SISUSTUSTAKKA SAAPUI KOTIIN

Olen aina halunnut takan! Meille ei kuitenkaan ihan ehtaa voi tulla kaiken maailman lattiavahvistusten ja hormivarausten takia ja olin jo melkein luopunut toivosta takan suhteen. Aiemmin keväällä googlailin sisustustakkoja ja törmäsin tähän upeaan sisustustakka-kaunottareen ja tiesin siltä istumalta, että se olisi saatava! Siipan vakuutin luettamalla hänellä sisustustakan ominaisuuksista, sähkönkulutuksesta jne.

 IMG_5425.jpg                 

IMG_5430.jpg

Takka tilattiin Savenmaa -nimisestä verkkokaupasta, jossa kyseisellä takalla oli selvästi edullisin hinta. Samaa takkaa löysin ainakin kahdelta muulta jälleenmyyjältä. Takka tuotiin kolmen päivän päästä tilauksesta kotiovelle ja se oli helppo kasata itse. Tai no, siippa kasasi, minä toimin työnjohtajana. Pelkäsin, että se olisi ollut kermaan taittavan valkoisen värinen, mutta onneksi se on väriltään ihan puhtaan valkoinen. Kooltaan takka on aika iso – metrin korkea ja 1,10m leveä.  Takka sai paikan entiseltä pianoseinältä, jonka olimme remontin yhteydessä rapanneet betonilla rouhean näköiseksi ja maalanneet sitten valkoiseksi. Rouhea betoniseinä ja koristeellinen manttelitakka ovat muuten aika hyvännöinen pari!

Halusin kokonaisuuteen ehdottomasti myös ison valkoisen peilin takan ylle seinään, joka sekin ahkeran googlettelun jälkeen löytyi Jyskistä ja paikan päälle mentyämme vieläpä alesta! Voi mikä tuuri! 🙂

IMG_5303.jpg

IMG_5306.jpg

Takan päälle halusin rauhallisen ilmeen, sillä seinä, krumeluuri takka ja peili olivat jo tarpeeksi näyttävät yhdessä. Koska seinä kaipasi ehdottomasti kuitenkin valoa, Ikeasta vuosia sitten ostamani ja edelleen kovasti tykkäämäni valaisin sai paikan takan päältä. Kaveriksi hankin ihanan purppuranvärisen orkidean.

                   IMG_5311.jpg

Pidän kovasti ison peilin tuomasta avaruuden tunteesta. Peili tuossa nurkkaseinässä avartaa kotia ja tuo lisää tilan tuntua ihan huimasti, kun peilistä heijastuu vastapäisten seinien tavaroita.  

  IMG_5290.jpg               

Takkaan saa varmaan kuusi eri liekki -tai hiillosefektiä kaukosäätimestä valiten. Hiillos hehkuvine kekäleineen on yllättävän aidon oloinen, joskaan takaseinälle nousevat liekit eivät nekään ole yhtään hullummat! Liekki- ja hiillosefektit syntyvät siis täysin led-valojen avulla, eivätkä ne kuluta sähköä nimeksikään. Takassa on myös portaaton lämmityssäätömahdollisuus. Emme ole näillä kesähelteillä lämmitystoimintoa käyttäneet, mitä nyt testanneet, että se toimii ja sieltä todella tulee lämmintä ilmaa. Takalla saa helposti lämmitettyä talvella olohuoneen, jossa minä usein pakkasilla palelen. Sähkölämmitteinen takka vie varmasti jonkun verran sähköä, mutta se selvinnee myöhemmin, kuinka paljon. Olen kuitenkin valmis maksamaan ekstraa lämpimästä huushollista! 🙂

IMG_5293.jpg

Takan viereen asetin isoon kangaskoriin mökiltä mukaan ottamiani halkoja. Koristeenahan ne tietysti vain ovat, mutta tuo minusta aika kivan fiiliksen:) Samalla sen taakse sai piilotettua pistorasian ja johdot.

IMG_5436.jpg

IMG_5443.jpg                

Takka kruunasi koko remontoidun ja uudelleen kalustetun ja sisustetun olohuoneen. Jos hankkisin aidon takan, se olisi ehdottomasti tuollainen manttelitakka. Ne ovat minusta romanttisia ja upeannäköisiä.

IMG_5298.jpg

IMG_5300.jpg

Ikkunan edestä puuttuvaa penkkiä lukuun ottamatta koti alkaa nyt olemaan valmis. Se onkin selvästi muotoutunut eri tyylejä ja eri aikakausia yhdistelevistä kalusteista ja somisteista.

              IMG_5433.jpg

Mitäs te tuumaatte sisustustakastamme?

21 kommenttia “SISUSTUSTAKKA SAAPUI KOTIIN

  1. Tuo on kyllä upea, vaikken suuremmin sisustustakoista välitä… Näillä leveyksillä sen pitää olla aito ja mielellään hyvin varaava 🙂 Mutta sopii kyllä teille hyvin! Upea olohuone ♥

    1. Ymmärrän kyllä hyvin tuon aidon takan ihannoinnin, sellaisen meillekin haluaisin, jos vain olisi mahdollista. Siipankin ensi reaktio oli, että jos ei saa aitoa, niin ei halua mitään. Onneksi kuitenkin muutti mieltään ja sain tuon &quot;second bestin&quot; kotiin. Tykkään itse tuosta takasta tosi paljon! <br />
      <br />
      Kiitos Jossu! &hearts;

    1. Kiitos kommentista Sanna! Takka on kyllä tosi mieluinen.:)

  2. Ihanan näköinen olkkari! ❤️ Savuttaako takka tai tuleeko siitä jonkinnäköistä &quot;krääsää&quot; 🙂

    1. Kiitos Riina &hearts; <br />
      <br />
      Takka ei savuta lainkaan, se on kuin patteri käytännössä tai oikeastaan kuin kuumailmapuhallin. Liekit ovat led-valoja, samoin hehkuvat halot, tosi aidon näköisiä, Takkaa voi pitää päälllä ilman lämpöä tai lämmön kanssa ja lämmön määrää voi säätää. Toisin kuin voisi luulla, sähkötakka lämpö päällä ei vie paljon energiaa, saman verran kilowattitunteja kuin vaikkapa imuri. Pelkät valot taas eivät kuluta juuri mitään ledejä kun ovat. Olen ollut tuohon takkaan enemmän kuin tyytyväinen! Se on kaunis ja kotiin, johon aitoa takkaa ei voi saada, hyvä tunnelmanluoja sekä saahan sillä toki lämmitettyäkin.

  3. Hei, eksyin tänne blogiisi kun olen itsekin haaveillut sähkötakasta. Olen päätymässä juuri tuohon Savenmaan malliin. Kun olen lueskellut kokemuksia sähkötakoista, niin joku oli kommentoinut että ne saattavat hurista aika isolla äänellä, ääntääkö teidän takka isosti? ps. On kyllä nätin näköinen teidän olkkarissa.

    1. Hei, kiva kun eksyit! 🙂 Sähkötakka on kyllä todella hyvä vaihtoehto, jos ei aitoa voi hankkia. En voi mitenkään sanoa, että hurina lämmityksen aikana olisi kovaääninen. Tokihan se siis hurisee, kuulee, kuinka lämmintä ilmaa puhaltaa ulos, mutta ei todellakaan mitenkään häiritsevästi. Suosittelen lämpimästi juuri tätä mallia ja tuollaisen samanlaisen tilasimme juuri äidilleni eilen. 🙂

  4. Ihana tuo takka! Meillekin tuollaista ollaan hommaamassa mutta mietityttää, kuuluuko takasta hurinaa tai jotain ääntä, kun pelkät ledit ovat päällä? Vai ainoastaan silloin, kun lämmitys on päällä myös.

    1. Kyllä, takka on ihana ja tykkään siitä vieläkin näin 1,5 vuoden jälkeen edelleen yhtä paljon! Se on aivan ihana sisustuselementti! Kun takan, eli ledit laittaa kaukosäätimestä päälle, siitä alkaa kuulua pieni hurina, mutta siis PIENI. Ei mikään sellainen ääni, mitä jäät edes kuuntelemaan. Siihen kiinnittää huomiota sillä hetkellä kun sen napsauttaa päälle, sitten se jo häviää kodin muihin ääniin ja elämään. Vähän kuin jääkaappi. Tosin jääkaapin hurinaa ei kuule kun se useimmiten on jonkun kaapinrungon sisällä hurisemassa…:) Kun lämmityksen laittaa päälle, se hurisee vähän kovemmin, tai lähinnä tuulee 🙂 Vertaisin tuota johonkin pieniääniseen tuulettimeen, jota kesäaikaan käytetään. Sekään ei kuitenkaan ole mikään edes meteliksi laskettava ääni. Hyvin voi telkkaria katsoa ja kuunnella samaan aikaan. Suosittelen lämpimästi!

  5. En ollut aiemmin kuullut Savenmaa verkkokaupasta. Juttusi perusteella innostuin tutkimaan ja tilaamaan samanlaisen takan meille. Oli muuten edullinenkin verrattuna muiden vastaaviin takkoihin. Samakin takka jossain muualla oli 100 € kallimpi. Kiitos vaan vinkistä 🙂 Peilinkin haluaisin….nuo pienet helmimäiset kohoumat listassa ovat tosi kauniit! Toivottavasti löytyy vielä Jyskin valikoimista…

    1. Savenmaa oli itsellenikin vieras ennen kuin googlaamalla siihen törmäsin. Äitini on myös pari vuotta sitten tilannut omansa samasta paikasta. Heillä on edullinen hinta ja ripeä toimitus! Hienoa, että vinkistäni oli hyötyä! 🙂

    1. Kiitos 🙂 Mielestäni tällä ei ollut erityistä nimeä kun tilasin sen Savenmaalta…

  6. Meillä sama takka ja samasta paikasta tilattu noin vuosi sitten. Ollaan tykästytty kovasti ja juuri takkaa jäin kaipaamaan entisestä kodista. Lämmitys kun on päällä, niin hurina todella mitätön ja ei kuulu kun muitakin kodin ääniä on. Ihana kun oli kuva peilin kanssa, koska siitä olen vielä haaveillut, kulta reunaisesta.

    1. Heippa Kiia! Tuo takka on kyllä ollut ihan huippu ostos! Ollaan tykätty tosi paljon ja hurina on tosiaan pientä. 🙂

        1. Heipä hei! Kyllä vain, tuossa se vieressä loimuaa nytkin. On siis toiminut oikein hyvin jo viidettä vuotta ja edelleen olemme tyytyväisiä. Voin suositella lämpimästi!

  7. Moi:) tätä itse katellut kans samalta sivulta mutta näyttää ettei olisi vieläkään tuotetta kaupassa/myytävänä. Saako samankokoisia takkoja muualta osaatko sanoa?

    1. Hei Iida! Voi harmi jos takkaa ei ole saatavilla. Olen nähnyt vähän vastaavia (joskin hieman yksinkertaisempia malleja) esim. Hobby Hallilla. Lisäksi joissain muissa verkkokaupoissa, joita en kylläkään valitettavasti muista. Kannattaa yrittää googlata sanoilla ”sisustustakka” tai ”sähkötakka” tai ”koristetakka”. Niillä saattaisi onnistaa. Toivottavasti löydät jostain omasi! 🙂 Mukavaa joulunodotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *