Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Blogi on pysynyt taas hetken aikaa hiljaisena, on pitänyt keskittää energia viime aikoina ihan muualle. Kirjoittelin kuukausi sitten vatsavaivoista, jotka palasivat vuosien tauon jälkeen ja niiden kanssa on mennyt niin hermot, energia ja aikakin. Koska tiedostan mistä ne johtuvat (no siitä stressistä…), olen pyrkinyt kaikin puolin vähentämään sitä. Tai ainakin lievittämään oireita, sillä kaikki stressin aiheuttajat eivät tietenkään ole omassa hallinnassani.
Nyt kuitenkin uskaltaisin sanoa, että parempaan päin ollaan menossa. Olotila on rauhoittunut, joskaan ei vielä normaali ja yksi suuri stressinaiheuttajakin on poissa – asia, joka on pyörinyt mielessäni jo vuoden. Se on pitkä aika, jos se alitajunnassa pyörii koko ajan. Asia, jolle en itse oikein voinut mitään, mutta joka vihdoin ratkesi hyvin pitkän ja hyvin epätietoisen odottelun jälkeen. Voin avata tätä paremmalla ajalla joskus toiste. Pointti lähinnä on se, että kun yksi isompi asia ratkeaa, lähtee vyyhti usein aukeamaan muillakin osa-alueilla.
Pidin pari viikkoa sitten vapaapäivän perjantaina. Tai no, semi-vapaan, sillä töitähän siihenkin siunaantui, mutta päätin jäädä kotiin ja hoitaa pakolliset työkoneen ääressä. Oli ihanaa nukkua pitkään, herätä omia aikojaan, sytytellä kynttilät, laittaa musiikkia taustalle, tehdä aamiaista ja sitten paneutua pariin työmeiliin ja dokumenttiin, jotka työlistalle olivat edellisenä iltapäivänä ilmestyneet, vaikka kuinka yritin joko tehdä kaikki alta pois tai siirtää niitä seuraavalle viikolle.
Laitoin pyörimään Spotifysta entuudestaan tuntemattoman soittolistan. Nimi enteili hyvää, sillä halusin jotain kevyttä, jotain ”mitään sanomatonta”, ärsykkeetöntä ja kaunista taustalle. Huomasin laittavani saman listan soimaan seuraavanakin ja sitä seuraavana päivänä ja rauhoittuvani saman tien. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo kyseinen lista, jonka biisejä en erota toisistaan, soi minulla aamuisin ja iltapäivisin työmatkalla. Siis juuri niinä hetkinä, jotka aiemmin koin ärsyttävinä. Kärsin varmaan jonkin sortin ääniherkkyydestä (ainakin mies usein toteaa minulla olevan ”lepakon kuulo”), sillä jotkut äänet saattavat herättää jopa vahvaa ärtymystä tai suuttumusta. En kestä yhtään aamulla julkisissa parkuvia lapsia tai kovaan ääneen hölötteleviä ihmisiä. Miten ihmeessä joillain voikin olla niin paljon asiaa seitsemän jälkeen aamulla…? Itse haluaisin vain istua rauhassa, katsella ikkunasta ulos tasaisessa kyydissä ja lataa akkuja vielä hetken ennen hälyisään avotoimistoon astumista. Arvaattekin varmaan, että pelastuksekseni on tullut tuo ”stressinpoistomusani”. Saatan laittaa sen soimaan myös työpäivien jälkeen kotona ja suorastaan tunnen kuinka sen ja lepattavien kynttiläliekkien avulla stressihormonini lähtevät kohisten laskuun.
Oikeasti noita keinoja on musiikin lisäksi muitakin. Kynttilät jo mainitsin, tärkeimmäksi on noussut kuitenkin kalenterin raivaus. Siis pois kaikki turha ja ylimääräinen ramppaus ja juokseminen, pois salirääkkitreenit, joilla poltan sitä kuuluisaa kynttilää silloin toisestakin päästä. Silloin pysytään kotona ja tehdään joku kevyempi harjoitus tai jäädään vaikka sohvalle köllimään. Ruoanlaitto on itselleni myös tärkeä nollaustapa. Kun tulen kotiin töistä, alan melkein saman tien laittamaan ruokaa. Se musa, ne kynttilät ja ruoanlaiton pariin ja työmurheet ja muut unohtuu saman tien.
En voi myöskään olla mainitsematta lenkkejä koiran kanssa. Tuo höpsö ihana tyttö on mitä parhainta ulkoiluseuraa. Kyllä sen vieressä kelpaa myös lattialla makoilla silkinpehmeää turkkia sivellen ja ajatuksia vaihtaen. Hän ei usein sano juurikaan mitään, mutta kuuntelee sitäkin tarkemmin. Terapiakoira – niin, siksi tuota karvakorvaa kutsutaan perheessämme ja hänen vierailunsa jälkeen 94-vuotias mumminikin unohtaa kolotuksensa hetkeksi.
Viimeksi mietin sunnuntaina pääni puhki erästä työhön liittyvää haastetta ja se pääsi uniinkin. Kun painelin koiran kanssa sumuiseen ja vielä hämärään sunnuntaiaamuun kävelemään, aukesi työhaastekin kertaheitolla. Aivojen tuulettaminen varsinkin heti aamusta on yksi erittäin hyvä lääke, jos tuntuu pipo kireältä. Fyysisiä oireita olen sen sijaan käynyt hoidattamassa jälleen vyöhyketerapiassa, josta viimeksikin sain avun. Se toimii varmasti tälläkin kertaa ja sen ja tuon mielessä auenneen solmun yhteisvaikutusta ei voi kiistää.
Kerraten voisin todeta ainakin omiksi lääkkeiksi stressin taltuttamiseen seuraavat (in random order):
-raivaa kalenteri – hidasta
-sytytä kynttilät, laita jotain merkityksetöntä musiikkia soimaan
-huolehdi itsestäsi syömällä hyvin ja tekemällä asioita joista pidät
-mene aikaisin nukkumaan – lepää
-mene metsään – siellä on niin hyvä energia ja tuoksu
Ja jos vielä yksi sallitaan – ala askartelemaan joulukortteja. 🙂
Lukiessani postaustasi tuli mieleen reilun vuoden takainen aika jolloin kärsin stressistä ja uupumuksesta ja yritin sinnitelllä töissä viimeisillä voimillani. Avokonttorin jatkuva häly erityisherkälle on äärimmäisen rasittavaa. Työterveys neuvoi kuuntelemaan musiikkia luureilla. Se auttoi hetken kunnes kaikki musiikki sai minut voimaan fyysisesti pahoin. Tilanne eskaloitui siinä sitten muutenkin ja jäin sairaslomalle. Nyt, toivuttuani, kuuntelen taas musiikkia mielelläni ja tietynlainen musiikki saa hartiat laskemaan alas ja hengityksen syvenemään oikenlaiseksi ( pintahengitän jännitystilassa).
Mutta se mitä suosittelen kaikille niin nukkukaa enemmän!! Ihan oikeasti!
Moikka! Suuret pahoittelut viivästyneestä vastauksesta.
Olet aivan oikeassa – nukkuminen on oikeasti kyllä avain aika moneen ongelmaan. Itse yritän saada sen 8 tuntia vähintään per arkiyö, sillä vähemmällä en oikein pärjää. Huomaan heti, jos on tullut nukuttua vähemmän.
Ymmärrän hyvin tuon avokonttorin hälyn, itsekin avokonttorissa työskentelen ja joskus keskittymiskykyä on vaikea ylläpitää. Pystyn aika hyvin sulkemaan metelin, paitsi jos pitää vaikka tiukasti keskittyä lukemaansa. Toivottavasti sinulla sujuu nyt hyvin. 🙂