Tiedättekö, että olen kirjoittanut blogiani jo 5 vuotta. Se on aika pitkä aika, mutta miten nopeasti se on mennytkään! En itse asiassa edes muistanut varsinaista päivää, piti oikein luntata se, mutta eilen se oli. Pyhä tarkoitukseni oli kirjoittaa jo eilen sananen, mutta käytyäni Oma Koti Valkoisen Miian kanssa Design Marketissa aamupäivällä, meni iltapäivä ja ilta sitten jo muissa puuhissa.

Olen ollut myös aikeissa julkaista ihania tunnelmakuvia pari viikkoa sitten mökillä vietetyistä Venetsialaisista, mutta nekin kuvat jäi muistikortille, kunnes nyt päätin yhdistää ne tähän postauseen. Kuvia tulee otettua todella paljon ja läheskään puolet ei edes päädy tänne blogin puolelle. Myös tarinanaiheita blogiin olisi joskus enemmänkin, mutta kun sitä ei heti saa aikaiseksi, saattaa aihe vanhentua. Blogin pitämisessä on kaksi puolta – siihen saa käyttää luovuuttaan ja intoa kirjoittaa sekä valokuvata ja tärkeimpänä, saada vuorovaikutusta aikaan lukijoiden kanssa. Se toinen puoli on se aika, sitä kun ei tunnu olevan vuorokaudessa riittävästi kaikkeen kivaan, jota haluaisi tehdä, ei edes bloggailuun. Pyrin olla ottamatta stressiä asiasta, blogin kun pitäisi pysyä mielestäni mukavana harrastuksena, eikä harmaita hiuksia aiheuttavana asiana.

Blogivuosien aikana olen saanut tutustua mitä mahtavampiin tyyppeihin, joista osasta on tullut enemmän kuin satunnaisia törmäily-tuttuja. Olen saanut tehdä upeita yhteistöitä erilaisten yritysten ja brändien kanssa, saanut kutsuja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, joissa on saanut viettää aikaa ja jutustella saman henkisten ihmisten kanssa. Olen myös saanut mieleenpainuvia kommentteja, tukea, vinkkejä, apua ja vahvaa myötäelämistä teidän lukijoiden puolelta. Tuntuu joskus, kuin tuntisi teistä osan.

Toivoisin, että jättäisitte vielä enemmän kommentteja ja kysymyksiä ja että kommenttilootan puolella voitaisiin käydä keskusteluja. Aiheet eivät blogissani välttämättä ole kovin vakavia keskustelunaiheita herättäviä – se on ihan tietoinen valinta. En pyri teksteilläni provosoimaan tai tuomaan kovin kärkkäästi mielipiteitäni esille, vaikka sellaisia paljon onkin, sillä blogin on tarkoitus pysyä hyvän mielen paikkana ja kevyenä viihteenä. Syvällisempiä aiheita on silti käsitelty – uraa, ystävyyttä, ihmissuhteita, perhettä, sairautta, kuolemaakin. Ei täälläkään aina sentään pöyhitä sohvatyynyjä tai ihastella uutta kynttilänjalkaa, vaikka ehdottomasti myös sitäkin. Olen päästänyt postausten muodossa teidät työpaikalleni, perhejuhliimme, ruokapöytäämme, kodin lisäksi mökeille ja matkoillekin. Siitä pintapuolisesta elämästä pyrin jakamaan teille fiiliksiä ja kuvia paljonkin. Ja toivottavasti niiden myötä inspiraatiota, vinkkejä ja vastauksia kysymyksiinne.

Mietin juuri, että kuinka kauan aion vielä blogata. Toistaiseksi en osaa sanoa, vaikka onhan se lopettaminen joskus mielen vieressä käynytkin. Ehkä juuri niinä hetkinä, kun tuntuu ettei kotona ole mitään kuvattavaa, kun kaikki nurkat on kuvattu satoja kertoja, eikä oikein mitään järkevää sanottavaakaan löydy. Usein lopettaminen on käynyt mielessä myös kamalan kiireen keskellä. Olen tätä nykyä työssäni melko kiireinen ja luovaa työtä tehdessä jo palkkatyössäkin, se verottaa inspistä tehdä sitä vielä bloginkin puolella. Silti huomaan miettiväni, että elämä olisi jollain osin melko outoa ilman blogia. Jatkan siis niin kauan, kun se tuntuu antavan enemmän kuin ottavan. Luulen tietäväni, kun se kääntyy toisin päin.

Näiden tunnelmakuvien myötä toivottelen mukavaa uuden viikon alkua. Seuraavaksi postaan teille kuvia olkkarin uudesta sivupöytä-ratkaisusta.