5 vinkkiä Habitareen 2018!

Luulin jo välttäneeni flunssan syömällä heti ensi oireiden ilmaannuttua tehokuurin flunssaan tarkoitettua sinkkiä. Katit. Räkä valuu, kurkussa on villasukka, aivastuttaa aivan jatkuvasti ja pää on kuin Haminan kaupunki! Töissä olen vähän kuin sumussa ja illat olen pysynyt visusti vaakatasossa kotona. Olotilasta huolimatta oli aivan pakko käydä pikaisesti Habitaressa pyörähtämässä töiden jälkeen heti tänään.

En mitenkään jaksanut kovin syvällisesti perehtyä messuantiin vaan annoin fiiliksen viedä osastolta toiselle. Löysin lempparini ilman tarkempaakin haarukointia ja jaanpa teillekin nyt vitosen suora

 1. Anno

Voi että, onpa kaunis osasto. Maanläheinen, simppeli, harmoninen ja rauhallinen.

Samettisohvia, juuttia, seinälle ripustetut matot, heiniä… oikeastaan tällä osastolla oli kaikki messujen suosikkituotteet, sillä vastaavia näkyi todella paljon muuallakin.

 2. Asun

Toinen todella kaunis osasto, jossa oikeastaan aivan samoja sävyjä kuin Annollakin. Osasto oli itse asiassa todella iso ja sen jokaisella reunalla oli erilainen puoli. Keskelle jäi hauska soppi, jossa oli Iittalan aarteita – kannattaa käydä kurkkaamassa! Osastolla tuntui olevan myös messujen suosituin nojatuoli, siinä kävi roppakaupalla ihmisiä kuvauttamassa itseään! Kieltämättä tuo pehmolampaalta näyttävä nojatuoli houkutteli myös tätä nuhanenää…

  3. Bolon

Tämä lattia- ja mattovalmistaja oli itselleni ihan uusi tuttavuus ja messuosasto oli kyllä mielestäni näyttävin tänä vuonna.

Tuo metsänvihreä sävy oli todella kaunis, eikä todellakaan ainoa osasto, jossa sitä oli käytetty. Selkeästi syksyn suosikkiväri ja vetoaa itseenikin – ei turhaan ole uuden makkarin seinää rauhoittavalla vihreällä maalattu kotonakaan!

Tämän osaston trusseilla oli töitä kannatellessaan noita valtavia… no, minulle tuli mieleen niistä mattorullat, kaulimet, urkupillit… ja vaikka mitä 🙂 Todella huomiota herättävä osasto. Harmi, etten jaksanut perehtyä tuotevalikoimaan kovin tarkasti.

 4. Tapio Anttila Collection

Tapio Anttila Collectionin ja Honkatalojen yhteinen Paviljonki -rakennelma oli näyttävä. Paviljongin sisäpuolella oli Anttilan huonekaluja Daybedistä ruokapöytään. Oli vaikea saada kuvia tästä, sillä ihmisiä oli koko ajan niin paljon paikalla. Suosittu kohde siis!

 5. Stockmann

Jos en väärin muista, Stocka oli viime vuonna ekaa kertaa Habitaressa mukana. Stockalla on kuitenkin oma, melko kattava CASA -tuotesarja, jota esitellä messuilla. Mielestäni tänäkin vuonna onnistunut osasto. Runsas ja tunnelmallinen. Kauniit esille laitot, kuten Stockalla aina ja ihania tuotteita myynnissä. Todella jotenkin syksyinen tuotevalikoima ja fiilis kaiken kaikkiaan.

Siinä nopeasti omat suosikkini, vaikka messuilla oli siis todella paljon muitakin ihania osastoja; Woodnotes, Lapuan Kankurit, Tikau, Nordic Swan Living, Muubs ja monta muuta! Juoksin kiireesti läpi myös piensisustusosaston ja sieltä löysin muutaman mielenkiintoisen tuotteen.

Olen menossa lauantaina messuille uudestaan – josko silloin olisi parempi olo ja jaksaisi vähän keskittyäkin. Halusin kuitenkin jakaa ensipuraisun messuilta vielä tänään kevyen raportin kerta. Vähän syvällisempää analyysia Habitaresta kaipaaville suosittelen muita kanavia… 🙂

Hyvää yötä.

Mainos alkaa

Mainos päättyy

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *