Uutta sisältöä blogiin!

Tätä uutista vähän jouduin pihtaamaan, sillä piti malttaa odottaa, että kaikki asiat ovat täysin selvää. No, nyt ne sitten on! Tämä on se mielen myllerrystä aiheuttanut tekijä, josta kirjoitin ärsyttävän vihjailevasti jokin aika sitten 🙂

No, lue ihmeessä pidemmälle, niin selviää mistä on kyse!

IMG_5334_2.jpg

Kirjoitan lifestyle -ja sisustusblogia. Jutut painottuvat arkipäivän elämään, harrastuksiin, ruokaan, kotiin ja matkailuun. Sisustuksen painopiste vaihtelee ja joskus se on vähemmällä, mutta se on aika luonnollista, kun asuttaa jo valmista kotia. Siellä ei voi jatkuvasti olla maalaamassa seiniä, remontoimassa, uusimassa huonekaluja ja piensisustusta ja joskus on tuntunut, että sillä rintamalla ei ole aina mitään mistä ammentaa teille tekstiä, kuvia ja inspiraatiota.  Blogiin heijastuu aina kunkin oma elämäntilanne ja kirjoitukset painottuu aina käsillä olevaan hetkeen.

Sisustuksellisesti blogiin on kuitenkin nyt tulossa ihan uudentyyppistä matskua! Nuo mainitsemani käsillä olevat hetket kun tulevat jatkossa ainakin näin keväästä syksyyn painottumaan kesäkotiin!

IMG_5347.jpg

Suvullamme on ollut kesäpaikka aina 50-luvulta asti ja isovanhempieni jälkeen se jäi heidän lapsilleen, kuten isälleni. Minun isäni jälkeen se jäi puoliksi meidän perheelleni ja puoliksi toiselle puolelle sukua. Parin vuoden pitkällisen prosessin jälkeen saimme vihdoin asiat siihen pisteeseen, että aika isoille ratkaisuille oli viimein kypsä molemminpuolin ja nyt tuo meille melkoisen rakas paikka kuuluu enää vain meille!

Yhteisomistajuus varsinkin tämänkaltaisissa kiinteistöasioissa on aina haastavaa. Onkin ihan älytön helpotus, että tilanne on vihdoin rauennut mitä parhain päin. On hankalaa tehdä tai edistää asioita, jos niitä ei nähdä toisen osapuolen kanssa samalla tavalla. Mikä ihana vapaus meillä nyt onkaan saattaa mökki loistoonsa ja tehdä siitä juuri sellainen kuin mitä me siltä haluamme.

m%C3%B6kkipiha.jpg

Täällä käy suunnitelmat kuumina, sillä päivitystä tulee saamaan tontilla olevat kaksi vierasmökkiä kuin myös päämökki. Siellä käsittelyyn pääsee mm. lattia, joka tulee muuttamaan ilmettä jo huomattavasti. Sisätiloissa vallitseva seinämateriaali on tosiaan pyöröhirsi ja sen myötä myös väri toffeenruskea. Hirsiin ei tulla koskemaan, ne säilytetään sellaisina kuin ovat, mutta huonekaluihin, sisäoviin ja tekstiileihin olemme suunnitelleet äitini kanssa muutoksia. Pienten mökkien osalta suunnitelmissa on maalausta, huonekalujen järkevöittämistä ja tekstiilien uusimista. Oikeastaan nuo pienet mökit saavat ihan totaalisen make overin osakseen!

Projekti onkin jo aloitettu suursiivouksella ja mökkien sekä liiterin tyhjennyksellä. Kaikki ylimääräinen, vuosien ajan säilötty tavara saa lähteä. Ehjät joko myydään tai tuunataan sopiviksi, risat ja roskat lähtee suoraa päätä kierrätykseen. Ihana tunne, kun pääsee kaikesta rojusta eroon!

IMG_5342.jpg

Muita suunniteltuja töitä on mm. puuvajan uudelleen rakentaminen. Tässä pääsee mies ja velipoika toteuttamaan itseään! Sen sijaan pihatyöt ovat aika lailla hyvällä mallilla, sillä tontti on tehty aikoinaan melko helppohoitoiseksi ja viime kesänä teimme mm. kattavan huollon pihakalusteille ja patiolle. Pensaat alasleikkasimme asiaankuuluvasti jo maaliskuussa, mutta kyllähän isolta tontilta löytyy aina tekemistä myös pihatöiden saralla. Tälle kesälle ollaan kuitenkin kaavailtu lähinnä parin lahon puun kaatamista ja yrttimaantekoa. Viimeksi mainittuun on jo muuten aika villi idea olemassa, mutta näistä kaikista tulee blogiin ajallaan lisää juttua!

Kunhan kevät vain alkaisi vihdoin etenemään ja ilmat lämpenemään, niin saataisiin näitä kaikkia suunnitelmia etenemään. Melkein nauratti pääsiäisenä työnnellä kottikärryjä pihamaalla kaksi päivää lumen pyryttäessä. Eihän se maahan toki enää jäänyt, mutta tosi kylmiä ilmoja on nyt ollut!

Tule jo kevät! Sormet syyhyää jo päästä hommiin…! 🙂

PS: Loin tuonne sivupalkin tägeihin uuden tunnisteen ”mökki”, josta jatkossa löytää tähän aihepiiriin liittyvät postaukset.

Eva Solon vesipullo

Varsinkin kesällä tulee kannettua vesipulloa laukussa mukana ja usein olenkin heittänyt kassin pohjalle jo aika moneen otteeseen täytetyn, kertakäyttöiseksi tarkoitetun vesipullon. Niistä on hygienia kaukana ja niistä liuekenee veteen kaiken maailman muovimyrkkyjä.

_MG_9845.jpg

_MG_9847.jpg

Hulluilla Päivillä oli tarjouksessa Eva Solon pullot ja nappasinkin mukaani kaksi niitä, sillä varsinkin tytär käyttää joka päivä jotain ”ärrä” vesipulloa koulussa ja kotonakin.

_MG_9849.jpg

Nyt on tyylikkäät ja turvalliset BPA-vapaat pullot niin äidillä kuin tyttärellä. Tänä vuonna Hullareilta tulikin hankittua asioita, jotka ovat pitkään roikkuneet ostoslistalla. Nämä vesipullot hyvä esimerkki sellaisesta.

Aurinkoista päivää!

Rennosti pääsiäisenä

Onpa ihana ajatus, että tänään on maanantai, eikä ole tarvinnut mennä töihin! Neljän päivän vapaaputki tuli täydelliseen saumaan.

Olemme saaneet levättyä ja nukuttua niin pitkään kuin unta on riittänyt. Olo tuntuu hyvältä. Iltaisin ollaan istuttu perheen ja sukulaisten kanssa ruokapöydän ääressä, syöty hyvin ja vain nautittu pitkistä pyhistä.

_MG_0004.jpg

Pitkäperjantain aamuna sain hetken mielijohteesta vaihdettua olkkariin matot. Rullasin paksun talvimaton odottamaan ensi talvea ja laitoin tilalle viime keväänä ostetut valkoiset muovipunosmatot. Kyllä raikastui kodin ilme taas tosi paljon! Tuli niin paljon valoisampi fiilis taas!

Pöydällä on iso kimppu mummilta saatuja tulppaaneita. Nuo kerrotut ovat kauneimpia!

_MG_0007.jpg

_MG_0014.jpg

Tänään suuntaamme eilisen lailla mökille vähän siivoamaan ja laittamaan paikkoja kuntoon. Mietin juuri, että pitäisikö käydä ostamassa makkarapaketti mukaan. Ulkotulella grillatut makkarat voisi olla hyvä välipala! Vaikka ulkona onkin ollut kylmä ja eilenkin satoi lunta samaan aikaan kun aurinko paistoi ja me työntelimme kottikärryjä pihamaalla, oli silti ihana olla ulkoilmassa tuulettamassa vähän aivoja. Tänään keli näyttää vielä paremmalta.

Mukavaa toista pääsiäispäivää!