Joulun perinteiset – flunssa ja hyväntekeväisyys

Tämän viikonlopun aikana on tullut hoidettua kaksi perinnettä, jotka toistuvat itselläni joka joulu; tullut sairastuttua flunssaan ja hoidettu joulun hyvä teko. Aloitetaan ensimmäisestä.

Muistan tältä istumalta ainakin viisi perättäistä joulua, jolloin olen AINA ollut flunssassa. En juurikaan sairastele, mutta jostain syystä jouluksi saan aina flunssan. Syksy on perinteisesti kiireistä ja flunssan täyttämää aikaa. Mies oli puolikuntoisena monta viikkoa ja aiemmin tällä viikolla sairastui tytär ja sai vielä korvatulehduksenkin. Tiesin olevani seuraavana vuorossa, onhan joulu ihan nurkan takana, heh. Eniten vaivaa kova kurkkukipu, joka on vienyt myös äänen. En ole enää edes laskenut montako kuppiä teetä tai kuumaa glögiä on tänään mennyt kurkusta alas mynthoneista puhumattakaan. Tuntuu, kuin nielisi tikareita ja nenänpielet aukeaa vereslihalle niistämisestä ihan kohta.

_MG_1097.jpg

Tästä valitusvirrestä ja flunssasta huolimatta alkaa mieli kuitenkin jo pikkuhiljaa rauhoittua.

Tulevalla viikolla kalenteri ammottaa tyhjyttään pakollisista menoista, ihan niin kuin alunperin suunnittelinkin. Jouluviikolla en suostu enää ottamaan stressiä mistään tai juosta minuuttiaikataululla. Kotia siivoillaan pikkuhiljaa kuntoon, kylppäri ja sauna on jo pesty. Normaalilla siivouksella mennään kuitenkin tämä joulu, yhtäkään kaappia tai uunia en ala siivoamaan tai kuuraamaan. Kukaan ei niitä kaappeja katsele ja kinkku paistuu rasvaroiskeisessa uunissa ihan yhtä hyvin!

_MG_1099.jpg

Viikonloppuna hoidettiin rauhassa viimeisiä lahja-asioita kuntoon ja monivuotisen perinteen mukaisesti meidän perhe muisti tänäkin jouluna jonkun vähävaraisen perheen lasta. Hope-yhdistyksen kautta ostimme jollekin 15-vuotiaalle pojalle lahjakortin toivomaansa vaateliikkeeseen. Se toivottavasti tuo hyvän mielen hänelle – meille se ainakin teki sen. Pisti taas perspektiiviin omia raha/lahjamietintöjä… Pieni vaiva, eikä rasittanut omaa taloutta, mutta saattaa merkitä jollekin toiselle ihan koko joulumielen verran. Saan myös ilokseni jakaa hyvää mieltä työni puolesta työnantajani lahjoittaessa joka joulu rahaa hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna valitsemani kohde oli varmasti jokaisen sydäntä riipaiseva Syyrian sota ja siellä hätää kärsivät lapset. Näitä asioita meidän jokaisen on hyvä välillä muistaa ajatella, varsinkin jouluna, jolloin perhe, turvallinen koti ja ympäristö, läheisyys ja hyvä mieli korostuvat.

Meillä täällä koti on nyt täydessä jouluasussaan kuusta myöten, sillä eilen kannettiin kuusi sisään. Kynttilät lepattaa joka nurkassa ja kukat ja jouluiset esineet koristavat kotia. Mausteiset joulun tuoksut leijailee keittiöstä ja glögikattila kuumuu flunssaista kurkkua lämmittämään tasaiseen tahtiin. Näitä tunnelmia välitän teille enemmän tulevalla viikolla. Nyt taidan kuitenkin laahustaa petiin nukkumaan tätä tautia pois näin neljännen ja viimeisen adventin kunniaksi.

Iloa ja rauhaa alkavaan jouluviikkoon ja pysykäähän terveinä!

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “Joulun perinteiset – flunssa ja hyväntekeväisyys

  1. Minäkin päätin, etten ota joulusta minkäänlaista stressiä. Sauna ja kylppäri siivottiin pari viikkoa sitten, mutten todellakaan ala kaappeja siivoamaan ja järjestelemään. Meillä ei ainakaan joulua vietetä kaapissa 🙂 Jouluruuat ja kuusi on vielä hakematta, mutta onhan tässä vielä perjantaihin asti aikaa. Lahjat on paketoitu ja postitettu saajilleen ja meilläkin on oma lahjakassi jo saanut kovasti täytettä 🙂 Aion siis vain olla ja nauttia, juoda glögiä ja kuunnella joululauluja sekä poltella paljon kynttilöitä. Joulu on kuitenkin mielentila ja itse nautin eniten tällä hetkellä vain lomailusta!

    1. Se on just niin! Joulu tulee kyllä ilmankin kamalaa siivousta! Ja meillä on kotona muutenkin aina perus siistiä, joten mitään älytöntä kuurausta ei tarvita. Pe imuroin ja huitasen lattiat mopilla ja sitten se on siinä. <br />
      <br />
      Vielä kerkeää hyvin hoitamaan muutkin asiat ja hyvin kiteytit tuohon omankin joulun vieton! 3 herätystä töihin tämän vuoden puolella enää! Jes! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *