KAMERALLE LAUKKU

Tämä oli tärkeä ostos, joskin helppo, sillä kun näin tämän kätevän reppu-mallisen laukun kameralleni, päätin ostaa sen välittömästi.

IMG_1154.JPG

Tähän asti kamera on lojunut pianon päällä, olkkarin pöydällä, tv-tasolla, siellä, mihin sen olen kädestäni unohtanut. Tarvitsen vapaa-ajan lisäksi kameraa opinnoissani ja se liikkuu jonkin verran mukanani. Kallista kameraa en viitsi kanniskella missä vaan, enkä pidä isoista käsilaukuista, joten se ei mahtuisi normi laukkuunikaan. Olkalaukkumalliset kameralaukut näyttivät mielestäni ihan kököiltä. Ei tämä reppukaan mikään laukkusuunnittelijan visuaalinen huippuluomus ole, mutta käytännöllinen kyllä! Se tuntuu hyvältä selässä, sinne mahtuu kaikki tarvittava ja vähän ekstraakin.

IMG_1158.JPG




Omat taskut löytyy muistikortille, objektiiveille, johdoille sun muille tykötarpeille.

IMG_1161.JPG


Laukku on hyvin pehmustettu, joten kamera on hyvässä turvassa siellä. Laukku on yksiolkaiminen, eli leveä olkaremmi  kulkee vasemmalta hartialta rinnan yli oikealle kyljelle. Laukku on tehty myös melko varas-turvalliseksi, sillä jokainen vetoketju on piilotettu kankaan alle (useammat vielä tarranauhalla kiinni) ja osaa vetskareista ei saa edes auki asti, sillä soljet estävät niiden alas vetämisen. Aika kauan tuota täytyy selkäpuolellani jonkun räpeltää, ennen kuin kameran tai muita tavaroita sieltä ulos saisi ja tässä kohtaa ihan varmasti tuon räpeltämisen määrän jo huomaa.

20140209_102039.jpg
20140209_102140.jpg

Kameran saa näppärästi laukusta ulos. Sen kun kääntää laukun eteensä, vetää vetskarit auki, niin kamera on valmiina tuossa asennossa, josta se on helppo napata käteen.

Lähden tämä reppu selässäni myös NYCiin, enkä aio tämän lisäksi kantaa enää erillistä käsilaukkua – tuonne mahtuu pakolliset käsilaukussakin kulkevat pikkutavarat. Reissuilla en kanna muutenkaan normaalia määrää tavaraa mukana, saati normaalia lompakkoa, vaan mukana on käteinen ja kortti, ne mahtuu mihin tahansa taskuun. Samoin puhelin. 

Minkälaisissa laukuissa teidän kamerat kulkee mukana?
Blondi

Heidi / Checklist - -

6 kommenttia “KAMERALLE LAUKKU

  1. Näyttääpä kätevältä! Tahon kans 🙂 Kerro vielä mistä tämän bongasit ja paljonko kustansi? Ja onko siinä yksi vai kaksi kantohihnaa?

    1. Kätevä tuo onkin! On noita varmaan muuallakin, mutta tuon ostin Expertiltä. Hinta oli 89€. <br />
      <br />
      Olinpa kirjoittanut hassusti tuonne tekstiin tuosta olkaimesta:) Käyn editoimassa! Tuo on yksi-olkaiminen reppu, eli laitan hihnan pään yli niin, että se kulkee vasemmalta olkapäältä rinnan yli oikealle kyljelle. Takaapäin katsottuna vasemmalla hartialla on pala hihnaa ja oikealla alaselällä toinen pala. Kyllä nyt tuli selitettyä hankalasti, mutta toivottavasti sait selvän 🙂 Olis pitänyt laittaa tuo selkään, mutta olin yksin kotona, eikä kukaan ollut ottamassa kuvaa… 🙂

  2. No nyt on kätevän näköinen laukku :). Pidät Nykissä vaan tiukasti siitä kiinni ettei kukaan nappaa!!

    1. Tuota sisäosaa pystyy vielä noiden tarrakiinnityksillä olevien pehmukkeiden ansiosta muokkaamaan siirtelemällä niitä putken sun muiden kokojen mukaan. Vaikuttaa oikein pätevältä, käytössähän sen sitten viimeistään tietää, että onko.<br />
      <br />
      Joo, vahdin laukkua kuin haukka! 🙂

  3. Tuollainen pitäisi hankkia omallekkin kameralle. Nyt se käsilaukussa kolisee ja naarmuuttuu. Laukku kyllä löytyy mutta ei kovin kätevä kantaa. Reppumalli olisi kätevämpi.

    1. Olkalaukut ei oikein sytyttänyt, joten oli oikein tyytyväinen kun löysin tuon reppuversion. Yksiolkaimisuus on myös plussaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *