Vinkkejä taulukollaasin suunnitteluun

Toteutin vihdoin pitkäaikaisen tuumailuni, eli taulukollaasin itse ottamistani valokuvista makkariin, kun se koki pienen ja kaivatun make overin heinäkuussa. Sen suunnitteleminen kaikkinensa ei ollut niin yksinkertaista, kuin ensin ajattelin, joten päätin jakaa hyväksi havaitut vinkit tänne blogiinkin.

7.jpg

1. Valitse teema
Hyviä kollaasin aiheita olisi vaikka kuinka aina maisemakuvista henkilökuviin, rakkaista lemmikeistä tapahtumiin saakka. Vaikka löysinkin arkistoistani paljon kivoja ”taidekuvia” maisemista ja luonnosta, rakkaista ihmisistä ja juhlatilanteista, päädyin siihen, että seinälle tulee vain yhden aihepiirin sisällä olevia kuvia. Meidän perheelle kaikille niin rakas matkustelu tuntui luonnollisimmalta valinnalta.

2. Valitse värimaailma
Joskus värit antavat valokuvalle sen kaikista tärkeimmän elementin ja jotkut kuvat eivät vain toimi mustavalkoisina. Halusin makkariin valitun musta-valkoisen linjan jatkuvan myös kollaasissa, joten värikuvat eivät tällä kertaa tulleet kyseeseen. Tiukalla mustavalkoisella linjalla mentiin siis kuvissakin.

3. Määrittele kollaasin koko
Kollaasit paisuvat helposti liian suureksi, kun muutaman kuvan asetelmaa en itse vielä taas kollaasiksi kutsuisikaan. Itse pidin mittana mm. sängyn leveyttä, sen yläpuolelle kun kollaasi tulisi. Halusin myös jättää ”ilmaa” reunoille, joten kollaasin leveydeksi määrittelin n. 100-120 senttiä. Korkeutta sääteli taas sängyn pääty ja katto. Sängyn päädyn ja alimpien taulujen alle halusin jättää sinnekin sitä ilmaa, joten niiden välissä on n. 30 senttiä. Liian ylös katonrajaan tauluja ei tulisi kiinnittää ahtautta välttäen, joten sinne jäi vielä reilummin tilaa.

4. Valitse kuvat ja niiden määrä
Koska kollaasin mitat olivat tiedossa, se antoi oman rajoituksensa kuvien määrälle. Itse suosin AINA paritonta määrää joka puolella. Pariton määrä toimii aina tehokkaammin missä tahansa asetelmassa, oli se sitten kukkakimppu, taulukollaasi tai kynttiläkupit olkkarin pöydällä. Niinpä päädyin yhdeksään kuvaan. Mitä tulee itse kuvien valintaan, niin ah… tässä se tenkkapoo syntyi! Ihania muistoja herättäviä otoksia oli niin monta ympäri maailmaa. Miten niistä valitsisi?! Koska valinta tuntui niin vaikealta, päädyin raa’asti siihen, että mukaan pääsisi kuvia vain tuoreimmilta matkoiltamme. Niitä oli kahden vuoden ajalta mm. Rooma, Lontoo, Praha, Turkki ja New York. Kaikista muista kohteista valitsin kaksi kuvaa, Turkista yhden. Rantalomakohde matkana oli itselleni hyvin merkityksellinen sen ajoittuessa elämäni raskaimpaan aikaan vuosi sitten. Katsoin tarpeelliseksi saada sieltäkin yhden kuvan seinälleni ja näin jälkikäteen huomasin, että olen intuitiivisesti asettanut juuri sen kuvan keskelle kollaasia… Kuvia valitessani päätin myös samalla montako pysty- ja montako vaakakuvaa seinälle tulisi. Teetätin kuvat Ifolorilla ja ne saapuivat kotiin parissa päivässä. Kätevää!

5. Valitse kehykset
Kehyksillä on suuri merkitys kollaasin ilmeeseen; väri, kehyksen reunan leveys ja mm. paspis vaikuttavat merkittävästi ulkonäköön. Itse päätin mennä ilman paspista, sillä kollaasi on minusta rennomman näköinen niin. En myöskään tykkää todella siroista ja hengettömistä kehyksistä, joten vähän leveämpään päädyttiin. Kehykset ovat itse asiassa aika lailla Ikean valikoiman halvimpia, mutta ne osuivat hyvin tarpeisiini. Kehyksien väriksi valikoitui musta, sillä en halunnut niiden pomppaavan mustasta seinästä.

6. Suunnittele kollaasi – muoto ja järjestys
Kun alkupohdinnat on suoritettu ja kuvat ja kehykset vihdoin kotona, alkaa itse suunnittelu; mihin järjestykseen ja muotoon kuvat laitetaan seinälle. Itse asettelin niitä lattialle eri järjestykseen ja otin kuvan jokaisesta versiosta. Niitä pystyi sitten kätevästi vertailemaan selaamalla. Taulukollaaseja suunnitellessa on hyvä miettiä linjoja – tasaako ylä- vai alareunat, vai tekeekö kollaasista rennon asettelemalla kuvat ihan randomista erilaisilla väleillä tasauksista välittämättä. Minä päädyin kollaasissa tasaamaan alareunat sängyn päädyn takia. Halusin ehjien poikkilinjojen säilyvän, joten yläreuna saisi elää vapaammin.

makkarin%20kollaasi.jpg

7. Testiversion kiinnitys seinälle
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vaikka puhelin olikin täynnä erilaisia kollaasimuotoja ja voittajakin oli jo selvinnyt, on aivan eri asia saada kollaasi seinälle samannäköisenä, kuin kuvassa. Minä teippasin valkoisesta paperista taulujen paikat seinälle ja näin pystyin varmistumaan linjoista ja muista mitoista, jotta varsinainen kuva menisi sitten tasan oikeaan paikkaan sitä kiinnittäessä.

4.jpg

8. Lopputulos
Valmista on aina kiva ihailla. Hyvin suunniteltu tuotti kaivatun lopputuloksen.

IMG_7811.jpg

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua muillekin! 🙂

 

6 kommenttia “Vinkkejä taulukollaasin suunnitteluun

  1. Hyvät vinkit ja upea taulukollaasi! Minäkin suunnittelin makkarin taulukollaasin ensin lattialle ja sen jälkeen teippasin kehysten reunat seinään, jolloin sain asetettua kehyksen keskelle teippejä. Ja parittomuutta on alettu suosimaan täälläkin 🙂

    1. Kiitos! 🙂 Parittomat määrät on yksinkertaisesti vain mielenkiintoisempia silmälle! 🙂

  2. Niin kaunis makkari!Se on jännä,kun musta mielletään synkäksi,mutta itseasiassa todella kaunis ja korostaa muita värejä.Valkoinen esim.näyttää todella valkoiselta.Toivottavasti koiravanhus parantunut!

    1. Kiitos! 🙂 Siis musta on niin tyylikäs väri seinässä. En tajua miksi olen aikaisemmin sitä arkaillut! Koiruli alkaa paranemaan onneksi. Vatsa on vielä vähän sekaisin, mutta se voi johtua antibiooteista. Virkeä herra on ainakin kuin mikä! Leikkiä vaan aina pitäis… ♡

  3. Tosi hyviä ja varmasti toimivia vinkkejä! En itse tajunnut omaa kollaasia tehdessä, että tosiaan paperista voisi tehdä ensin luonnostelman seinälle! <br />
    <br />
    <a rel="external nofollow" href="http://www.pellavaajapastellia.fi&quot; target="_blank">www.pellavaajapastellia.fi</a>

    1. Ainakin itseäni se paperiversio auttoi paremmin hahmottamaan miltä kollaasi oikeasti tulisi seinällä näyttämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *