Viikunapuu

Sain jostain ajatuksen hankkia kotiini viikunapuun. Hieman isompaa olin kaavaillut, mutta aika söpö on tämä pienikin versio joka Plantagenista löytyi.

En juurikaan pidä viherkasveista omassa kodissa, en jotenkaan osaa ”sisustaa” niillä ilman, että kaipaisin vaihtelua välillä viherkasvittomaankin ilmeeseen. Lisäksi koska joulu on itselleni erittäin tärkeä myös koristeiden ja siihen kuuluvan fiiliksen suhteen, en miellä viherkasveja osaksi jouluista kotiani. Silloin kasvit olisivat kertakaikkisesti vain ”tiellä”. Minusta palmut, peikonlehdet tai eksoottiset kaktukset eivät yhtään sovi jouluun, koristeltuun kuuseen tai lumiseen ja talviseen tunnelmaan, jota itse kotiini haen ja tiedän, että tuskastuisin silloin kasvien sijoitteluun.

Niitä harvoja viherkasveja joista pidän, yhdistää yksi asia – runko. Siksipä suosikkejani onkin esimerkiksi oliivipuu tai vaikkapa rungollinen rosmariini. Viikunapuu sujahtaa tähän lokeroon täydellisesti.

En varmaankaan osaa hoitaa raasua puuta, vaikka ostin sille erikseen istutusruukun ja pyhä aikomukseni on nostaa kaveri ulos keväällä säiden salliessa ja sen jälkeen istuttaa isompaan ruukkuun. Oletettavasti tämä kaveri kärsii saman kohtalon kuin aiemmat neljä oliviipuutani – kuolee kupsahtaa talven aikana, sillä en pysty tarjoamaan sille tarpeeksi pimeää ja viileää talvehtimispaikkaa 0-5 asteessa. Toivo kuitenkin elää talven yli selviytymisestä, sillä lämpimässäkin sisäilmassa viikunapuut pärjää. Hedelmää puu ei sitten tosin tee seuraavana keväänä, mutta en minä puuta sen hedelmien vuoksi oikeastaan ostanutkaan. Puussa oli jo valmiina muutama hedelmän alku, olisi kiva saada edes nuo kypsäksi kasvatettua, mutta katsotaan miten käy.

Puu ilmeisesti tipauttaa kaikki lehtensä talven aikana joka tapauksessa missä ikinä talvehtiikaan, joten jännitysmomentteja uudelleen versoamisesta riittää ensi keväälle!

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “Viikunapuu

    1. Niin onkin! 🙂 Vähän isompaa olin ajatellut, mutta tuo pieni on kyllä todella söpö! Ja jos jouluna alkaa kyllästyttämään, puu sopii täydellisesti vihreään makkariimme siksi aikaa! 🙂

  1. Viikunapuu on kyllä itseasiassa ollut ihan tosi helppo talvetettava ihan huonelämmössä. Ekana talvena tosiaan pudotti joka ikisen lehden, mutta sitkeästi hoivasin puista tikkua ruukussa 😀 ja keväällä kasvattikin entistä ehommat lehdet tilalle. Seuraavana talvena pudotti vain pari lehteä, eli ilmeisesti on talvia ja talvia. Ei tosin ole kukkinut, eikä tietysti näin ollen tuottanut mitään satoakaan. Mutta minua ei kyllä ole haitannut, sillä upeat lehdet ovat se juttu. 🙂

    1. Oi, kiva kuulla! Ehkä minäkin sitten saan puun selviytymään talvesta! 🙂 Tuosta lehtien pudottelusta varoiteltiin, että näin saattaa käydä joka tapauksessa, mutta kiva tietysti, jos ei joka talvi ihan kaljuksi tule. Juuri lehtien ja kivan ulkonäön vuoksi puun ostin, en niinkään hedelmien vuoksi, niitä voi sitten ostaa kaupasta tarpeen tullen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *