EVERYDAY DESIGN LEHTITELINE

Hullujen Päivien aikana tuli tehtyä muutamia tarpeellisia ostoksia. Lähinnä tein vaatehankintoja tyttärelle ja muutamia myös itselleni.

Tärkein ja tarpeellisin ostos oli kuitenkin lehtiteline. Olin jo aiemmin katsellut Everyday Designin metallista telinettä ja kassia sillä silmällä, kun ne tulivat Hulluille Päiville tarjoukseen. Perjantai-aamuna minä sitten kipitin kiireesti tavarataloon ja sain valkoisen telineen ja juuttikassini!

IMG_7395.jpg

Teline ja kassi ovat tosi paljon suurempia, kuin luulin. Mainoksia kertyy kuitenkin jonkun verran ja jostain syystä ihminen on liian laiska viedäkseen niitä joka päivä pois, joten on ihan hyvä, että kassilla on kokoa!

IMG_7398.jpg

Meillä on keittiö ja eteinen yhtä ja samaa tilaa. Tämä ”eteiseksi” luokiteltava tila jäi remontissa viimeistelemättä. Alunperin kaavailimme vaatesäilytykseen verhojen tilalle peiliovia. Ne jouduttaisiin teettämään mittojen mukaan ja hintaa niille tulisi mielestämme melkoinen summa, joten jäimme vielä pohtimaan ovien teetättämistä. Tykkään itse tuosta verhosta, tuo kivaa pehmeyttä ikuisten kaapinovien sijasta.

Olen kuitenkin halunnut tuolle harmaalle seinälle pientä sivupöytää, johon kaiken roinan voi laskea käsistään kotiin tullessa. Eli avaimet, postit, hanskat ja muut. Lehtitelinettä kaavailin pöydän alle, mutta enää siis puuttuu pöytä. Tila on tällä hetkellä jotenkin keskeneräisen näköinen, eikä toimi tarvittavalla tavalla.

IMG_7390.jpg

Peili saa lähtöpassit ja sen tilalle hankitaan uusi, isompi ja ulkonäöltään eleettömämpi peili. Se sijoitetaan eri seinälle, jolloin tuolle nykyiselle peiliseinälle jää tila tarvitsemallemme sivupöydälle.

Pidän tuosta lehtitelineestä tosi paljon! Mietin aluksi miten tuo juuttikassi meille sopisi, tuollaista värisävyä kun meiltä ei kotoa löydy. Kuinka ollakaan, sehän sopii eteis-keittiötilaan täydellisesti, sillä ruokapöydän vesikrassitabletit antavat juuri oikean väriparin kassille!

IMG_7405.jpg

Ja sitä paitsi, telineeseen myydään eri värisiä kasseja, joten tuon voi helposti vaihtaa, jos kyllästyy!

Teittekö te mitään löytöjä Hullareilta?

OLKKARIN TUNNELMAA

Alati pimenevät päivät, yhä aiemmin saapuva hämärä ja ulkoilman kosteus, kylmyys ja tuulisuus saa ainakin minut rakentamaan kodista entistä kutsuvamman, lämpimämmän ja tunnelmallisemman. Sellaisen, jonne on hyvä tulla työpäivän jälkeen kurjasta sadekelistä, kääriytyä pehmoiseen vilttiin ja karkoittaa pimeä kynttilöillä tai muilla pienillä valoilla.

Niinpä kiiruhdin perjantaina töiden jälkeen lähimpään halpahalliin etsimään kausivaloja. (Ihan vielä noita ei jouluvaloiksi voi kutsua.) Facebookin puolella jo vilautinkin aiemmin kodin tämän hetkistä tunnelmaa. Käy ihmeessä tykkäämässä blogini Facebook -sivuista, sinne tulee laitettua vähän ekstraakin, mitä blogin puolella ei näy.

IMG_7375.jpg

Toin yläkerrasta valko-harmaaksi maalaamani Ikean risun ja kiepautin lyhyen valosarjan sen ympärille.
Se tuo ihanaa tunnelmaa tuossa sohvannurkassa.

IMG_7365.jpg

Lauantaiselta metsälenkiltä tarttui mukaan kaarnainen risu ja se päätyi tauluhyllylle. Mikähän noissa risuissa, kivissä, kävyissä ja muissa luonnonjutuissa on, kun niitä aina tulee kerättyä kotiin?

IMG_7363.jpg

Meillä on kotona tällä hetkellä ihan super kylmät lattiat! Veteraanin iässä oleva hauvamme ei tunnu enää viihtyvän lattialla paljoa, vaan hänet löytää yhä useammin sohvalta tai penkiltä makoilemasta. No, kukapa sitä lattialla viitsii palella? Olemmekin kaavailleet olohuoneen lattialle vähän paksumpaa ja lämpimämpää mattoa talveksi kylmää karkoittamaan. Kerrankin täysin perusteltu matto-ostos myös siipan mielestä. Olen miettinyt villamattoa, mutta mietityttää, jos se pistelee jalkojen alla…?

Ensihätään ostin lämpimän lampaantaljan takan eteen ja herra-hauva onkin viihtynyt taljalla erityisen hyvin. Ja tuohan se toki kotiinkin kivaa talvista tunnelmaa.

IMG_7370.jpg

IMG_7381.jpg

Syksyssä on omat ihanat puolensa. Tykkään niin kovasti käydä koiran kanssa metsässä, kahlata märissä lehdissä, haistella raikasta ilmaa. Pieni kosteus tai sadepisaratkaan ei haittaa. Kieltämättä ajatukset alkavat silti pikkuhiljaa kääntyä jo loppuvuoteen. Olen itse jo ihan valmis vastaanottamaan vaikka lumisen vaipan maan päälle.

Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille.

 

ARVONTAMUISTUTUS – RAAMIIN.FI

Vielä on keskiyöhön aikaa osallistua ihanaan Raamiin.fi -arvontaan! Voit voittaa omaksesi nämä minunkin kotiani koristavat upeat printit ”Ihme” ja ”2 sydäntä”. Oiva idea vaikka pukinkonttiinkin!

Nyt kipin kapin osalllistumaan arvontaan tästä linkistä!

IMG_7389.jpg

 Voittaja julkistetaan heti ensi viikon alusta!