Asiakkaan ignooraus

Olen hiljattain törmännyt mielestäni hyvin outoon ilmiöön. Olen törmännyt tähän niin yksityisenä palveluiden ostajana, kuin työssäni mahdollisena yritysasiakkaana. Luulisi, että näin lama-aikana, kun jengiä jää työttömäksi koko ajan ja varsinkin pienet firmat taistelevat eloonjäämisestään joka ikinen päivä, olisi palveluiden ostajille kysyntää, siis asiakkaille, joista jokainen yritys on riippuvainen. Olen lähestynyt eri alojen yrityksiä eri asioihin liittyen tarjouspyynnöillä oli kyseessä sitten työ- tai yksityisasiani ja arvaatteko minkälaisen vastauksen olen saanut liki kaikkiin kyselyihini – no en yhtään mitään! Yritykset eivät vastaa yritykselle, jotka ovat kuitenkin yleensä suurempi asiakkuus, kuin esim. yksityishenkilö, mutta ei ne yritykset vastaa yksityishenkilöllekään. Avaanpa tilannetta näin yksityishenkilön kannalta enemmän:

Olemme suunnittelemassa kylppäriremonttia. Laitoin intopiukeana tarjouspyyntöä eri kylppärifirmoille heidän nettisivuillaan olevien lomakkeiden kautta ja jäin odottamaan vastauksia. Odotan edelleen näin muutaman viikon jälkeen. Erään firman edustajan sain kotiimme asti tekemään paikan päälle tarkempaa arviota työstä, sen kestosta ja kustannuksista. Sovimme kirjallisen tarjouksen lähettämisestä saman viikon aikana, jota en ikävä kyllä saanut. Lähestyin firmaa sähköpostitse viikon päästä kotikäynnistä ja pyysin tarjousta uudelleen. Mies mainitsi käynnin yhteydessä, että heillä on aika kova kiire, joten ajattelin, että tarjous on vain jäänyt pyörimään jonnekin pöydälle. Kun seuraavana viikkona, melkein 2 viikkoa kotikäynnin jälkeen en ollut vieläkään saanut tarjousta, enkä edes vastausta sähköpostiini, soitin miehelle. Hän pahoitteli kovaa kiirettään ja työreissujaan ja lupasi lähettää tarjouksen vielä saman päivän aikana. Silloin oli perjantai ja sanoin, että kunhan lähettää sen viikonlopun aikana, niin asia ok. Arvaatte varmaan jo tässä kohtaa, että nyt liki viikkoa myöhemmin tuosta puhelusta, en vieläkään ole saanut tarjousta.

kph%202.jpg

Arvaatte varmasti senkin, että nyt on tällä tytöllä mittari täynnä! Huono asiakaspalvelu on kyllä jotain, mitä siedän hyvin vähän! Myös luottamukseni tätä kyseistä firmaa kohtaan on saanut niin kovan kolauksen, että nyt en enää palkkaisi heitä tekemään remppaani, vaikka olisivat viimeinen firma maan päällä! Jos tarjouksen toimittaminen on tätä, mitä tulisi olemaan rempan teko? Laittaa miettimään. Jos kiirettä on ja työtä pukkaa enemmän kuin kerkeää tekemään, sehän tietysti puhuu puolestaan, että hyviä olisivat, mutta minun kylppäriäni ei tarvitse enää tulla remppaamaan. Ja ihan vain, koska olen reilu, jätän firman nimen mainitsematta, vaikka melkein tekisi mieli sanoa sekin ääneen. Niin paljon sapettaa tämä kohtelu.

Niinpä minun kylppäriremppa odottaa edelleen tekijäänsä. Koska suunnitelmat ovat alkutekijöissään, en paljasta vielä tarkemmin rempasta mitään, mutta mainittakoon, että ihan perinteistä siitä ei tule. (Mikäli tästä hommasta nyt ylipäätään mitään tulee!) Tekijöitä ei siksi kasva joka oksalla ja se myös selittänee kiirettä tuollakin firmalla. Se ei kuitenkaan selitä surkeaa asiakaspalvelua tai asiakkaan ignoorausta. Näinä aikoina on toki positiivinen ongelma, jos  työtä on jonoksi asti, mutta kannattaisi kuitenkin muistaa, että huonoja kokemuksia ihminen jakaa herkemmin eteenpäin, kuin hyviä. Tuskin tulen tuota firmaa kenellekään suosittelemaan tämän kokemuksen perusteella. Oli ala mikä tahansa, asiakaspalvelu on aina osa sitä ja oli kiire mikä hyvänsä, siitä potentiaalisesta asiakkaasta ja hänen mahdollisesti eteenpäin jakamastaan tiedosta tulisi pitää huolta tai edes osoittaa olevansa kiinnostunut.

Oletko sinä kokenut samanlaista – sitä, ettei sinua asiakkaana huomioida lainkaan?

4 kommenttia “Asiakkaan ignooraus

1. No voihan surkeus 🙁 ihan pakko oli nyt kommentoida, ei ihan noin järkkyä ole kohdalle sattunut.

Mut meidän kauppakokemus viime kesältä…: Olin lasteni kanssa ostamassa tapetteja neitimme huoneeseen. Kauppa oli ihan tyhjä, siellä ei ollut muita kuin myö. Kukaan myyjä ei tullut palvelemaan yhtikäs mitenkään tai kysymään yhtikäs mitään. Siis myyjiä oli KOLME kappaletta notkumassa kassoilla. Katselimme kaupassa varmaan puoli tuntia tapetteja, ja uskon että meitä ei voinut olla huomaamatta (!) ja sit kun olimme lähdössä pois, myyjillä tuntui olevan kovin hauskaa, ja yksi kysyi jopa "olisitteko tarvinneet apua?" Ei kiitos enää, vastasin. Menimme seuraavaan liikkeeseen ja ostimme sieltä kolme tapettirullaa. En tiedä, onko kaupat muuttuneet niin, että itse mennään kysymään myyjää, (paitsi muutamat tietyt liikkeet).. aiemmin on myyjä tullut aina palvelemaan tai ainakin kysymään tarviiko apua.

Toivottavasti remppaonnenne kääntyy ja saatte vielä hyvää palvelua jostain. 🙂

1. No joo, tässä ihmettelen itsekin tämän firman asiakaspalvelun tasoa. Onnekseni olen tänään kontaktoinut vähän paremmalla onnella toista remppafirmaa, katsotaan mihin hommat tästä etenee, mutta olen vähän positiivisemmalla mielellä jo onneksi! :)

No just…! No ei ole teidänkään kokemus parhaimmasta päästä! Ai että, miten inhottava tilanne! 🙁 Tuollaisiin paikkoihin ei kerta kaikkiaan enää tee mieli mennä. Onneksi saitte tapetit muualta! Itse olen viime aikoina saanut nimenomaan liikkeissä paikan päällä hyvää palvelua myyyjiltä, mutta tosiaan sähköposteihin tai nettilomakkeisiin ei tunnu saavan vastausta – ei yrityksenä tai yksityishenkilönä. On tosi outoa, jos tänä päivänä on varaa valita asiakkaansa…

2. Varsinkin remppafirmat ovat tässä surkeita! Ei minkäännäköistä asiakaspalvelutaitoa ja maksavat asiakkaat karkoitetaan kyllä pitkälle! Muutenkin kyllä asiakaspalvelu taitaa olla katoava palvelu maan päällä. Sitten samassa ihmetellään, miksi ostajat katoavat nettiin. Maksan mielelläni kivijalkaliikkeessä enemmän tuotteista, sillä silloin odotan saavani palvelua. Jos palvelua ei heru, niin tietty tilaan samat tuotteet netistä halvemmalla..

1. Joo, huomattu on! 🙁 Tosin, nyt olen törmännyt oikein ystävälliseen tyyppiin, joka edustaa hänkin remppafirmaa, joten pidän sormet ristissä! 🙂 Ihan samaa mieltä olen tuosta sun kanssa – arvostan tosi paljon hyvää palvelua ja odotan sellaista myös saavani ja nimenomaan sitä saa pienissä putiikeissa. Itse osaan tilata netistä kyllä tavarani, jos en palvelua halua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *