se on iso raha mitä siinä on kiinni ja en haluaisi mennä ns. "yrittämään" jos sattuisin sisään pääsemään ja sitten oisinkin ollut ihan eri luuloissa tästä tutkinnosta 😀 Oisin tosi kiitollinen jos vastaisit 🙂

1. Moikka! Visualistin tutkinto tuli tosiaan suoritettua ja valmistuin kesällä 2014. Ja vaikka itsellä keikahtikin työkuviot uuteen suuntaan niin, että jäinkin nykyisen (ja tutkinnonkin aikaisen) työnantajan palvelukseen, en missään nimessä kadu, että sijoitin summan kouluun. En siis tee visualistin töitä nyt työkseni, mutta kaikesta koulutuksesta on vain ja ainoastaan hyötyä! :)

Opin itse ihan hurjasti koulussa ja tutkinto on laaja! Opiskelimme mm. valo- ja värioppia, messuosastojen rakentamista ihan niistä teknisistä rakenteista lähtien, meillä oli taideopettajia opettamassa luonnospiirtämistä ja maalaamista, arkkitehti opettamassa mittasuhteisiin piirtämistä käsin (julkisivu -ja pohjapiirrokset), eli ei siis haittaa, jos et ennestään osaa – opit sen koulussa kyllä! Lisäksi eri opettaja opettamassa 3D-mallintamista, eli tietokoneavusteisesti kolmiulotteista piirtämistä. Jälkimmäinen oli helpompaa kuin käsin piirtäminen, mutta olen tosi ylpeä, että osaan nyt molempia! Meillä oli somistusopetusta henkilöltä, joka on toiminut alalla 15 vuotta ja avannut myyämälöitä Tukholmasta Moskovaan ja Portugaliin. Alan ammattilaisia siis on koulu täynnä! Opiskelimme lisäksi markkinointia , mainontaa ja viestintää, opimme pukemaan mallinukkeja sekä harjoittelimme näyteikkunoiden ja erilaisten esillepanojen tekoa (seinä/pöydät/mallinukkeryhmät). Opiskelimme työturvallisuutta, valokuvausta, trendihistoriaa ja teimme lukuisia käytännön harjoituksia niin koulussa kuin työharjoitteluissakin. Koulutus oli tosiaan laaja ja tuskin tuli mainittua tässä edes kaikkea! Koulua on n. 2 päivää kuukaudessa ja koulupäivien välillä tehdään myös tehtäviä, jotka sitten palautetaan opettajalle arvosteltavaksi.

Jos olet jo kaupanalalla, siitähän on pelkkää plussaa! Kannattaa ehdottomasti yrittää tehdä oppisopimus työnantajasi kanssa, niin silloin sinun ei tarvitse maksaa koulumaksua. Oppisopimuskoulutushan on opiskelijalle tutkintomaksua lukuun ottamatta ilmaista. Itse en voinut sitä vaihtoehtoa harkita, sillä työnantajani toimii eri alalla. Jos opiskelisit oppisopimuksella, tällöin kaikki käytännön harjoittelu tapahtuisi työpaikallasi, et tarvitsisi etsiä muita paikkoja harjoittelua varten, kuten minä. Tietysti riippuu vähän oletko minkälaisessa kaupassa töissä – vaate- vai ruokakauppa? Jälkimmäisessä ei loputtomasti voi harjoituksia tehdä (ruokakaupasta puuttuu nuket ja näyteikkunat), mutta esillepanoja voi toki tehdä ruokatavaroidenkin kanssa, katsopa vaikka Stockmannia!

Kuulostaa siltä, että tosiaan visualistin työt kiinnostavat! Kuvailit jo aika lailla niitä hommia, joita visualisti tekee. Toivottavasti vastasin kysymyksiisi ja kerron mielelläni lisää, jos jokin jäi askarruttamaan!

2. Kiitos paljon pitkästä vastauksesta, hain koulutukseen tossa pari pv sitten, saa nähdä mitä tapahtuu!

En usko et omalla työpaikalla suurinkaan osa noista harjotteluista toimis, meille tulee selkeet ohjeet miten uudet kampanjat sun muut hoidetaan, niitä saa muokata oikeestaan vasta sitten ku tuoteet loppuu tai kun uusi kampanja tulee viereen 😀 Eikä tosiaan ole mtn näyteikkunoita, eikä myymälän ulkoa asuun saa puuttua, kaikki tulee khöm saksasta 😉

Kiitos vielä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *