Muuto Dots -ripustimet eteisessä

Koiranpentu tuo tullessaan erilaisia muutoksia elämään. Sen on melkein saanut kaksi kertaa karvaasti kokea synttärilahjaksi saamani Ted Bakerin käsilaukku. Ensin laukku roikkui vakiopaikallaan eteisen kenkäkaapin vetimessä, mutta kun koira oppi hyppimään, se yletti laukkuun. Sitten siirsin laukun penkin päälle, mutta kun koira oppi nousemaan takajaloilleen ja hamuamaan laukkua penkin päältä, oli aika miettiä toista ratkaisua. Korkeammalta.

Mitään massiivista naulakkoa en halunnut, vaikka alkuun Menun Afteroom ensin mielessä olikin. Yksinkertaisemmat Dotsit tulivat mieleeni toisena ja niitä klikkasinkin sitten ostoskoriin.

Siirsin tekemäni pillikranssin kenkäkaapin päälle ja näin Muuton Dots -ripustimille vapautui seinätilaa. Tilasin yhden M-kokoisen Dotsin tammenvärisenä, se sopii todella kauniisti Neu -tuolien jalkoihin ja keittiön tasoon. Loput kaksi tilasin valkoisena S-kokoisena ja kolme kappaletta riittää seinälle hyvin.

Nyt roikkuu käsilaukku turvassa! Samalla näette pitkästä aikaa vähän laajempaa kulmaa meidän keittiö/eteis -akselilta ja myös keittiön ja olkkarin väliin asennetun koiraportin. Se on kyllä ollut ihan korvaamaton tässä pentuarjessa! Ja älkää huoliko, tuo kukka ei majaile penkin päällä normaalisti, toimi tässä vain kuvausrekvisiittana, muutoin saisi heittää kukalle aika pian hyvästit pentuhirviön hampaissa!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

 

Click on a tab to select how you'd like to leave your comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *