NYC – REISSUSUUNNITELMAT ETENEE

Hyvää lokakuista aamua!

nyki.jpg
kuva täältä

Saimme vihdoin viikonloppuna buukattua hotellin New Yorkin reissullemme. Paljon niitä onkin katseltu! On vertailtu hintoja, sijainteja, luettu arvosteluja, katseltu kuvia jne jne. Arvosteluiden ja mielipiteiden suo on loputon ja loppuviimein päätimme hotellin mutu-tuntumalla. Halusin keskeiselle paikalle ihmisvilinään ja lähelle metroasemaa, jotta sukkulointi suurkaupungissa olisi mahdollisimman kätevää. Hotellimme sijaitseekin muutaman askeleen päässä Times Squaren aukiolta! 🙂

maps.jpg
kuva Google Maps

Reissu on siis edessä vasta helmi-maaliskuussa, josta kerroinkin jo tässä matkasuunnitelmia-postauksessani, mutta hotellit täyttyvät hyvää vauhtia koko ajan. Kaverini on lähdössä kuukautta myöhemmin Nykiin kuin me, ja tuo meidän bookkaama hotelli oli jo täynnä silloin. Hotellithan ei varmasti kaupungista kesken lopu, mutta Trump-tasoiseen hotelliin meillä ei kyllä ole varaakaan! 🙂 Keskihintaiset hotellit täyttyvät tietysti ensimmäisenä. 

Asuminen New Yorkissa on kallista. Bookkaussivujen hintoihin tulee päälle vielä vero n. 15% sekä kaupunkivero, joka on 3,50 dollaria yöltä. Karkeasti hotellimme hintalapun päälle tuli veroja 150 euron edestä. En olekaan koskaan ennen maksanut pelkästä hotelliasumisesta niin paljon kuin nyt. 

hotla.jpg
kuvat Tripadvisor

Mukava lisä hotellissamme on hintaan sisältyvä aaminen, ilmainen wifi ja kuntosali. Siellä tuskin käymme pyrähtämässä, mutta jos nyt joku kamala urheiluintous iskee, sekin mahdollisuus on olemassa. 🙂

Reissua en malta odottaa! Olen haaveillut Nykin matkasta ikuisuuden ja nyt kun se on toteutumassa, on vaikea olla intoilematta!

B

Ps: Ens kuun jälkeen on joulukuu! Ehdoton lempivuodenaikani! <3 

KESÄ PAKETISSA

piha+1.jpg

Viikonloppu meni hujauksessa, mutta paljon tuli tehtyäkin. Oli ihana nähdä hyviä ystäviä mm. kiireettömän brunssin kera. Sunnuntaina laitettiin jo asioita talviteloille; tyttären skootteri lähti talliin ensi kevään ajoja odottelemaan ja pihakalusteetkin niputettiin nättiin pakettiin. Kesä on virallisesti ohitse meidän takapihalla.

piha+2.jpg

Kalusteet talvehtivat terassillamme muutamaan pressuun pakattuna. Meillä on häkkivarasto, mutta se on melko pieni ja emme ole katsoneet tarpeelliseksi lähteä änkemään kalusteita sinne. Ne ovat vuosia jo talvehtineet takapihan terassin nurkassa siistissä nipussa pressujen alla ja hyvässä kunnossa ovat säilyneet. Pointti onkin siinä, että kalusteet pakataan kuivina, jotta ne eivät pääse homehtumaan talven aikana. Ensi kevään operaationa onkin sitten kalusteiden uudelleenmaalaus. Myös terassi saa uuden värin pintaan. 

Aidoillamme kasvava villiviini on alkanut värittymään syksyn tekeleinä. Kun muutimme vasta rakennettuun taloon, ei pihalla luonnollisesti kasvanut mitään kasveja. Istutin villiviinin aidan juurelle ensimmäisenä kesänä ja siinä se on kasvanut hurjaa vauhtia. Nyt se rehottaa kahdella eri seinustalla ja kasvusto on niin tiheää, ettei läpi näe! Se luo hyvää suojaa vastapäiseltä talolta ja pehmentää vitivalkoisten aitojen ilmettä. Tuo kun pudottaa lehtensä, on haravalla tekemistä 🙂

Olen jo selvästi alkanut valmistautumaan kylmempien ilmojen tuloon. Pianon eteen on ilmestynyt lampaantalja, sohvalle ja nojatuoliin on heitetty torkkupeittoja ja kynttilät palaa joka ilta. Kellarista voi kohta jo hakea lyhdyt pihalle ja puihin ripustaa ulkovalot…

Mukavaa viikonalkua kaikille 🙂

TULEVAISUUDEN VISUALISTI – UUTTA AMMATTIA OPISKELEMASSA

header26.jpg

Kuten ihka ensimmäisessä postauksessani kerroin, opiskelen tällä hetkellä itselleni uutta ammattia. 

