Jotain odotettavaa syksylle

Kuulun siihen ihmisryhmään, jolla on aina oltava jotain, mitä odottaa. Sen ei tarvitse olla mitään suurta – vierailu kaverin luona, mökkiviikonloppu, lemppari tv-sarjan alkaminen taas telkkarista tai jotain muuta kivaa, mutta parhaiten odottamisen palkitsee asia, joka on oman elämäni suola; matkustaminen. Ja kyllä vain, uusi matka odottaakin ihan nurkan takana!

Eka työviikko loman jälkeen on takana ja hyvinhän tästä selvittiin! Töihinpaluu ei tehnyt tiukkaakaan, sillä olinhan ollut sieltä pois jo 6 viikkoa. Kyllä siinä ajassa kerkeää pään työasioista nollaamaan ja rentoutumaan. Syksyn varrelle on luvassa mielenkiintoisia työprojekteja ja koulukin starttaa taas kesätauon jälkeen ensi viikolla, joten oli ihan kiva palata töihin. Parasta on se, että on kiva palata töihin, jonne on kiva palata.

insp.jpg

Jottei kuitenkaan pääsisi ihan lomafiiliksistä vieraantumaan, bookkasin tänään lentoliput ja varmistin samalla pienen palan aurinkoa ja kesää vielä lokakuun alkupäiville. Lähdemme miehen kanssa tällä kertaa kaksin reissuun ja suuntaamme pitkäaikaiseen matkahaavekohteeseeni, Roomaan. Minulla on Roomasta jostain syystä romanttinen kuva, vähän samanlainen kuin Pariisista, joka ei ehkä ollutkaan ihan niin romanttinen kuin olin kuvitellut. Tiedä sitten mistä nämä romanttiset haavekuvat ovat mieleeni maalautuneet, elokuvista ehkä. Lisäksi luin kesälukemisena altaan reunalla sellaisen hömppäkirjan, jonka tapahtumapaikat sijoittuvat Roomaan 🙂 Tuo kyseinen kirja nostattikin Rooman matkahaaveet ihan kunnolla ja nyt sinne sitten mennään!

Roomalta odotan upeita nähtävyyksiä, erityisesti Trevin suihkulähdettä, jonka pettymyksekseni kuulin olevan remontissa(!), hyvää ruokaa ja viiniä ja sitä ihanaa, eläväistä kieltä, jota italia on. Tuohon aikaan ei ole enää ihan sitä pahinta turistiryysäystä, mutta sää on kuitenkin vielä oikein hyvä. Syyskuu on Roomassa vielä ihan täysi kesä ja me lähdemme reissuun 2.10. Oletettavaa on, että lämpötilat pyörii hyvinkin 20 asteen tuntumassa, ellei ylikin. Ihanaa!

_____

Meikäläisen viikonloppuun kuuluu toivottavasti hyvät säät, että saa vielä nauttia auringosta ja ehkä lasi hyvää valkkaria. Lupasin myös mennä avuksi eräiden tuolien hionta-projektiin sekä vääntää ystävälleni kampauksen kesäisiin häihin. (Hän on siis vieraaana häissä, ei morsian, niin hyvä hiustenlaittaja en sentään ole…!:)

Nautinnollista viikonloppua kaikille!
 

Kuva lainattu täältä

Something blue…

Makuuhuone sai pienen sinisen säväyksen. Sittenkin.

IMG_2269.jpg

Tilasin Ellokselta uusia vuodetekstiileitä, joilla sain haluamani fiiliksen makkariin. Tilaukseen päätyi läjä tyynynpäällisiä, jotka olivat kivassa alessa, joten hintakaan ei päätä huimannut. Paketista paljastui nuo tummansiniset tyynynpäälliset sekä nuo valkoiset pienet puuvillaiset koristetyynynpäälliset, jotka ovat kyllä jossain kohtaa varmasti ahkerassa käytössä myös olkkarissa. Lisäksi tuo tähtikuvioinen iso tyynynpäällinen näytti niin kivalta, että päätin tilata senkin. Pussilakanoita olen pikkuhiljaa uusimassa, sillä vanhimmat ovat ajalta, jolloin muutimme miehen kanssa yhteen! Tilasin siten myös nuo kesäiset airo-aiheiset valkoiset pussilakanat ja nekin alesta.

IMG_2278.jpg

Makuuhuoneen ilme on rauhallinen ja valoisa ja tosi eleetön. En kaipaa sinne tällä hetkellä mitään lisää. Mietin jossain kohtaa päätyseinälle jotain tauluja tms. mutta se pienentäisi pikkuruista makkaria entisestään.

Tykkään edelleen tuosta viime kesänä maalaamastani harmaasta alueesta, vaikka se olikin nopea päähänpisto – se toimii kuin kehyksenä ja toisena päätynä sängylle.

IMG_2281.jpg

Olemme todennäköisesti tulevan talven aikana vaihtamassa yläkerrankin lattiat valkoisiin. Viime kesänä ei enää jaksettu ison alakerran rempan yhteydessä näihin puuttua ja tänä kesänä energiat on menneet ihan toisenlaisiin asioihin. Heti kun mies siis saa jonkun lattianvaihtokipinän, nämäkin ruskeansävyiset lattiat saa kyytiä!

Jos päivällä makkarissa on valoisaa, niin illan hämärtyessä tunnelma onkin jo ihan eri.

IMG_2358.jpg

IMG_2361.jpg

Tekstiilit ovat kyllä maailman helpoin tapa vaihtaa ilmettä. Sininen oikeansävyisenä tuntuu kyllä nyt kolahtavan ja nettikaupoissa surffattuani jäinkin miettimään eräitä ihania Vallilan tyynynpäällisiä, joissa on ripaus sinistä. Ne olivat ihan hurmaavan kauniit runsaine kuvioineen. Ja siinä samassa myös se syy, miksi jäin niitä miettimään. En taida olla isojen kuvioiden ystävä, ne saattoivat olla myös hieman romanttisia omaan makuuni, mutta joku niissä vetosi.

Koska olohuoneen sisustuksessa ei nyt voi tapahtua mitään pariin viikkoon (niin, lupasin kertoa tästä myöhemmin – eikö olekin ärsyttävää, kun ei heti kerro…:), voinkin miettiä tyynynpäällisiä ja muita syyssisustuksia ihan rauhassa hetken.

Mitä tulee tähän salamyhkäisyyteen, palaan kyllä asiaan heti kuin mahdollista 🙂

Liuska-aralia – vehreyttä kotiin

En mitenkään luota siihen, että oliivipuu, joka on imenyt itseensä aurinkoenergiaa takapihalla jo yli 3 kuukautta, elää talven yli, kun se pitää ottaa sisälle jossain kohtaa. Edellinenkin teki harakirin, vaikka yritin kovasti sitä pelastaa. Halusin pianon kulmalle jotain runsasta ja vihreää, mielellään varrellisen kukan, joka viihtyisi epäsuorassa valossa. Jos kukka olisi vielä helppohoitoinen – sitä parempi!

IMG_2134.jpg

IMG_2136.jpg

Plantagenin valikoimia tutkiessani olin melkein päätymässä käpypalmuun, mutta se oli vähän turhan matala. Lisäksi sillä on niin kovin piikikkäät lehdet ja pelkäsin koiravanhuksemme satuttavan silmänsä tms. niihin, sillä herran lelukori sijaitsee tuossa nurkan takana portaiden alla. Koiruli ohittaa kasvin joka kerta sinne mennessään, joten joku pehmeämpi lehtinen olisi parempi valinta.

Niinpä päädyin tähän ihanan tuuheannäköiseen liuska-araliaan! Tuohan on valmiiksi muotoonleikattu, nuo töyhtöthän voisi napata tuosta pois, jolloin puu säilyisi enemmän pallonmallisena, mutta minusta nuo erillään töröttävät lehdet on hauskat!

IMG_2137.jpg

Musta yksinkertainen ruukku oli hyvä valinta kasvin pariksi. Nuo rasvaiset sormenjälkeni olisin ehkä voinut myös pyyhkäistä pois ennen valokuvanottoa. Oh well…

IMG_2139.jpg

Nyt enää toivotaan, että kasvi on tosiaan helppohoitoinen ja viihtyy tuossa paikallaan. Oliivipuun ajattelin tällä kertaa jättää takapihan ovensuuhun astiakaappini viereen. Better luck this time?