Kuulumisia ja Koh Lantaa

Istun junassa matkalla Turkuun, tänään työpäivä hoituu siellä. Ajattelin hyödyntää parituntisen päivittämällä blogia. Sehän on viime aikoina ollut retuperällä, sillä aika ja intressi ei tällä hetkellä riitä siihen ihmeemmin. Olen jopa miettinyt lopettamista, sillä elämässä on tällä hetkellä vain niin paljon muuta mielenkiintoista ja rajallinen aika ei vain riitä jaettavaksi kaikkeen. Blogi on kulkenut matkassani 5,5 vuotta ja aika monet elämäntapahtumat sinne on tallentunut pienistä isompiin. Tuntuisi oudolta, jos sitä yhtäkkiä ei enää olisi. Silti joskus päivittäminen tuntuu enemmänkin rasitteelta ja tunnen piston sydämessäni aika usein kun muistan, etten ole postannut taas moneen päivään. Noh, katsotaan päivä kerrallaan.

Nyt kuitenkin vien teidät muutamien kuvien kera Thaimaan Koh Lanta -saarelle. Edellisvuoden jutut löytää kaikki tämän Thaimaa tägin alta, joten jos aihe kiinnostaa, voi kurkata lisää sieltä. Tänä vuonna me teimme reissun viidakkoon Klong Chakin vesiputouksille ja luolille.

Viidakkoreissu oli tosi kiva! Kosteassa ja kuumassa tiheikössä oli kiva talsia keskellä luontoa pieniä joenvirtauksia hyppimällä ylittäen ja elukoita katsellen. Pari kiljaisua saimme aikaiseksi oranssin käärmeen luikerrellessa jaloissa tai skorpionin tukkiessa pienen polun. Siinä oli vähän ihmettelemistä! Näimme lisäksi sammakoita, apinoinoita, pari todella isoa parimetristä varaania, lintuja, värikkäitä perhosia ja vaikka mitä!

Matka vesiputouksille (jotka nyt olivat melko kuivat) kesti n. 45 minuuttia suuntaansa. Juuri sopiva matka tuossa kosteudessa ja kuumuudessa, jossa jokainen vaatekappale liimaantui kiinni ihoon. Minä kiipesin putouksen eteen kaatuneen palmunrungon päälle. Ei ehkä kuvassa niinkään erota, mutta tuo oli aika korkealla ja pelkäsin koko ajan tennarin lipevän rungolta. Olisi siinä jokunen metri ollut mätkähdettävää. Muutoinkin reitti oli liukas, paikoin jyrkkä ja pari kertaa sai roikkua tosissaan puiden oksissa, ettei lähtenyt jalkojen alta sortuvan maan mukana alas reittiä. Mutta toisaalta, minä pidän luonnossa samoilemisesta ja pienet haasteet tuovat vain ekstraa mukanaan!

Vesiputouksilta suuntasimme Mu Koh -kansallispuistoon. Näkymät ovat aika hienot kahdella hyvin erilaisella rannalla. The Rock Beach oli niemensä mukaisesti kivinen. Talsimme aina majakalle asti porottavassa auringossa super jyrkkää rinnettä ylös. Ja jos näkymät rannalla olivat upeat, ne todella olivat sitä tuolla ylhäällä…

Toinen ranta niemen kärjessä olikin sitten sileää valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä…

Lomalla on kiva aina urheillakin. Tuo päivä viidakossa ja kansallispuistossa samoillen kävi todellakin urheilusta. Sen lisäksi harrastin aktiivisesti joogaa. Meidän hotellia vastapäätä oli aivan ihana joogastudio. Tai no, seinätön bungalow toisessa kerroksessa, jonka avoimista ”ikkunoista” puhalsi ihana tuulenvire laskevan auringon värjätessä selän takana kohonneet vuoret oranssiksi. Niin, jos joskus haluaa ikuistaa joitakin hetkiä ja näkyjä sielunsa sopukoihin, nuo todella olivat sellaisia. Tai hetket rannalla joogatessa…

Tuolta reissulta jäi taas plakkariin niin monta ihanaa muistoa. Mietimme juuri, että pakkohan se on ensi talvenakin tuonne päästä, mutta ehkä tällä kertaa pienen saarihyppelyn muodossa. Koh Lantalle menemme ystävämme vuoksi, mutta sitä ennen voisi käydä parilla muulla pikkusaarella. Thaimaa on vienyt sydämen. Luonto, rannat, auringonlaskut, ruoka… yleinen fiilis, jossa sielu lepää.

Nautimme jälleen myös merenalaisesta elämästä snorkkireissulla avomerellä ja nähtiinpä ensimmäistä kertaa ikinä haiparvi. Noin kahdeksan black tip hain poikasta ui parvena ohitsemme snorklatessamme Koh Haa -saarilla. Tätä ennen olimme nähneet kaksi kertaa pääni kokoisen valtavan meduusan suoraan edessämme. Värikkäät, tuhansien kalojen parvet, koloistaan lurkkineet mureenat, siniset littanat enkelikalat ja suuret barracudat ovat jo tulleet tutuksi parilla avomeren snorkkireissulla.

Upeaa luontoa ihastelimme myös mangrovemetsässä ja erilaisilla rannoilla vieraillessa. Meinasi kerran käydä köpelösti eräälle hiekkasärkälle mennessämme. Tiesimme, että päivän kuluessa se painuu aina veden alle, mutta luulimme, että meillä olisi enemmän aikaa. Matkaa oli useampi sata metriä särkän päästä päähän ja heittäessäni temppuja rannalla alkoikin vesi nousta toisessa päässä, eli juuri sieltä, mistä tulimme ja mistä pääsisi pois. Olimme kuitenkin sen verran nopeita, että reisiä myöten pääsimme kahlaamaan vielä pois. Muuten olisi tullut uintireissu ja pieni ongelma ehkä sitä myöten kameralaukun kanssa.

Näihin tunnelmiin päätän matkaraportaasin Koh Lantalta ja jatkan työmatkaani kohti Turkua.

Aurinkoista päivää kaikille!