Olen siis työskennellyt koko työurani rahoitusalalla, mutta haaveillut aina jostain luovemmasta alasta, se kun on jotain, jossa koen olevani omimmillani. Vuosi sitten päätin hankkia itselleni uuden ammatin kouluttautumalla uudelleen. Veri vetää visuaaliselle alalle, mutta rahoitusalalta tarttunut myynnillinen asenne vaikutti valintaan myös. Sisustaminen on lähellä sydäntä, mutta minua kiinnostaa myös julkitilat, myymälät ja messuosastot – siis myynnilliset tilat. 

Törmäsin eri koulutusvaihtoehtoja puntaroidessani markkinointiviestinnän ammattitutkintoon, jossa visuaaliseen osaamisalaan voisi ”erikoistua”.  Siitä se sitten lähti – minusta tulisi isona visualisti! Sitten alkoi se miettiminen, miten opiskelut voisi toteuttaa. Heti alusta oli selvää, etten voisi ryhtyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Emme katsoneet, että olisi mahdollista jäädä vain toisen tulojen varaan, joten opiskelu täytyisi siis suorittaa työn ohessa. Pitkällisen netissä surffailun jälkeen löysin koulun, joka mahdollisti tutkinnon suorittamisen minulle sopivin aikatauluin, AJK-Jatkokoulutuksen.
AJK:sta valmistuukin maassamme vuosittain enemmän visualisteja kuin mistään muusta alan oppilaitoksesta. 

DSC_1120a.jpg

DSC_0648.jpg
(kuvat AJK:n nettisivuilta)

Olen aloittanut opiskelut tämän vuoden tammikuussa. Paperit (portfolion ja näyttötyöni) jätän sisään ensi vuoden kesäkuussa ja vuoden päästä elokuussa olisi tarkoitus valmistua.     
Näyttötutkintona suoritettavat opintoni kestävät kaiken kaikkiaan n. 1,5 vuotta. Opintoihini kuuluu mm. seuraavia:

– tekninen piirtäminen
– 3D mallinnosten tekeminen
– väri- ja valo-oppi
– valokuvaus
– messu –ja näyttelysuunnittelu
– myymälätilan suunnittelu
– tapahtumamarkkinointi
– esillepanot ja näyteikkunat
– budjetointi ja kustannuslaskelmat

”No mitä se visualisti sitten tekee?” –on ollut yksi yleisimmistä kysymyksistä, kun olen kertonut opinnoistani. Parhaiten työnkuva on tiivistetty tähän tekstiin, jonka lainasin osittain ammattinetistä. (linkki tässä)

Visualisti suunnittelee ja toteuttaa näyteikkunoiden, messuosastojen, tuote-esittelyjen, muotinäytösten ja näyttelyiden visuaalisen ulkoasun. Tavarataloissa visualistit toteuttavat tavaratalon visuaalisen ilmeen. Työhön kuuluu mm. myyntiosastojen ilmeen luominen, joulusomistukset, ulkona olevat valot, sisällä olevat koristeet ja somisteet sekä 
näyteikkunoiden ilmeet.
Työhön kuuluu ideointia sekä rakenteiden ja lavasteiden suunnittelua ja valmistusta. Visualistit maalaavat ja tekstaavat kylttejä, pukevat mallinukkeja ja asettelevat somistusmateriaaleja somistettavaan tilaan. Visualisti hankkii osan somistusmateriaaleista valmiina, mutta hän voi myös toteuttaa ne itse esimerkiksi värjäämällä tai maalaamalla.
Vaativissa tehtävissä työ voi ulottua sisustus- ja valosuunnittelusta showteknisiin järjestelyihin sekä kokonaisten liikeketjujen ulkoasun suunnitteluun. Visualisti toimii yhteistyössä yrityksen johdon sekä markkinoinnin ja teknisen henkilöstön kanssa. 

Koen löytäneeni oman alani. Olen onnellinen oppiessani uutta ja mielenkiintoista ja vaikka välillä koko paletin (kokopäivätyön/opiskelun/perheen/muu elämä) yhdistäminen kysyykin voimavaroja ja vaikean tehtävän edessä hakkaa päätään seinään, olen erittäin tyytyväinen, että lähdin toteuttamaan unelmaani uudesta ammatista!

AJK:ssa opiskeleminen on joustavaa, siellä on ammattitaitoisia opettajia, hauskoja kanssaopiskelijoita ympäri Suomea ja kiva ympäristö uuden oppimiselle. Vielä kun jaksan jäljellä olevat liki 9 kuukautta painaa, niin kaikki työ palkitaan. Sitä paitsi teen tätä itseäni varten. Omaa tulevaisuuttahan tässä rakennetaan, niin kyllähän sitä silloin jaksaa! 🙂

Erään suurmiehen sanoja lainatakseni:

walt-disney-dream-quote.png
kuva täältä
Aurinkoista viikonloppua!