ORAVAN TARINA

Eräänä päivänä, talven ollessa kauneimmillaan, koivujen ollessa valkoisessa kuurassa…

koivut.PNG

…tuli orava vastaan kaverinsa kanssa.

oravat.PNG

Villinä juoksivat jäätyneen männyn runkoa ympäri ja ympäri, uudelleen ja uudelleen. Se näytti niin riemuisalta!

Narskuva lumi kenkieni alla paljasti minut yrittäessäni hiipiä lähemmäksi. Siitä seurasi jähmettyminen ja pakoon pinkaisu. Hetken kuluttua yksi rohkea vekkuli palasi kuitenkin takaisin ja jäi puun oksalle katselemaan.

uus.PNG


Kurre istui rungon ja oksan välissä ja alkoi yhtäkkiä hikottelemaan. Tai siltä se ainakin kuulosti! 🙂 Sen jälkeen se asettui tiukasti oksalle ja kävi päiväunille. Kiersin puuta, yritin päästä lähemmäksi, eikä kurre häiriintynyt yrityksistäni laisinkaan. Sen pää kääntyili seuraten mihin menen. 

kurre+2.PNG

Hetken kuluttua, kuin kyllästyneenä seuraani ja kameran ääniin, kurre otti paremman asennon puun rungon ja oksen väliin ja kävi selvästi nukkumaan. Kurren valitsema paikka oli turvallisesti metrien korkeudessa ja oksien suojassa. Päätin antaa talviasuun pukeutuneelle kaverille unirauhan.

kurre+3.PNG

Palattuani kurren puun alle n. 20 minuutin kuluttua, se oli edelleen samassa paikassa täysin liikkumatta. Se ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaikka nyt jo kiipesin puun alla olevan suuren kiven päälle ja yritin sitä kautta kuvata paremmin. Nyt se ei enää edes seurannut missä liikuin. 

kurre+4.PNG

Laskeuduin kiveltä alas, katsoin kurrea ja yritin tehdä jotain naksutusääniä. En tiedä miten kurreääniä tehdään, kuulostin todennäköisesti sairaalta pesukarhulta. Yritin jopa heiluttaa paksurunkoista puuta, koska kurre oli täysin välinpitämätön. Mietin jo hetken olikohan se kuollut siihen paikkaan! Tokaisin sitten kovaan ääneen, että “Kuolitko siihen?!” Sitten, ihan kuin se olisi ymmärtänyt, korvat heilahti kerran, kaksi. Naurahdin ääneen ja kurre heilautti vielä kerran tupsullista korvaansa. Poistuin paikalta vähin äänin.

Lähdin myöhemmin käymään kaupassa, oli pakko kävellä puiston reunaan tähyilemään sitä männynoksaa, jonne kurre oli jäänyt nukkumaan. Se oli poissa. Lähtenyt kohti uusia seikkailuita 🙂 

Tälläinen luontotarina tänään 🙂
Blondi

Heidi / Checklist - -

6 kommenttia “ORAVAN TARINA

  1. Voi miten ihana tarina ja sen kerrassaan ylisöpö sankari! Ja vielä kauniit kuvatkin kaupan päälle :)<br />
    <br />
    Sulla on selvästi taito tuottaa mukaansatempaavaa tekstiä; mua alkoi lukiessa oikeesti pelottamaan, että ei kai se kurre kuollut. 😉

    1. Voi kiitos! 🙂 <br />
      <br />
      Oravat on kyllä aivan super söpöjä! Tämä kaveri tuntui jotenkin erityisen kesyltä ja yhtä uteliaalta minusta kuin minä siitä 🙂 <br />
      <br />
      <br />

  2. Olipa lumoava tarina! Tulee mieleen mielenkiintoinen orava-tyyppi viime keväältä, joka isän kanssa tavattiin hautausmaalla. Oli kesy ja pitkään mussutteli pähkinöitä isän jalan vieressä ja kädestäkin otti. 🙂

    1. Oravat on kyllä mahtavia, meidänkin mummilan pihalla niitä voi syöttää kädestä, samoin pikkulintuja 🙂 Mä olen ihan varma, että oravat on fiksuja otuksia! 🙂

    2. Mä jostain syystä ajattelen, että jos meidän tapaama orava olikin mun nuorempi broideista. 😉

    3. Tykkään ajatuksesta, että meille rakkaat ihmiset vois ilmestyä joissain erikoisissakin hahmoissa… &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *