Kesäkeittiön pohjatyö tehty

Jos katsoo säätietoja, ei kesäkeittiöprojekti nytkähdä vähään aikaan liikkeelle…
Jo sunnuntai meni kokonaan pipariksi projektin suhteen, kuka tuolla sateessa viitsii mitään tehdä. Pääsimme hyvään vauhtiin pohjatöiden kanssa viime perjantaina ja lauantaina ja tarkoitus oli jatkaa sunnuntaina, mutta toisin kävi. Myöskään koko tämä viikko kamaline sateineen ei lupaa hyvää projektin etenemiselle. Se muuten siitä kivasta vappusäästä…?

No mutta, tämän projektin kanssa ei olla hevosen selässä, tehdään sitä aina kun sää ja aikataulut niin sallii. Ohessa kuva siitä, mihin se meidän kesäkeittiö rakentuu, eli tuota tyhjää, valkoista aitaa vasten. Kuvassa näkyy hyvin nyt myös nuo uudet kalusteemme sekä terassin jatkopala.

20150424_192602.jpg

Tein muuten aikamoisen homman karsiessani villiviinin aidalta pois, johon keittiö tulee. Piti olla varovainen, ettei katko oksia niin, että se kuolee koko matkalta. Aika solmuun ne on 13 vuoden aikana menneet! Teimme myös pientä maankohotushommaa, koska terassi on luonnollisesti korkeammalla, kuin maanpinta. Keittiön pohja piti saada samalle korkeudelle terassin kanssa ja ensin toimme isokivistä soraa muutaman kottikärryllisen verran, jonka jälkeen tasoitimme päälle kerroksen multaa. Sillä oli helppo saada tasainen pohja isoille betonilaatoille, jotka sitten asetettiin terassin kanssa samalle korkeudelle. Keittiö siis rakentuu noiden jykevien betonilaattojen päälle. Keittiöstä tulee 2 metriä leveä, eli ihan mukavan kokoinen ja saamme paljon kaivattua kokkaus -ja laskutilaa.

Teimme myös kuvakulman ulkopuolelle jääviin osiin jo pientä kasvien siirtoa, yksi lähti naapurille ja yksi vaihtoi paikkaa. Nyt maassa ammottaa pari tyhjää reikää, eli uusia kasveja pitää hankkia tilalle. Hommat ei toki lopu siihen, sillä tuo terassi pitää vielä saada öljyttyä jossain kohtaa ja vanha pajuaitakin tarvitsee freesausta. Tarkoitus on saada yleisilme rauhalliseksi ja yksiväriseksi. Seuraavaksi projekti etenee kuitenkin kesäkeittiön jalkojen ja tasojen tekemisellä. Vielä on auki rakennusmateriaalit, pyörittelemme paria eri vaihtoehtoa, mutta selkeä kuva keittiöstä ja sen ilmeestä on piirtynyt vahvasti mieliimme. Kyllä tästä vielä hyvä tulee! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *