Toipilaskodissa

Päivät ja viikot vierii tällä hetkellä aika kovaa kyytiä. Loman jälkeen on ollut kiire saattaa työt ajan tasalle, mutta myös kouluhommissa on ollut tekemistä. Olen jättämässä näyttötutkintoaineistoni ensi viikon lopulla ja viimeiset päivät on mennyt sitä hinkatessa. Uskoisin kaiken olevan nyt kunnossa ja sitten odotellaan enää muutaman viikon päässä olevaa varsinaista tutkintotilaisuutta.

Tämä viikonloppu sen sijaan on mennyt ihan kotona toipilasta hoitaessa. Meidän koiruli nimittäin vietiin eilen lauantaina suunnitellusti sterilaatioon. Leikkaus, vaikkakin rutiininomainen eläinlääkäreille, on aina riski ja sydän kurkussa odoteltiin parisen tuntia, että saadaan kuulla kaiken menneen hyvin. Onneksi näin todella oli. Takaisin eläinklinikalle mennessämme koiramme oli 30-kiloinen rätti lattialla, aivan pöllyssä vielä kaikista nukutusaineista ja kipulääkkeistä, mutta niin se vain tallusteli horjuvin askelin autoon.

Viime yö meni olkkarin lattialla koiran kanssa. Yö oli hiukan levoton, kuten odotettiinkin ja koira piipitteli vähän väliä. En tosin ollut varma johtuiko kivusta vai lääkehuuruista, todennäköisesti jälkimmäisestä, sillä koira oli juuri saanut pitkävaikutteisen kipupistoksen ennen kotiinlähtöä. Tänään on ollut toinen ääni kellossa! Menohaluja olisi pihalla niin paljon, että pitää vähän toppuutella. Kipuja ei näytä olevan antamiemme lääkkeiden takia ja lelujakin jo kannellaan kotona. Ei tarvitse enää siis olla sydän syrjällään, kaikki meni todella hienosti ja toipuminen on alkanut vauhdikkaasti!

Muistelin tässä omaa, ehkä hiukan vastaavanlaista operaatiota, eli umpisuolileikkausta – samalla laillahan siinäkin on menty vatsasta sisään, tosin tähystyksellä, kun koiralla on tällä hetkellä kymmenen sentin vekki vatsassa. Itse olin todella kipeä ekan viikon! Ei olisi tullut mieleenikään hyppiä korkeilla hangilla kevein askelin heti seuraavana päivänä. Koirat näemmä toipuvat todella paljon nopeammin leikkauksista. Meille oli päivänselvää, että koira steriloidaan. Emme halua teettää pentuja, emmekä halunneet koiralle enää näin ollen juoksuja. Sterilaatio poistaa myös riskin vaarallisesta märkäkohdusta sekä ennaltaehkäisee myös narttukoiran nisäkasvaimia. Toki painoi mieltä viedä täysin terve koira leikkauspöydälle, mutta nyt se on tehty ja kaikki on hyvin. Ensi yö nukutaan normaalisti yläkerran makkarissa, nyt kun ei tarvitse pelätä lääkehuuruisen koiran liikkumista portaissa. Se juoksee ne tikeistä huolimatta täysin normaalisti edes takaisin. Viikon verran tässä otetaan iisisti ja tehdään vain remmilenkkejä hillitysti. Parin viikon päästä meillä alkaakin koiran kanssa taas yhteinen temppukouluharrastus!

Meillä on miehen valmistamat herkulliset ribsit tekeytymässä uunissa ja Areenasta on pyörinyt koko päivän Syke -sarja. Olisi tehnyt mieli mennä salille, mutta toivun itse keskiviikkoisesta hammasoperaatiosta, joka aiheutti aika kovat kivut tulehduksen takia. Nyt kun kipu ja hammas on vihdoin asettunut, en halua hankkia särkyjä takaisin liian aikaisen rehkimisen vuoksi – kohonnut syke kun ärsyttää tulehdustilaa lisää ja saa hampaan herkästi särkemään. Täällä ollaan siis otettu ihan relaa koko perhe kaiken maailman jutuista toipuen. Fiilis on silti hyvä – lumet sulaa, aurinko alkoi juuri pilkistää koko päivän kestäneen harmauden takaa ja täällä voi kaikki hyvin. Etsimme myös parhaillaan sopivaa hääpäivälahjaa (päätimme hankkia yhteisen) ensi viikon vuosipäivää silmällä pitäen. Palailen tähän varmasti vielä myöhemmin. Nyt täytyykin jatkaa internetin ihmeellisessä maailmassa kahlaamista…

Sellaisia kuulumisia täällä. Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

Jetlagin kourissa

Kotimaahan paluu on reissun jälkeen aina raskas, varsinkin kun palaa toiselta puolelta maapalloa. Jetlag on ollut aikamoinen. Kun takana oli yli 24 tuntia valvomista, 15 tuntia matkustamista ja 4 tunnin yöunet, oli tuolla cocktaililla mukava mennä töihin perjantaiaamuna – aivot kävivät pikkuisen hitaalla, mutta heti piti syöksyä purkamaan sähköpostia, tapaamaan yhteistyökumppaneita ja tekemään kiireisimmät hommat pois. Onneksi on tämä viikonloppu tässä välissä, niin kerkeää vähän tämä rytmi tasaantumaan.

Ekana yönä tuli tosiaan unta joku nelisen tuntia. Heräsin vähän yli kolme yöllä, sillä elimistö elää vielä(kin) Thaimaan +5 tunnin aikaa, eli kello oli elimistön mielestä jo melkein aamuyhdeksän. Viime yönä sain nukuttua kolme tuntia pidempään, eli tänä aamuna sain jo kuuteen asti pidettyä silmät kiinni. Ehkäpä huomenna ollaan jo paremmin tässä ajassa kiinni!

Elimistöä on rasittanut myös antibioottikuuri, sillä niinhän siinä taas kävi snorkkireissun jälkeen, että päivä meressä aiheutti korvatulehduksen. Vesi pääsi ilmeisen herkkiin korviini uimakorvatulpista huolimatta ja niinpä kävin pienellä ekskursiolla thaimaalaisella klinikalla viime sunnuntai-iltana. Korvat alkoivat särkemään, minulle nousi kuume ja kuulo heikentyi. Tiesin heti mistä on kyse. Hoito oli kansainvälisellä klinikalla moitteetonta ja korvani huuhdeltiin ja imettiin ja lääkittiin. Juuri tänä aamuna lopetin antibioottikuurin vetämällä viimeisen napin huuleen. Taisinpa tartuttaa sen heti koiraamme (heh, no ei nyt toki sentään),  sillä jouduimme viemään myös karvakuonon lääkäriin tänä aamuna korvatulehduksen vuoksi. Täällä lääkitään nyt toista korvapotilasta siis.

Matka oli kertakaikkisen hieno jälleen kerran! Tuo oma sairastumiseni vaikutti menoon vain tuon sunnuntai-illan. Saatuani asianmukaisen hoidon ja lääkkeet, olin seuraavana aamuna täysin kunnossa ja nauttimassa lomapäivistä. Lentomatka onnistui hienosti, sillä korvat paranivat ennätysvauhtia. Koh Lanta on upea saari ja tällä kertaa näimme paljon enemmän, johtuen toki pidemmästä matka-ajasta.

Päivittelen tarkemmat kuulumiset vielä kuvien kera, nyt kuitenkin yritän ottaa viikonlopun levon kannalta.

Palaamisiin!

Terveiset Thaimaasta!

Sawadikaa!

Täällä sitä elellään Koh Lantan saarella postikorttimaisemissa ja +33 asteen lämpötilassa kostean tuulen helliessä ihoa ja suolaisen meriveden kelluttaessa laineilla! Ai että, miten olemme nauttineet tästä! Suomesta kuulemiemme terveisten mukaan emme olisi voineet lähteä reissuun parempaan aikaan, lunta on vissiin tullut ihan riittämiin, että uskoisin jopa itseni kaltaisen talvifanin jo tuskastuvan.

Elämä Thaimaassa soljuu päivästä toiseen kellonaikaa tai edes viikonpäivää tietämättä. Joka päivä mietimme kimpassa, että mikäs päivä tänään olikaan. Ei sillä, että väliäkään olisi. Lomalla parhainta on juuri ajantajun menettäminen. Kun mihinkään ei ole kiire tai kun kukaan ei odota mitään. Aamuisin heräilemme 8-9 aikaan ja suuntaamme aamiaiselle. Kokki paistaa munat juuri sellaiseksi kuin haluaa ja tuoreita, ah, niin makeita hedelmiä on tarjottimet pullollaan. Aikaa vietetään altaan reunalla kirja kädessä tai vain huojuvia palmua katsellessa. Olen käynyt viereisellä joogastudiolla treenaamassa ja en tiedä olisiko mikään täydellisempää juuri nyt. Aamuisin teemme rannalla kävelylenkkejä ja iltaisin näemme ystäviä illallisen merkeissä erilaisia thai-ruokia maistellessa rantaravintoloissa tai Sala Danin, eli tämän Koh Lanta saaren keskustassa.

Olemme käyneet viidakossa vaeltamassa ja luonnonpuistossa patikoimassa. Vastaan on tullut hurjan kokoisia varaaneja, söpöjä vekkuleita apinoita, oransseja käärmeitä, skorpioneja, sammakoita ja eksoottisia lintuja hurjan värikkäistä perhosista puhumattakaan. Luonnonpuistosta aukesi huikeat maisemat järisyttävän pudotuksen alkaessa heti tennarin vierestä niin, että tätä korkeanpaikankammoista huimasi ihan tosissaan! Mangrovemetsässä kuului rapinaa joka paikasta näkemättä sen aiheuttajaa, että vähän karmi selkäpiitä mikä siellä mahtaa lymytä.

Vedenalaista luonnonantia ihmettelimme kahden dyykin verran snorklatessa. Ajoimme isolla veneellä kahden tunnin päähän avomerelle ”töppyräsaarille” – siis niille merestä pystysuoraan kohoaville kivimuodostelmille – snorklaamaan. Sinne vaan räpylöiden ja snorkkeleiden kanssa veteen tuhansien ja tuhansien värikkäiden kalojen, meduusojen, erilaisten korallien ja mureenojen sekaan. Taas nähtiin ja koettiin jotain ällistyttävää. Ohitse lipui myös black tip haiparvi. Ne olivat vielä poikasia, joskin metrin mittaisia. Hui!

Netti toimii tuskastuttavan hitaasti, yhden instakuvan lataamista saa odottaa joskus tuntitolkullakin. Ensi viikolle on luvassa vielä lisää joogatunteja, rantakävelyitä ja uintia, eli aika samaa kaavaa jatketaan. Michelle Obaman elämänkerta on lopuillaan, yhden kirjan huitaisin jo vuorokaudessa. Haluaisin vuokrata sup-laudan ja lähteä merelle melomaan, lisäksi eräs hiekkasärkkä olisi kiinnostavaa nähdä. Mies haaveilee toisesta snorkkipäivästä, mutta itselle taitaa tuo yksi riittää tällä erää.

Sellaista saarielämää täällä vietellään. Ei voi valittaa. Eilen lounaalla rannalla istuessamme mietin, että miten täydellistä täällä onkaan ja miten onnellinen olen juuri nyt. Tähän kohtaan voisin siteerata instaan laittamiani hashtageja: #islandlife #enjoyinglife #paradise