JOULUAATON KATTAUS

kattaus+3.png



Halusin tänä vuonna hohtavan valkoista, hopeaa ja kimmeltävää, huurteista ja talvista fiilistä jouluaaton pöytään. Halusin lisäksi aavistuksen vaalean vihreää, vähän kimallusta.  Aterimet tuosta vielä näköjään puuttuu… 🙂

kattaus+4.png

kattaus+5.png
kattaus+2.png

Nämä katosta roikkuvat tähdet syntyivät hetken mielijohteesta nähtyäni Kirpparikeijun blogissa nämä ihanat askarreltavat tähdet! Poistan aina illallisia järjestäessäni pöydän yläpuolella, melko matalalla roikkuvan kattovalaisimen, jotta saan korkeita kynttilöitä pöytään. Kerran jenkki-teemalla järjestettyä illalista varten laitoin katosta roikkumaan tekemiäni pompomeja ja niistä tuli kiva lisä illallispöytään. No, väkerrettyäni näitä Kirpparikeijun tähtiä, päätin ripustaa ne pöydän ylle ja vitsi, tykkään ainakin itse tosi paljon tästä lookista.

katttaus+1.png


Huomenna aattoaamuna meillä nukutaan pitkään, syödään riisipuuroa ruotsalaisittain, käydään aamusaunassa ja sitten odotellaan vieraita saapuvaksi. Aattoa vietämme, kuten jokaikistä tähänkin saakka, minun vanhempieni ja mummini, sekä mieheni mummin kanssa. Appivanhempani asuvat 500km päässä, joten heille aattona toivotellaan hyvät joulut puhelimitse.

Koska amaryllis on joulun aikana lempikukkani, virittelin alakerran wc-tilaan pientä jouluista somistusta myös:)

wc+1.png
wc+2.png


Huomenna se on, jouluaatto <3
Blondi

4. ADVENTTI – JOULUPUU ON RAKENNETTU

…joulu on jo ovella.

kuusi+2.png

Perjantaina se tuli. Joulukuusi. Mukana tuli viimeistään se joulumieli, ihana kuusentuoksu, lisää kynttilänvaloa ja lisää jouluista tunnelmaa kotiin. Olemme jo monena vuonna hakeneet Plantagenista jalokuusen. En halua enää suomalaista metsäkuusta kotiini, sillä ne varistaa niin uskomattoman paljon! Jalokuusesta ei irtoa neulaset parinkaan viikon jälkeen.

Kuusi päätyy aina portaiden alle paraatipaikalle. Pientä justeeraamista se aiheuttaa olkkariin; nojatuoli muuttaa kuusen tieltä ja toinen nojatuoli päätyi kellariin odottamana kuusivapaata olkkaria.  Kuusesta tuli suunnitelmien mukaan tänä vuonna valko-hopea ja mausteena oli lilaa eri sävyissä. Onhan se aika krumeluuri, sillä minä tykkään runsaasti koristelluista kuusista. Se on silti rauhallisen oloinen, sillä värejä on vain kahta. Meidän mielestä kuusesta tuli tosi kaunis! 🙂

kuusi+1.png

kuusi+3.png

Ja yllättäen kun kuvia otetaan, herra saapuu paikalle! 🙂 Karvakorva ei siis pidä kuvaamisesta ja tulee joka kerta valittamaan, että laita se nyt pois 🙂

Kuivakakut on leivottu, pientä joulusiivousta suoritettu ja kohta pientä glögihetkeä tyttäreni vanhan hoitotädin kanssa. 

gl%C3%B6gi.jpg

Tunnelmallista neljättä ja viimeistä advettia <3
Blondi

DIY KUKKA-ASETELMA JOULUN HENKEEN

TYKÖTARPEET:
ruma kori
harmaa spray-maali
valkoinen amaryllis
valkoinen tulilatva
minisypressi
hopeisia koristeita
leveää nauhaa
jäkälää
sammalta
lumispraytä
mielikuvitusta
Löysin hyvänmallisen, soikean, sisältä muovitetun korin pienen etsinnän jälkeen, mutta kori oli mielestäni susiruma outoine 2-väri värityksineen. Asia korjaantui kuitenkin helposti harmaanvärisellä spray-maalilla. 
kori+1.jpg

Sitten vaan kukkia ja koristeita koriin, vähän nauhaa ja perään suihkaus tekolunta sypressin päälle. Näin siitä syntyi mieluinen asetelma. 

asetelma+5.jpg

Oletteko muuten nähneet ennen kolmevanaista Amaryllista?? Minä en ja olin yllättynyt, kun näin kaikki kolme vanaa. Kukka on vähän liian tiukassa supussa, tahtoisin sen avautuvan aatoksi, mutta annan sille valohoitoa nyt 24h spotin alla ja tilkan lämmintä vettä silloin tällöin, niin ehkä se avautuu. Amaryllistahan ei kannata juurikaan kastella, muuten varsi venähtää tosi pitkäksi ja sitten kukka alkaa kaatumaan.

asetelma+1.jpg
asetelma+2.jpg
asetelma+3.jpg
asetelma+6.jpg
asetelma+4.jpg
Me haettiin eilen kuusi kotiin ja tänään se sai koristeet ylleen. Nyt koti on valmis vastaanottamaan joulun. (No, okei, ehkäpä se joulusiivous on vielä hyvä suorittaa…)
Hyvää lauantai-illan jatkoa 🙂
Blondi