Vihreää kotiin

Olin ilmeisen oikeassa pitäessäni jonkun päivää taukoa urheilusta. Kroppa oli väsyneempi kuin uskoinkaan ja ilmeisesti oli myös jonkun verran univelkaa. Nukuin ihan poikkeuksellisen pitkät yöunet sekä lauantain että sunnuntain vastaisena yönä ja heräsin kumpanakin vapaapäivänä vasta puoli yhdentoista maissa! Yleensä herään 8-9 aikaan. Kumpanakin aamuna olo oli tosi levännyt ja raukea ja oli ihan oikea päätös jättäytyä hetkeksi sohvalle salin sijaan.

IMG_1294.jpg

Visiitti Plantagenissa pitää uusia jossain kohtaa, siellä oli aivan upeita kasveja ja ruukkuja! Sain tosi hyviä ideoita ruukkupuutarhan tekemiseen! Orkidean lisäksi kotiin lähti nappipellea. Ihan uppo-outo nimi ja kasvi, mutta näytti jotenkin niin kivalta ja kotoisalta, että se lähti muutaman euron hinnalla mukaan. Sitten vielä kun osaisi pitää tuon elävien kirjoissa. Tuppaa aina tuo kastelu vähän unohtumaan…

Kukka pääsi olkkarin vanhan kaapin päälle. Vihreä ja valkoinen on vaan niin raikas yhdistelmä! Kevään tullessa tekee aina mieli karsia sisustuksesta ylimääräistä tavaraa. Tuonkaan kaapin päällä ei ole kuin Ylva Skarpin printti, Milk-valaisin ja tuo kukka.

IMG_1292.jpg

Jos viikonloppuna tuli nukuttua hyvin, niin viime yö oli sitten sitäkin karmeampi. Allergia vaivaa varsinkin öisin astmakohtauksineen ja taisin valvoa pari aamyön tuntia ennen kellonsoittoa niiskuttaen ja aivastellen. Ei kiva. Täytyy yrittää pitää antihistamiinin taso elimistössä koko ajan samana, niin oireet toivottavasti helpottaa. Kevät on muuten kivaa aikaa, paitsi tuon allergian takia…

Tänään lähden pienen urheilutauon jälkeen joogaamaan. Hyvä tapa saada kroppaa auki, verenkiertoa ja aineenvaihduntaa liikkeelle neljän päivän möllöttelyn jälkeen. Maanantai-iltakin saa kivan, levollisen päätöksen joogan ja loppurentoutuksen myötä. Sisäisesti tulee ihan oikeasti vähän sellainen zen-olo. 🙂

Tällä viikolla paljastelen muuten yhden itselleni tosi ison jutun – pysykäähän kuulolla!

Kivaa uutta viikkoa taas kaikille!

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *