Musta seinä makkariin

Makuuhuone sai kesäloman aikana vihdoin uuden ja kauan kaivatun make overin. Olen yrittänyt sitä jo monta kertaa, mutta koskaan siitä ei ole tullut mieleinen. Nyt tuli.

IMG_7827.jpg

Pitkällisen pohdinnan jälkeen uskalsin tarttua mustaan maaliin ja sutia makkarin päätyseinän sillä. Pelkäsin aiemmin, että jo entuudestaan pienestä makkarista tulisi tumman värin myötä entistä pienemmän tuntuinen, mutta maali ei muuttanut huonetta yhtään sen ahtaamman oloiseksi. Päinvastoin! Huoneessa on nyt ryhtiä ja musta seinä sopii paremmin mustan pimennysverhon kanssa yhteen, kuin aiempi vaaleanharmaa maali, joka oli maalattu vain puoleen väliin päätyseinää.

IMG_7801.jpg

Hyllyt jäivät ennalleen, niistä karsin pois vain kirjani ja nyt tilalla on rauhallisempi tunnelma. Ikivanha kiinalaiskaappi, harmaa kori käsirasvalle, huulirasvalle ja nenäliinapaketille (ihan must -juttuja meikäläisen yöpöydällä), musta buddha-patsas ja ikivihreä orkidea viimeistelee tunnelman.

Tykkäsin kovasti entisestä päiväpeitostamme, mutta se ei kooltaan riittänyt koko vuoteelle, sillä pidin pienempää mallia vain jalkopäässä hotellihuoneiden tyyliin. Vanha pienempi peitto siirtyi mökille ja Ikeasta hankin saman päiväpeiton suurempana tilalle. Sieltä tarttui samalla nuo neljä tyynynpäällistä mukaan – mustat sekä mustavalko-kuvioiset. Lisää kuviota makkariin tuo jalkopäädyn matto ja sängyn päälle heitetty huopa.

IMG_7805.jpg

Kun seinä oli jo maalattu, huusi se seurakseen vielä jotain muuta. Olin jo pitkään halunnut teettää itse ottamistani valokuvista kollaasin ja nyt sille tarjoutui hyvä paikka sängyn yläpuolelta. Ikeasta mustia kehyksiä, Ifolorille tilaus matkoihimme liittyvistä kuvista ja ei kun seinälle. Valitsin kuvia vain viimeisimmiltä reissuiltamme; Lontoosta, Turkista, Roomasta, Prahasta ja Nykistä.

IMG_7809.jpg

IMG_7811.jpg

Mietin pitkään vanhojen yövalaisinten spreijaamista mustaksi, mutta jätin ne nyt toistaiseksi alkuperäiseen asuunsa. Sen sijaan katossa roikkuva Särmä – nuorta kotimaista muotoilua edustava valaisin on nyt mustanpuhuvassa makkarissa kuin kotonaan!

IMG_7803.jpg

Huone on nyt täydellinen makuumme! Yksinkertainen, rauhallinen ja värimaailmaltaan musta-valkoisen klassinen.

10 kommenttia “Musta seinä makkariin

  1. Onpa upea seinä! Itselläkin mietteissä jokin väri makkarin valkoisiin seiniin ja nämä kuvat eivät ainakaan vähennä maalausintoa. :)<br />
    <br />
    Mukavaa perjantaita! &hearts;

    1. Siitä tuli kyllä parempi, kuin uskalsin toivoakaan! Turhaan pelkäsin mustaa maalia! <br />
      <br />
      Kiitos samoin! &hearts;

  2. Vau! Ihan mieletön muutos &hearts; Musta seinä tuo kyllä hurjasti ryhtiä ja särmää 🙂

    1. Samaa mieltä! Tykkään itsekin tosi paljon!! &hearts;

  3. Seinä oli kyllä upea &hearts; Kiitos vielä eilisestä myös!

  4. Mielettömän ihana! &hearts; Tuo taustaseinä valokuvakollaaseineen on täydellinen, ja muutenkin koko huoneen sisustus on samaanaikaan sekä tyylikäs että kodikkaan kutsuva. 🙂 Täysi kymppi!

    1. Kiitti! ♡ Tämä huone on nyt todella paljon omaankin mieleen! Musta väri on kyllä tosi upea seinässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *