Hyvää rasvaa olen aiemmin tottunut nappailemaan pähkinöiden, siemenien tai kylmäpuristetun ekstra neitsytoliiviöljyn muodossa. Joskus rasvanlähdettä on hyvä vaihtaa ja minä ainakin kaipaan kuitenkin ihan rehellistä voita leivän päälle, puuron silmäksi tai paistaessa. Esim. lihaa tai lettuja paistaessa oliiviöljy ei vain ole sama, kuin lusikallinen kunnon voita pannulla. Vain voilla saa ihanan kullanruskean paistopinnan ja pitsit lettujen reunoihin.
Kirkastettu voi, eli ghee on oiva täsmätuote kaikessa terveellisyydessään. Ghee valmistetaan poistamalla voista maidon proteiini ja vesi. Jäljelle jää puhdas laktoositon voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja. Tuo ei kärytä eikä savuta!
Ghee on noussut suureen suosioon viime vuosina myös terveystietoisten länsimaisten ihmisten keskuudessa. Muutoinhan ghee on ikivanha keksintö, jota on paljon käytetty mm. ayervedasssa ja joogassa.
Ghee on valmiiksi todella löysää, mutta ei mene ihan samalla tavalla litkuksi kuin kookosöljy. Olen käyttänyt gheetä myös leivän päällä ja sitä onkin ihana sipaista paahtimen kautta käyneen rouskuvan rapean leivän päälle pienellä lusikalla.
Ghee säilyy avaamisen jälkeen ainakin kolme kuukautta, helposti myös kauemmin. Se ei härskiinny avaamisen jälkeen eli jääkaappisäilytyskään ei ole välttämätöntä. Meillä purkki seisookin hellan vieressä, josta sitä on helppo heittää paistinpannulle.
Käytössä on nyt Arlan Lempi -niminen kirkastettu voi, mutta seuraavaksi voisi kokeilla jotain muuta. Onko kirkastettu voi ja sen käyttö teille tuttua?