Kaikkien isien päivä

Tänään muistamme sitä toista ihmistä, jonka takia jokainen meistä on olemassa.

Meidän perheen isä sai kahvit sänkyyn ja pari lahjaa avattavaksi. Paketeista paljastui niitä jokaisen isänpäivän peruslahjoja, eli partavettä ja kalsareita 🙂 Ainakin meidän isäntä oli onnellinen juuri niistä. Nautimme kiireettömän aamiaisen pöydän ääressä ja loppupäivä on kulunut rennosti löhöten ja ensi viikon matkaa miettien.

IMG_8027.jpg

Kohta lähdemme vanhempieni luokse syömään. Appivanhemmat asuvat 500km päässä, joten heille lähti puhelu heti aamusella. Oma isäni saa itsetekemäni kortin ja kukkakimpun. Lisäksi makeannälkäiselle miehelle annetaan iso kulho herkkujälkkäriä, nimittäin eilen tyttären kanssa valmistettua tiramisua! 🙂

IMG_8028.jpg

Tänään voin olla kiitollinen omasta isästä, jo edesmenneistä isän ja äidin iseistä sekä tietysti lapseni isästä. Liian usein kaikkia asioita pidetään itsestään selvyyksinä. Myös isejä.

Onnellisia isihetkiä kaikille – joko livenä tai muistossa. Yhtä kaikki molemmat tärkeitä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *