KAAPIN PAIKKA


Vaikka ensi kesä on kaukana, mielessä siintää jo tuleva remontti.

remontti.jpeg
kuva täältä

Kuten tässä postauksessa kerroinkin, olemme asuneet nykyisessä kodissamme 12 vuotta. Asuntomme on uudiskohde, joten kaikki pinnat olivat upouutta ja ennen koskematonta muuton yhteydessä. Nykyinen laminaattilattiamme asennettiin myös silloin. Punertava lattia on tökkinyt jo usean vuoden ajan ja nyt ensi kesänä se vihdoin lähtee vaihtoon! Emme ole vielä miettineet lattiaa sen tarkemmin, kuin että sekin tulee olemaan laminaatti ja väriltään valkoinen. Sävyä, kuviota tai mitään muutakaan ei vielä ole pohdittu. Myös alakerran seinäpinnat uusitaan ja ainakin yhdelle seinälle on tulossa kauan haaveilemani tiiliseinä verhoilukivestä. Minkälainen, sitäkään ei ole päätetty, mutta onneksi tässä on aikaa pyöritellä eri vaihtoehtoja.

Myös kaikki olohuoneen kalusteet, paitsi sohvapöytä ja piano etsii uuden kodin, joten ostoslistalla on sohva, tv-kaluste ja säilytyskaluste. Meillä on viimeiset 6 vuotta ollut matala tv-taso ja se on ollut olkkarissamme ainoa säilytyskaluste. Nyt kun kalusteet ja myös järjestys menee täysin uusiksi rempan yhteydessä, mahdollistaa se lisäsäilytyskalusteen hankinnan. Siitä päästäänkin sitten siihen kaappiasiaan.

Olen vuosien aikana miettinyt suuren ”astiakaapin” hankintaa. Vähän sellaista Narnia-henkistä 🙂 Huomasin kuitenkin miettiväni taas jotain matalaa tasosysteemiä, kunnes tajusin, että nyt olisi mahdollista toteuttaa se kaappi-unelma! Mies, joka suhtautuu lähtökohtaisesti ideoihini melko kyseenalaistaen, lämpesi hänkin kaappi-idealleni heti.

Ihan vielä en kaappia ala ostamaan, täytynee odottaa ensi kevääseen vaikkapa jo ihan säilytyksen takia. Mikään ei silti estä haaveilemasta ja tässä muutama kuva minkälainen kaappi voisi olla:

k1.jpg
Kuva täältä
Tämä on muuten hyvä, mutta haluaisin vain yhdet pariovet, ei kaksia. Lisäksi maalaisromanttisuus hieman häiritsee.


k2.jpg
Kuva täältä
Tässä kaapissa on taas turhaa koristelua, joka tekee siitä heti maalaisromanttisen. Se ei tyylinä sovi meille.
k3.jpg
Kuva täältä
Tämä taas simppelimpänä muotona tuntuisi paremmalla. Vaihtaisin pyöreiden vetimien sijaan jotkut muut, mutta muuten oikein kiva. Ehkä turhan matala nyt siihen mielikuvaan, mikä itsellä on, sillä täyskorkeaa kaappia ensisijaisesti nyt mietin.

Toinen vaihtoehto voisi olla lähteä ihan eri suuntaan ja alkaa etsimään jotain upeaa kiinalaista kaappia, jonka muotokieli puhuttelee yllä olevia kaappeja enemmän. Kuten esimerkiksi nämä:

k4.jpg
Kuva täältä

 

k6.jpg
Kuva täältä

Oi mitä kaunottaria! Tämä alin olisi itseasiassa aivan täydellinen! Selkeä muotoilu, eikä mitään turhaa kikkailua. Tuollainen moderni versio kiinalaisesta kaapista korkeakiiltoineen. Meillä ei ole kotona mitään kiinalaisvivahdetta entuudestaan, ellei vanhaa kiinalaista pientä korukaappia, jonka olen saanut nuorena tyttönä isältäni matkatuliaisena, lasketa mukaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kotona voi olla monia eri tyylisuuntia ja aikakausia edustettuina. Se tekee kodista kodikkaan ja luo kerroksellisuutta. Tälläkin hetkellä meillä on monia vanhoja huonekaluja ja esineitä kodissamme.

Kaappi voisi olla myös entisöintiä kaipaava yksilö, olemme äitini kanssa ennenkin fiksanneet vanhaa kaappia uuteen uskoon, joten voisin helposti nähdä vähän vaivaakin, jos oikeannäköinen, mutta vääränvärinen kävelisi vastaan. 

Mitäpä tuumailette kaappipohdinnoistani? Kumpi tyyli miellyttäisi teitä? 

 

Ihanaa, että tänään on perjantai! Huomenna lähden käymään Ikeassa, Hobby Hallissa ja Bauhausissa. Katsotaan, mitä tarttuu mukaan 🙂

Mahtavaa viikonlopun alkua teille!

Blondi

2 kommenttia “KAAPIN PAIKKA

  1. Voi, miten kauniita kiina-kaappeja, mutta täytyy myöntää, että mä niin ihastuin tuohon ensimmäiseen:)))<br />

    1. Eikös vain olekin! 🙂 Kyllä se ensimmäinen noista olisi eniten myös mun mieleen. Sellainen vanha kaappi, jossa ovet vähän nairsee, maali hilseilee ja vetimet ovat takorautaa, olisi aivan ihastuttava. Olis itse kiva päästä vähän tuunailemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *