SINIVALKOINEN PÄIVÄ

Kaunis, valoisa ja valkoinen päivä. Lunta on satanut vihdoin täällä etelässäkin vähän ja maa on ohuen lumikerroksen peittämä. Aamu on ollut rauhallinen ja lokoisa pitkien yöunien jälkeen. Tulee tarpeeseen pitkän viikonlopun lepo.

Itsenäisyyspäivä meillä vietetään rauhassa kotona saunoen ja tehden hyvää ruokaa. Linnan juhlat katsotaan myös, vaikkakaan tänä vuonna niitä ei Linnassa vietetäkään. Onpa mielenkiintoista nähdä erilainen Itsenäisyyspäivän vastaanotto tänä vuonna, tai minkälaisiin asuihin vieraat ovat pukeutuneet. Kuulin eilen kavereiltamme, että heidän tuttu, ihan tavis-henkilö oli saanut kutsun juhliin! Ilmeisesti Linnan juhlissa on aina joku tavis-kiintiö myös:) Taitaisin itse olla melkoisessa paniikissa, jos tuollainen kutsu pamahtaisi postiluukusta! Olishan se tietty myös ihan järjetön kunnia!

Kun ilta alkaa hämärtää, lähden viemään kynttilää vaarini haudalle. Kiitos itsenäisestä Suomesta kuuluu hänenkaltaisille rohkeille sankareille ja on hyvä palauttaa se mieleen aina silloin tällöin. Perinteiset sinivalkoiset kynttilät sytytän kuuden aikaan myös ikkunalle. 

Hyvää Itsenäisyyspäivää.

6.12.jpeg
Kuva täältä



Heidi / Checklist - -

3 kommenttia “SINIVALKOINEN PÄIVÄ

  1. Toivottavasti teillä oli mukava itsenäisyyspäivä ja -ilta ♥ Täällä ei ole aamupäivän räntäsateen jälkeen ollut tietoakaan lumesta. Eiku olihan tuossa jossain vaiheessa joku raekuuro, mutta eipä ole valkoinen maa. Ihan mälsää… :/

    1. Kiitos, oli ihan mukava ilta:) Nautiskeltiin hyvää ruokaa ja vähän viiniä kynttilän valossa &amp;quot;Linnan juhlia&amp;quot; katsellessa.<br />
      <br />
      Meille tuli viime yönä lisää lunta ja nyt sitä on enemmän kuin eilen. 🙂

    2. Meillekin tuli lunta sitten lopulta niin, että maa sai valkoisen ohuen peitteen. Pihallamme, jossa liikennettä ei ole niin paljon kuin kaduilla, on vielä peite. En usko, että tuolla muualla enää on. Ainakin partsilta saa katsella hieman valkoista. &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *