Uudet hiukset!

15 senttiä vaaleita kutrejani leijaili lattialle kampaajan saksista. Hui! 🙂

Nyt on huomattavasti lyhyempi, hyväkuntoisemman näköinen hiusmalli tämän rouvan päässä, latvat heilahtelevat olkapäillä uusilla raidoilla varustettuna. Pelkäsimme uusien raitojen hätkähdyttävän vähän liikaa tasavaaleaan tukkaan tottunutta, joten lähdimme aika varovaisesti liikkeelle parin-kolmen asteen verran tummemmalla sävyllä. Ensi kerrallahan voi laittaa vähän tummempaa, jos siltä tuntuu.

Mitä tuumaatte tästä lookista? 🙂

uusi%20vs%20vanha%20tekstit.jpg

Latva on nyt tosi napakka! En muista koska viimeksi hiukset olisivat näyttäneet läpikohtaisin näin hyväkuntoisilta, joten oli kyllä täysin oikea päätös leikata niitä runsaasti! Tuntui, kuin hiukset olisivat paksuuntuneet leikkauksen myötä. Todella onnistunut muutos mielestäni! Hiukset leikattiin aavistuksen eteenpäin pitenevästi, joten siitä johtuu nuo kuvassa näkyvät sivuhiusten pidemmät osat.

Mitä tulee väriin, niin tukassa näkyy ohuen ohuita, aavistuksen tummempia raitoja kahdella eri sävyllä. Ensi kerralla uskaltanen laittaa vielä hieman tummempia? Oikeastaan ne näkyvät parhaiten tyvessä.

IMG_1473.jpg

Oli muuten ihan pakko kokeilla loivia laineita ja ne näyttävät kyllä tosi kivoilta nekin! Tosin vähänhän ne olivat jo päässeen työpäivän jälkeen kulahtamaan, mutta pöyhimällä tästä tukasta saa ihan kivan, toisin kuin siitä pidemmästä tukasta. Hetki menee totutellessa – esim. kiinnilaittaminen on jo erilaista 15 senttiä lyhyemmällä hiuksella.

suora%20vs%20laine.jpg

Kiharakuvaa jouduin vähän käsittelemään, sillä ilta ei enää riittänyt hyvään valaistukseen, mutta kyllähän tuosta selvän saa.

No, what say you? Oliko onnistunut muutos? 🙂

Heidi / Checklist - -

5 kommenttia “Uudet hiukset!

  1. Vitsit mikä ero, kun vertaa hiusten latvoja! Mieletön muutos, ja hiukset myös näyttävät paksummilta :). Ah, tekee mieli napsaista omakin tukka poikki!

    1. Eikö olekin?! Hiukset ihan oikeasti myös tuntuvat kädessä paksummilta, ihan kuin ne olisivat jotenkin heränneet eloon, kun pituutta lähti niin paljon pois! 🙂

  2. Hieno muutos!ja tosiaan kun raidat hiukka tummemmat,hiukset vielä elävämmän näköiset.Hienot noinkin toki!Melkoinen ero latvoissa,vai mitä?ex parturi-kampaaja minäkin,opiskelin uuden ammatin hoitoalalla:)

    1. Kiitos! 🙂 Tosi tyytyväinen olen näihin kyllä itsekin! Latvat on tosiaan ihan kuin eri päästä! 🙂

  3. Tosi hyvä muutos! Ja hiukset näyttää kyllä kuvissakin paljon paksummilta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *