Sohvakyselyitä

Saan tasaiseen tahtiin kyselyitä meidän sohvasta – sehän on muotoilultaan melkoinen katseenvangitsija! Ajattelin vastata kerralla kaikille sohvakyselijöille tällä postauksella, vaikka toki olen sohvasta kertonut aina siitä kysyttäessä vastaamalla niin kommentteihin kuin sähköposteihinkin. 

sohva%207.jpg

sohva%204.jpg

Me hankimme sohvan kohta jo 3 vuotta sitten kesällä. Etsin nimenomaan kevyennäköistä sohvaa korkeilla jaloilla, jotta siivous olisi helppoa. Etsin myös valtavirrasta poikkeavaa muotoilua, sillä koin monet sohvat isoiksi ja rumiksi möhkäleiksi. En myöskään halunnut heittotyynyjä ja sohvan ulkonäön piti olla moderni sekä jämäkkä. En voi sietää lysyyn meneviä istuin -tai selkätyynyjä. Koska remppasimme koko alakerran lattianvaihtoa myöten ja uusimme ison osan kalusteista, ei budjetti ollut sohvan kohdalla enää kovin suuri. Niinpä jätin mm. kotimaiset monen tonnin sohvat väliin, vaikka niistä olisi mukavia löytynyt.

sohva%208.jpg

Tonnin verran maksanut sohva ostettiin nettikuvien perusteella ja aluksi hirvitti tehdä näin suuren kalusteen kohdalla ”sikaa säkissä” -tyylinen ostos. Sohva osoittautui kuitenkin juuri niin kauniiksi ja jämäkäksi, kuin mitä kuvienkin perusteella se oli. Sohvan hankimme jo edesmenneestä Kodin 1 -liikkeestä, eli tässä kohtaa niille meidän sohvaan ihastuneille huonoja uutisia – sohvaa en ainakaan itse ole enää keneltäkään muultakaan bongannut. On24 on myynyt sohvaa ”Fly” -nimellä, mutta sieltäkään sitä ei löytynyt enää.

sohva%205.jpg

Liki kolmen vuoden käytön jälkeen sohvatyynyt ovat edelleen yhtä jämäkät. Ne ovat säilyttäneet muotonsa erittäin hyvin. Selkätyynyt saa irti ja niitä voi käännellä käytön tasaamiseksi. Sen sijaan sohvan suurin miinus on istuintyynyt. Ne eivät irtoa. En ymmärrä miten niin voi olla. Ne kuitenkin altistuvat mielestäni eniten erilaiselle käytölle, hankautumiselle, erilaisille materiaaleille, koiran tassuille ja tahroille. Sohvan olen käsitellyt tahra- ja kosteussuojalla, joten siitä lähtee kaikki helposti irti ja kangas on säilynyt siistinä.

Harmikseni kankaanlaatu on kuitenkin näiden vuosien aikana kärsinyt. Tyynyjen reunoista, sohvan keskeltä (ihmiset muuten istuvat aina tyhjälle sohvalle keskelle!) missä tyynyt kohtaavat toisensa, on kangas alkanut nyppääntymään. Se on pientä ja tuntuu kädessä kosketeltaessa karhealta, eikä taatusti osu kenenkään silmään. Paitsi minun. Ja sehän riittää. Toistaiseksi se ei häiritse niin paljon, että edes harkitsisin sohvasta luopumista, mutta hieman mietityttää minkälaiseksi nyppääntynyt kangas vielä muuttuu – entistä isommaksi, silmällä selkeästi huomattavaksi…?

sohva%203.jpg

sohva%201.jpg

Sohvan väri on mielestäni kauniin harmaa. Niitäkin kun voi olla niin moneen eri sävyyn shiftaavia. Joskus sohvan väri tuntuu kuitenkin liian tummalta ja kaipaa ehdottomasti raikasta valkoista rinnalleen, edes ripauksen verran. Kun sohvanvaihto seuraavan kerran tulee joskus ajankohtaiseksi, mietin väriä uudelleen. Himoitsen valkoista sohvaa, mutta pelkään yli kaiken sen puhtaana pitämistä. En haluaisi verhota sohvaa millään huovilla tai muilla, mutta tummansinisten farkkujen värjäymät, iltapalalta läikkyneet kaakaot ja illanvietossa kaatuneet punaviinit kammoksuttaa todennäköisesti liikaa. Siksipä tämäkin sohva on harmaa.

sohva%2010.jpg

Vinkkaan tähän vielä sohvista sen verran, että jos joku haaveilee vähän samanlaista muotokieltä sohvaansa kuin meillä – tai ainakin vähän erikoisempaa, kannattaa ehdottomasti piipahtaa Habitat -myymälässä. Heillä on aivan ihastuttavia ja erilaisia sohvia valikoimissaan, joita ei tule joka kodissa vastaan.

sohva%202.jpg

Tässäpä oli muuten samalla kiva satunnaisotos-katsaus olkkarin erilaisiin piensisustusratkaisuihin parin vuoden sisällä. Järjestyshän meillä pysyy samana, sillä piano määrittelee paljon. Sille ei ole olohuoneessa kuin kaksi paikkaa; nykyinen portaiden alla tai entinen paikka takan tilalla. Piano ei saa olla oven lähellä, josta tulee kosteutta ja/tai kylmää, eikä saa sijaita suorassa auringonpaisteessa. Onneksi pienillä huonekalumuutoksilla, valaisimilla, tekstiileillä ja väreillä saa isojakin ilmeen piristyksiä aikaan!

Mikä muuten näistä kuvista ja sisustuksista näyttää sinusta kivoimmailta?? 🙂 Itseäni sykähdyttää ehkä eniten numero 2. Se on otettu vuosi tai kaksi sitten keväällä. Aurinko paistaa, helmililjat kukkivat ja ilme on raikas! Tuota epäonnen reklamaatio-mattoa ei tosin ole ikävä, mutta se toi kyllä kivasti ilmettä kotiin. Uusi matto on haaveissa siis kyllä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *