Uusia julisteita kotiin

Tiedättekö, että joskus ihmiselle vaan tulee valinnanvaikeus! Sellainen, ettei millään osaa päättää kaikkien ihanuuksien keskeltä, että mitä sitä valitsisi! Minulle kävi näin, kun pääsin tekemään yhteistyötä Desenion kanssa. Heidän verkkokauppansa on täynnä toinen toistaan upeampia julisteita, joilla on helppo sisustaa kotia fiiliksen mukaan.

Minä yritin pitää julisteita valitessani mielessä monikäyttöisyyden. Julisteiden tulisi sopia keskenään yhteen, jotta niitä voisi käyttää yhdessä tai erikseen. Yritin myös miettiä kokoja tarkkaan, että saisin myös sitä kautta monipuolisuutta. Olohuoneen seinällä on aina iso 50X70 kokoinen juliste ja tykkään pitää myös alakerran wc:n seinällä samankokoista julistetta kehyksissä. Olenkin vaihdellut kuvia olohuoneen ja wc:n välillä. Pidän printteja myös aina olkkarin astiakaapin päällä ja eteiseenkin niitä eksyy String-hyllyyn.

IMG_2617.jpg

Yleistunnelma näihin olkkarin taulyhyllylle päässeissä printeissä on utuinen. Tuo Forét –valokuvajuliste kiinnitti huomioni heti ensimmäisenä. Se on vaan super kaunis, rauhallinen ja kotiimme sävyjensä puolesta täydellisesti sopiva. Kaveriksi pääsi peura, sekin kovin metsäinen kuva ja koska olen aina pitänyt sarvipäistä, oli tämä valinta oikein osuva. Sopiihan se muuten tämän hetkiseen ja varsinkin tulevaankin vuodenaikaan.

Desenion valikoima on niin hurjan laaja, että sieltä löytää erilaista taidetta seinille printeistä tauluihin ja valokuviin.

IMG_2620.jpg

Olkkarin astiakaapin päällä pidän melkeinpä aina jotain taulua. Taulu täydentää sisustusta ja sitoo kauniisti muut kaapin päällä olevat esineet luontevaksi asetelmaksi. Tuo puhvelinsarvi -printti oli tosi mahtava löytö. Maskuliininen ja tuo samalla vähän särmää tullessaan.

Kuten aluksi totesin, oli vaikea tehdä valintaa kaikkien upeiden kuvien keskeltä, joten käytin hyväkseni Desenion inspiraatio -sivua, johon on koottu valmiita kollaaseja. Tosi kätevä systeemi myös se, että jos koko kollaasi kolahtaa, sen voi yhdellä klikkauksella siirtää ostoskoriin. Sieltä niistä kollaaseista pomppasi tämäkin puhveli esiin edukseen niin, että se päätyi meille asti.

IMG_2622.jpg

Ihastuin myös tosi kovasti printtiin, jossa on vanhoja matkalaukkuja. Sen luontainen paikka oli eteinen, siinä kun tuo lähteminen ja tuleminen on konkreettisinta ja matkalaukkuja tyhjätään ja täytetään melko usein muutenkin meidän eteisessä. Seuraavan kerran jo parin viikon päästä taas!

Samalla muuten uusi kuvakulma kotoamme. Tältä näyttää kun astuu meille tuulikaapista sisään. Keittiö jää oikealle, vaatesäilytys vasemmalle. Olkkari aukeaa suoraan edessä. Tämän harmaan seinän takana on portaat yläkertaan.

IMG_2630.jpg

Tämä harmaa väri, niin kovasti, kun siitä tykkäänkin, on alkanut vähän mietityttämään. Miltä se näyttäisi vielä tummempana?! 🙂 Eteiseen on luvassa vihdoin eräs toinen muutos, jota olen odotellut jo pitkään, mutta siitä lisää myöhemmin!

IMG_2635.jpg

Eikö olekin hurmaavat, nämä vanhat matkalaukut?

Deseniolta sain valita vielä pari muutakin ihanaa printtiä ja niiden paikka selviää ihan piakkoin teillekin. Pitää ensin hommata sopivat kehykset ja sitten laittaa nekin ihanuudet näytille kotiin!

Kivaa uutta viikkoa kaikille! 🙂

 

4 kommenttia “Uusia julisteita kotiin

  1. Ihania printtejä olet löytänyt. Täytyypäs käydä kurkkaamassa valikoima pitkästä aikaa.

    1. Käy ihmeessä! Valikoima on kyllä niin valtava ja monipuolinen ja täynnä kaikkia ihanuuksia, että minä pähkäilin muutaman viikon valintoja! 😀

  2. Ihania printtejä, nappivalinnat teille! Olen monesti tutkaillut Desenion nettisivuja, mutta vielä jäänyt printit tilaamatta valinnanvaikeuden vuoksi 🙂 Liikaa ihania vaihtoehtoja!

    1. Minunkin mielestä juuri nuo olivat meille sopivat! Vielä on pari esittelemättä, mutta kehykset loppuivat kesken! 🙂 Siellä todella on liikaa hyviä vaihtoehtoja! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *