Jokseenkin tahmeaa

En tiedä riittääkö tahmea kuvaamaan tätä, mutta mennään sillä. Toinen viikko loman jälkeen on jo puolessa välissä ja toisin kuin viime viikolla tuntui olevan helppo solahtaa jälleen lomien jälkeen arkeen, on tämä viikko puolestaan ollut aika tahmean tuntuista. Aamusta lähtien kaikki kangertelee – mihin ihmeeseen saan kulumaan tunnin niin, että joka ikinen aamu tulee kiire bussiin, vaikka kuinka yritän tehdä aamut helpoksi miettimällä mm. vaatteet valmiiksi ja tehden aamupalan take awayksi jo edellisenä iltana.

Liukuva työaika on toki mukava, ei ole niin justiinsa moneltako siellä toimiston ovella on, mutta mitä myöhempään saapuu töihin, sitä pidempäähän siellä pitää olla. Niinpä tähtään sorvin ääreen jo kahdeksaksi, mielellään ennen, niin jää niitä arvokkaita tunteja sinne vapaa-ajallekin. Aikainen herätyshän tuossa rytmissä on, mutta koska tarvitsen tosi paljon unta, alkaa kroppa vaatia lepoa jo kymmeneltä illalla. Unta pitää saada kahdeksan, vähintään seitsemän tuntia yössä, joten luonnostaan sinne sänkyyn tulee kömmittyä melko aikaisin.

Arjessa on kaksi puolta. Se ensimmäinen luo elämään rutiinia ja aikatauluja. Jokainen ihminen tarvitsee päiväänsä rytmin, edes jonkinlaisen. Se toinen taas tuntuu joskus tappavan tylsältä – tätäkö elämä on eläkeikään saakka? Aamulla töihin, illalla harrastuksiin ja kymmeneltä nukkumaan. Siis mitä todennäköisimmin menossa on jokin todella paha post-holiday -masennus. Tajuntaan on viikon takaisesti iskeytynyt ajatus, että seuraava kesä ja pitkä, kunnon loma on n.10 kuukauden kuluttua. Jaiks.

Normaalisti elän ihan onnellisesti arkea – sitä työtä, niitä harrastuksia, iän ikuista ruoanlaittoa ja ihanan vapailta tuntuvia viikonloppuja. Normaalisti nautin ajatuksesta syksyn saapumisesta, pimenevistä illoista, rankoista sadekuuroista, jolloin vetäydyn sohvan nurkkaan kynttilöitä poltellen, kun nyt tuntuu, että kesästä on vielä pidettävä kynsin ja hampain kiinni! Nytkö se jo meni? Tahtoisin takaisin aurinkotuoliin makaamaan kirjan kanssa ja tuntea ne ihanat, lämpimät säteet iholla. Tuntea se hykerryttävä fiilis, kun loma on vasta alkamassa, en haistaa syksyä jo ilmassa, kietoa huivia kaulaan aamuisin, unohtaa hellemekot ja shortsit kaapin perukoille. Laskeutuminen arkeen tuntuu ankarammalta vuosi vuodelta.

Mutta niin vaan meni loma ja taisi mennä jo se kesäkin, vaikka kuinka toisin uskottelen. Ja niin vaan vyöryy syksyinen arki päälle, vaikka kuinka pyristelisin. On aika kääntää taas ajatukset eteenpäin, rukaa asennetta uuteen moodiin. Kyllä tähän taas tottuu. Kyllä arki taas puuduttaa rytmiin ja ilon aiheita löytää pienemmistäkin, kuin kuukauden kesälomasta. Kunhan tästä tahmeudesta päästään yli, alkaa taas villasukat, lämmin teekupponen, syksyn pian värjäämät lehdet ja raikas ilma tuntua miellyttäviltä ajatuksilta. Yhtä lailla ne pimenevät illatkin, kauteen sopivat, tukevammat ruoat, kynttilät, paksut viltit, jotka ryöppyävät sohvilta, illanistujaiset ystävien kanssa – kaikki se, joka muodostaa arjen ja sen arjen kohokohdat. Elämän.

Kyllä se tästä.