Oslon joulutunnelmaa

Vietimme viime viikonlopun Oslossa talvisissa olosuhteissa. Perjantaina mennessä oli jopa -11 astetta pakkasta ja satoi lunta. Lisäksi mereltä kävi niin kipakka tuuli, että se kiristi kylmyyden tunteen helposti yli viidentoista asteen. Onneksi lauantaina, joka oli meidän ns. pääpäivä ainoana kokonaisena, ilma hieman lauhtui ja ulkona tarkeni vähän paremmin.

Kipusimme Oopperatalon katolle katselemaan maisemat, käyskentelimme Grünerlokkan alueella vanhoissa kortteleissa, ratsasimme Karl Johans Gaten liikkeet ja jouluisen tunnelman sekä ehdottomasti myös kadun varrelle pystytetyn joulutorin.

Siellä taas ihmettelimme miksi ihmeessä Helsingin Tuomaan Markkinat ovat niin nihkeät ja ankeat, vaikka kovasti ekoista vuosista onkin profiiliaan nostanut. Tuolla Oslon torilla oli sellainen ihanan riemukas ja iloinen tunnelma joululaulujen soidessa koko ajan taustalla. Ihmisiä oli kuin pipoa ja alue oli todella kiva kojuista maailmanpyörään ja luistinrataan saakka. Olipa siellä myös laulavia hirviäkin… 🙂

Oslossa olen ollut viimeksi n. 30 vuotta sitten. Kaupungista ei siis juurikaan ollut mielikuvia, mutta kivaksi se osoittautui jälleen. Juuri sopivan kokoinen viikonloppulomalle. Siinä kerkeää nähdä olennaiset ja käydä Kansallismuseossa katsomassa Huuto -taulun. Me illastimme mm. Oslon suosituimmassa pizzeriassa Villa Paradisossa, johon odotimme pöytää n. 45 minuuttia. Itse asiassa odotimme pöytää joka paikassa, sillä ihmisiä oli niin valtavasti liikenteessä, mutta nopeasti aika meni viinilasillisen ääressä baarin puolella. Onneksi ei tarvinnut koskaan jäädä ulos odottelemaan!

Oslo on kallis paikka. Kaikki maksoi ainakin sen mitä suomessa, usein vähän enemmän. Siellä kuitenkin pärjää ihan kohtuullisella budjetilla, vaikka me emme kylläkään koskaan suostu tinkimään esim. ruoasta, vaan tilaamme listalta sitä mitä tekee mieli. Muutoin emme tehneet ostoksia, lähinnä perehdyimme maisemiin ja yleiseen fiilikseen. Oslolaiset, kuten köpisläisetkin puhuvat kaikki muuten erinomaista englantia. Heillä ei ole ihan yhtä vahvaa ja tunnistettavaa aksenttia, kuten esim. ruotsalaisilla.

Shoppailua emme siis Oslossa harrastaneet ihmeemmin, mutta yhden pienen käsilaukun ostin Victoria’s Secretiltä – olen jo pitkään etsinyt erittäin pientä, vain puhelimen ja huulipunan vetävää laukkua ja nyt se löytyi kuin sattumalta. Sille tuleekin käyttöä heti torstaina Finlandia-talolla joulukonsertissa.

Oslo on kaunis, pieni ja matalasti rakennettu kaupunki. Pidin valtavasti sen hiljaisen rauhallisista asuinalueista ja pastellinsävyisistä taloista. Teimme pienen harharetken Vigelandin patsaspuistolta lähtiessämme ja seikkailimmekin aivan upealla asuinalueella lähellä Raatihuonetta. Minua jotenkin viehätti näky upeasta valkoisesta talosta ja sen edustalla olleesta joulukuusimyynnistä.

Mukavaa joulunalusviikkoa kaikille!

PS. Hong Kongin lisäpostauksia odottaville tiedoksi, että ne tulevat kyllä  – kuvia ja kerrottavaa on niin paljon, että haluan tehdä ne kunnolla. Nämä talviset ja jouluiset maisemat sopivat paremmin muutenkin tähän joulunalusaikaan. 🎄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *