Me olemme palanneet kotiin iki-ihanalta reissulta Thaimaasta. Vaikka meillä meni käytännössä joka ikinen asia niin poskelleen kuin olla ja voi, eikä sairastumisiltakaan vältytty, oli loma silti ihanin ikinä!

Hommahan lähti jo alkumetreiltä päin honkia, sillä lentomme myöhästyi edellisillan lumimyräkän vuoksi. Tämä tietohan ei meitä toki Finnairin puolesta tavoittanut, vaikka heillä oli jokaisen matkustajan yhteystiedot (kuulemma järjestelmävirhe, ettei tieto meitä saavuttanut), vaan tytär sen sattui huomaamaan kirjauduttuaan Finnairin sovellukseen boarding-tietoja katsomaan. Soittelin sitten asiakaspalveluun ja kahden tunnin (!) jonotuksen jälkeen saimme vahvistuksen, että kone tosiaan lähtisi 3,5 tuntia myöhässä. Tämä tietenkin aiheutti jo siinä kohtaa lisäharmeja, sillä tiesimme myöhästyvämme myös jatkolennosta Bangkokissa. Sen järjestely kuitenkin jäi Finskille, sillä jatkolento oli samalla lipulla.

Kone lähti lopulta yli 4 tuntia myöhässä ja Bangkokissa emme myöhästyneet ainoastaan alkuperäiseltä jatkolennolta, vaan emme mahtuneet myöskään toiseen ja niinpä jouduimme odottelemaan Bangkokin kentällä tuskaiset 7 tuntia, että viimein pääsimme Krabille lähtevään koneeseen. Koska olisi ollut aivan liian smoothia, jos tuo lento olisi sujunut ongelmitta, saimme kaupan päälle kokea vielä epäonnistuneen laskeutumisyrityksen. Kentällä pyöri voimakas sivuttaistuuli, joka sai koko koneen heittelehtimään. Katsoin kauhuissani ikkunasta siipiä, jotka veivasivat ylös-alas ja ajattelin, että tästä tulee kauhein laskeutuminen ikinä! Juuri ennen kuin renkaat osui maahan, kapteeni veti koneen takaisin ylös ja sydän valahti vatsalaukkuun. Oli muuten aika hiljainen matkustamo tässä kohtaa… Parinkymmenen minuutin pörräilyn jälkeen kone lähti uuteen laskeutumisyritykseen, joka luojan kiitos onnistui täydellisesti. Iso kumarrus kylmähermoiselle ja ammattitaitoiselle kapteenille!

Krabin kentällä epäonnisuus jatkui, sillä saimme tietää tyttären matkalaukun jääneen Helsinki-Vantaalle. Voitte kuvitella, että tuossa kohtaa otti jo aika paljon aivoon ja olimme ihan varmoja, että seuraavaksi jäämme varmaan tällä onnella Thaimaan taivaan alle, sillä hotellivarauksessa olisi ihan varmasti jotain feelua. No, onneksi ei sentään siinä mitään, vaan pääsimme vajaan parin tunnin automatkan jälkeen kirjautumaan bungalowiimme. Tässä kohtaa lomastamme oli tähän sekoiluun ja lentojen viivästymiseen kulunut jo kokonainen päivä. Meidän piti alun perin olla perillä klo 11 aamupäivällä, mutta sen sijaan pääsimme lopen uupuneina hotelliin vasta 23.00.

Tyttären matkalaukku saapui 2 päivää myöhässä. Tällä välin kävimme ostamassa pakolliset hygieniatarvikkeet ja onneksi tytär pystyi käyttämään omia vaatteitani ja bikineitä, kun kokoeroa ei ole paljoa, joten pääsimme nauttimaan rantalomasta ja illallisista ilman sen enempiä vaateshoppailuja.

Puolessa välissä lomaa sairastuin itse flunssaan. Se alkoi pienellä äänenkäheydellä, pahentui tukkoisella nenällä ja yskällä ja puhkesi loistoonsa päänsäryllä ja kurkkukivulla. En antanut sen pilata lomaani, vaan nappasin buranan huuleen joka kerta kun siltä tuntui ja nautin allas- ja rantapäivistä sekä illallisista ystävien kanssa. Paria päivää myöhemmin tytär sai auringonpistoksen. Oiva muistutus taas, että päätä ei voi suojata tarpeeksi, eikä vettä juoda liikaa! Siinä meni yksi päivä tyttäreltä hotellihuoneessa kylmiä suihkuja ottaen, viileitä rättejä otsalla pitäen ja elektrolyyttejä juoden. Iltaan mennessä olo jo koheni onneksi ja pahimmalta vältyttiin.

Kotimatkalla oli yllätys, yllätys, lento Bangkokiin myöhässä 1,5 tuntia, mutta onneksi meillä oli aikaa lentojen välissä riittävästi. Oma oloni meni huonommaksi koko ajan ja laskeutuminen Bangkokiin sai silmäni täyttymään kyynelistä, sillä korvissa tuntui niin kipeältä! Korvat menivät lukkoon, enkä saanut niitä enää auki mitenkään. Lentokentän apteekista ostin lentokorvatulpat, nenäsumutetta ja jotain Thaimaalaisia nuhalääkkeitä, joita sain kun yritin selittää, että korviin sattuu, olen flunssassa ja pitäisi lentää vielä 11 tuntia Suomeen. Nousu ja itse lento meni hyvin, mutta laskeutuminen oli tuskaa. Tuntui, että joku työnsi sukkapuikkoja korvista sisään kohti aivoja ja koko kasvojen alue päänahkaa myöten meni täysin kosketusaraksi. En tiedä koska viimeksi olisin kokenut sellaista tuskaa. Korvat olivat täysin lukossa, enkä kuullut enää mitään. Heti kun ensimmäinen lääkäriasema avautui parin kotona nukutun tunnin jälkeen, menin heti lääkäriin. Nyt sitten vietän tämän viikon kotona poskiontelontulehduksessa ja molempien korvien korvatulehduksessa. Jep.

Pakko mainita, että näiden epäonnisten koettelemusten lisäksi pudotin kentällä puhelimeni ja siitä meni näyttö alanurkasta rikki. Puhelin lipesi otteestani n. 5cm päässä lattiasta ja siinä oli suojakuori päällä, mutta tottakai tällä onnella sekin sattui osumaan just jotenkin niin lattiaan, että meni rikki. Mainitsinko myös, että eräs tuliaisostos ei koskaan selvinnyt kotiin…? Kukaan meistä ei tiedä missä kohtaa se on hävinnyt – toimmeko sen hotelliin asti ostettuamme sen, jäikö se hotelliin vai makaako jossain Saladanin kaduilla…? Oh well…

Vaikka reissu kuulostaa näin lueteltuna aivan kamalan epäonniselta ja pettymyksiltä ei voitu välttyä sairastumisista puhumattakaan, oli matka silti unelmiemme täyttymys. Odottakaahan, kun saan kerrottua lisää kokemuksistamme ja saan kuvat käytyä läpi – niin upea paikka, upeita ihmisiä, ihana hotelli ja allas, valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, maistuvaa ruokaa ja mieleenpainuvia kokemuksia!

Nyt on pakko mennä taas makuuasentoon. Olo on jo parempi, korvia ei enää särje juurikaan, joskin vasempaan ei ole vieläkään palautunut kuulo, sillä se on edelleen lukossa. Tukkoisuus alkaa pikkuisen helpottaa, mutta vieläkin on olo kuin katujyrän alle jääneellä. Kuume on laskenut lämmöksi, joten penisilliini on alkanut puremaan hyvin. Minä otan siis levon kannalta tämän viikon, katselen Olympialaisia ja suunnittelen ensi talven Thaimaan reissua. <3

Ja jottei unohtuisi – Hyvää Ystävänpäivää!