Paljon pohdintaa isännänkaapista

Isälläni oli tapana käydä huutokaupoissa. Matkaan tartui milloin mitäkin ja useimmiten isojakin huonekaluja. Milloin raahattiin kätkyt (siis sellainen kehto, mutta joka kiikkuu pää/jalkopää -suunnassa sivuttaisen liikkeen sijaan) kotiin tai Pariisista asti pöytäkello. Perheemme keskuudessa ”Kouranakin” tunnettu taulu eksyi joskus olkkariimme…

Joskus vitsailimme veljeni kanssa asuvamme kotiseutumuseossa. 😊 Oikeasti lapsuudenkotimme oli aina putipuhdas ja siisti. Kaunis ja harmonisesti sisustettu ja äidiltäni vimman sisustamiseen olen varmaan perinytkin. Meillä oli aina jokainen tavara omalla paikallaan, tahratonta ja nättiä ja muistan aina jokaisen kaverini ihastelleen kotiamme meillä käytyään. Onko ihme, että itsekin kiinnittää omaan kotiinsa samalla tavalla huomiota.

Muutaman vuoden ajan pari vanhempieni kodista peräisin olevaa huonekalua on etsinyt uutta sijoituspaikkaa. Ne edustavat juurikin tuota huutokauppailua ja hyvin vanhaa aikakautta – ei siis millään muotoa mitään, mitä itse halusin kotiini. Huomasin kuitenkin pariin otteeseen miettiväni vanhan isännänkaapin sijoituspaikkaa ja mihin sen meillä saisi. Kyseessä on karkeasti 50x50cm kokoinen, 25 cm syvä seinälle nostettava kaappi 1800-luvun puolivälistä. Saattaa jopa olla ihan arvokaskin mööpeli tänä päivänä.

Ajattelin alun perin sijoittaa sen sohvaseinälle ikkunanurkkaan, mutta pala palalta rakentuneen olkkarin uuden ilmeen yhteydessä tajusin, etten haluaisi kaappia seinälle. Se toisi aivan liian raskaan tunnelman kokonsa ja värinsä vuoksi. Yhtäkkiä tajusin, että kauan etsimäni uusi sivupöytä sohvan viereen voisikin olla se kaappi. Kuka sanoo, että se pitäisi seinälle nostaa. Niinpä kaapin alle sujautettiin paremman puutteessa (ja miksei ne sinne voisi stoppariksi jäädäkin?) neljä lätkäkiekkoa nostamaan kaappi irti lattiasta, jotta alalaatikon saisi auki. Sitten kaappi sijoitettiin sohvan viereen nurkkaan seisomaan. Kaapin kansi on uurrettu, sen päällinen ei olisi toiminut sellaisenaan pöytämäisenä tasona ja koska pelkäsin kaapin tuovan liikaa vanhaa henkeä kotiin, keksin näppäränä likkana yhdistää kaapin kanneksi jotain todella modernia. Niinpä ostin Bauhausista yhden korkeakiiltovalkoisen seinälaatan kanneksi, jonka kiinnitin kaksipuolisella teipillä kaappiin. Kyseinen laatta lähti mukaan mallilaatan hinnalla a’ 2 euroa. Ihan loistava tuunaus ja halpa kuin mikä!

Kaappi tuo mukavasti kauan kaivattua lämpöä kotiimme. Ikean Lohals -maton kanssa se on täydellinen pari! Kaapin sisään sujahtaa näppärästi erilaiset laturit sekä kaukosäätimet ja sen päällä on mukavasti tilaa pienille esineille. Nyt siinä majailee kynttilälyhty ja Iittalan Vitriini -rasiat, joissa säilytän arkikorujani. Se suorastaan huutaa jotain todella modernia ja mustanväristä pöytävalaisinta päälleen. Nurkkaus on iltaisin pimeä, joten valonlähteelle on ihan oikeakin tarve.

No sopiiko se sisustukseen?

Pidän kotiamme avarana ja selkeänä ja tyyliltään melko modernina ja skandinaavisena. En pidä paljosta tavarasta, enkä pienien tavaroiden sekalaisesta piiperryksestä, mutta tykkään pitää esillä harkittuja koriste- tai käyttöesineasetelmia. Minimalistiseksi kotiamme ei voi kutsua, mutta ei se kyllä pursuilekaan tavarasta. Jokaiselle on paikkansa. Kotimme ei ole tyylipuhdas esimerkki mistään tietystä tyylistä (tai ainakaan itse en osaa lokeroida kotimme sisustusta selkeästi johonkin) ja kodistamme löytyy kalusteita laidasta laitaan – on Ikeaa, on 60-luvun vanhaa kotimaista liinavaatekaappia ja Hellaksen pianoa, on nykypäivän design-kalusteita ja itsetehtyjä tuunauksia. Kerroksellisuutta. Meidän kodin asukkien mieleen ja tarpeisiin olevia huonekaluja, muotoja ja värejä. Viis siitä mitä tyylisuuntaa ne noudattaa, joskaan ihan sillisalaattiinkaan en yksinkertaisuutta ja selkeyttä suosivana pystyisi.

Mietin näin ollen pitkään sopisiko isännänkaappi kotiimme tyylillisesti tai väritykseltään, minä kun en ole yleensä ollut puunsävyjen suuri fani. Mietin tekisikö ruskea, todella vanha kaappi särön sisustuksemme linjaan ja omaan tyyliini. Jostain syystä kaappi kuitenkin sujahti tuonne nurkkaan kuin paikalleen. Se ei ole liian framilla, jolloin katseeni kiinnittyisi siihen koko ajan, mutta se on olemassa ja se on pala lapsuuttani. Pala isääni. Tai faijaa, kuten minä häntä kutsuin. Ja nyt kun kaappi toimittaa jotain muutakin virkaa kuin kaapin virkaa, eli sivupöytää modernilla, paremmin kotimme tyyliin istuvalla kansilevyllään, se jotenkin pehmentää asennettani tuota ruskeaa mööpeliä kohtaan, eikä näytä enää niin raskaalta.

Vielä se tosiaan kaipaa sitä valaisinta – olen yrittänyt etsiä mustaa siroa, ei liian korkeaa pöytävalaisinta, mutta en ole löytänyt mieleistä. Tai olen, mutta jostain syystä 600 euroa laittaa vähän nieleskelemään. 🙂 Minulla on selkeästi kallis maku, sillä ihastun kaikkiin budjettini ulkopuolella oleviin!

Syysflunssa vei sänkyyn torstaina, mutta tänään on selkeästi parempi päivä! Tarkoitus on lähteä vielä kerran Habitareen, siellä oli pari asiaa, jotka jäivät vielä kutkuttelemaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia “Paljon pohdintaa isännänkaapista

  1. Todella kaunis.Aarre!Löytäisinpä itse jotain vastaavaa.Ovat vain niin kovissa hinnoissa tänä päivänä.

    1. Kiitos, on se kyllä tietynlainen aarre tosiaan. Joo, katselin piruuttani mm. Torista hintoja ja niistä näytetään pyytävän ihan reilustikin. Tämä kaappi on tosiaan jo kohta 200-vuotias, joten varmasti arvokas tämäkin. Se näyttää tosi kivalta tuossa sohvannurkassa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *