Maailman paras silmänympärysvoide Avènelta

Tein megalomaanisen virheen vähän aikaa sitten ja menin vaihtamaan silmämeikinpuhdistusaineen. Big mistake!

Totutun ja hyväksihavaitun puhdistusmaidon sijaan nappasin hyllystä geelimäisen puhdistusaineen ja reilu viikon käytön jälkeen aloin huomaamaan outoa turvotusta aamuisin vilkkuluomissani. En osannut aluksi yhdistää sitä meikinputsausaineeseen. Olen aikamoinen allergikko, joten samankaltaisia oireita silmissä voi esiintyä milloin mistäkin syystä. Vasta kun vilkkuluomet alkoivat punertaa reilusti ja näyttää vähän kuin tulehtuneelta, tajusin alkaa miettimään mitä on muuttunut. Geeli lensi samantien roskiin, mutta se ei kuitenkaan auttanut enää silmiin, jotka tuntuivat pahenevan päivä päivältä; turvotusta, erittäin kipeitä punottavia kohtia ja seuraavaksi alkoikin iho kuivumaan juuri näiltä punoittavilta alueilta.

_MG_9343.jpg

Hain apteekista ensihätään miedointa mahdollista kortisonivoidetta ja farmaseutin neuvosta käytin sitä kuurimaisesti muutaman päivän. Oireet helpottivat, mutta palasivat kun lopetin voiteen käytön. Tätä rumbaa tein pari viikkoa ja sitten lähdin uudestaan apteekkiin. Tiesin, että jokin pysyvämpi ja hellävaraisempi keino olisi tarpeen. Ostin suosituksesta Avène -merkiltä pienen putelin silmänympärysvoidetta. Tämä terveyslähdevettä sisältävä tuote on ollut oikea pelastus! Se kosteuttaa hyvin nyt jostain syystä todella helposti kuivuvaa ihoa ja vähentää luomien turvotusta, punoitusta ja inhottavaa kiristävää tunnetta. Voide on hyvin levittyvää ja riittoisaa – vain pieni, puolen nuppineulanpään kokoinen määrä riittää hyvin koko luomelle. Itse vetelin voidetta pahimpina hetkinä useamman kerran päivässä, nyt riittää aamuin ja illoin kerran laitettava määrä.

Käytän joka päivä silmämeikkiä ja se tietysti rasittaa ihoa. Meikkaus on kuitenkin asia, josta en osaa ainakaan työpäivinä luopua. Olen aina ollut huolitellun näköinen ja meikkaaminen on osa jokapäiväistä arkea. Mitään yltiöpäistä määrää en meikkiä käytä, normaali pohjustustuote, sipaus luomiväriä ja silmien rajaukset kuuluu arkimeikkiin, mutta määrä on huomattavasti vähäisempi, kuin esim. iltamenoihin tai juhlatilaisuuksiin laitettava meikki. En koe ettenkö voisi ilman ehostusta liikkua missään, voin aivan hyvin käydä kaupassa lenkillä/kuntosalilla/kaverin luona tms. täysin meikittä, mutta ainakin omaan työelämään ja asiakas-/yhteistyökumppanitapaamisiin huoliteltu ulkonäkö meikkeineen ja laitettune hiuksineen kuuluu tiukasti samaan pakettiin. Mutta jos arkena ollaan laitettuna, viikonloppuna vaihdan mielelläni vapaalle sen suhteen. Olenkin usein koko viikonlopun ilman meikkiä, ellei kohdalle satu jotain menoa, joka vaatii omien standardieni mukaisesti laittautumista. Tällöin saa ihokin olla pari päivää ihan rauhassa ilman mitään kosmetiikkaa – tätä ihanaa silmänympärysvoidetta lukuun ottamatta!

_MG_9338.jpg

Seuraavaksi ajattelin kokeilla saman sarjan meikinpuhdistusainetta ja ehkä myös kasvovoidetta. Tämä kokeilu silmänympärysvoiteen kanssa ainakin kannustaa testaamaan muitakin sarjan tuotteita. Hinta on korkeahko, 10ml puteli silmänympärysvoidetta maksaa n. 28 euroa, mutta on ollut kyllä jokaisen euron arvoinen! Kuten aiemmin jo totesin, on voide myös riittoisaa, sillä tästä pienestä tuubista alkaa nyt vasta voide loppumaan ja se on ollut päivittäisessä käytössä minulla heinäkuun alusta lähtien. Alkuun lisäsin voidetta päivittäin useamman kerran, joten sitä on riittänyt oikein hyvin jo kohta kolmeksi kuukaudeksi!

Iso, lämmin suositus tälle voiteelle!

*voide ostettu itse ja postaus perustuu omaan henkilökohtaiseen suositukseen, eikä sisällä mitään maksettua mainontaa.

3 kommenttia “Maailman paras silmänympärysvoide Avènelta

  1. Vuotaako sulla silmät herkästi? Mulla on herkät ja kuivat silmät (saanut ristiksi molemmat) ja melkein kaikki voiteet silmän lähellä aiheuttaa silmien vuotamista. Siksi aika heikosti tulee silmänympärysihoa käytettyä. Olisi kuitenkin tärkeää käyttää sitä iän karttuessa eikä noi silmäpussitkaan varmaan pahaksi pistäiis. 😉 Tämä Avene voisi olla yksi ratkaisu. Puhdistusmaito ja lähdevesisuihke mulla on joskus Avenelta ollutkin ja sen lisäksi kesäisin ostan aina Avenen päivävoiteen, koska siinä on suojakerroin. Eli siltä osin voin minäkin liputtaa Avenen puolesta!

    1. Joo, ärsyttävää kyllä, vanhemmiten on alkanut vuotamaan. Siitähän ei iho myökään yhtään tykkää! Mulla ei muutoin ole ollut ikinä silmienympärysihon kanssa ongelmia, siksi tähän on ollut vähän vaikea suhtautua, kun nyt tuntuu olevan iho tosi herkässä kunnossa. Tätä Avenen voidetta suosittelen ihan täydestä sydämestäni! Sitä voi tosiaan lisätä useamman kerran päivässä, jos oireet niin vaatii. Se tosiaan rauhoittaa kirvelevää ihoa, laskee turvotusta ja saa punoituksen häviämään. Ihan taika-ainetta suorastaan! Puhdistusmaito on listallani seuraavana!

    2. Mulla ei ole erityisiä oireita, mutta kaipaisin sellaista silmänympärysvoidetta, jota voisin laittaa ilman kyynelehtimistä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *