Olipahan bileet!

Lauantaina vietettiin valmistujaisiani ja huhheijaa, olipahan bileet! Rakkaita ystäviä alkoi valumaan hieman ennen neljää paikalle ja viiden maissa oltiin jo kohoteltu kaikkien n. 15 vieraan  kanssa malja pienen puheen kera.

juhlat1.jpg

Terassi koristeltiin pallovaloilla ja mustalla viirinauhalla. Pöydälle leikkasin muovisesta pöytäliinasta pienet kaitaliinat ja pöytää koristi myös valkoiset hortensian oksat. Lisätuoleilla löytyi jokaiselle istuinpaikka ja viileää iltaa varten varauduin läjällä vilttejä sekä villasukkia!

Tarjoilut koostuivat näissä juhlissa kylmistä ruoista. Kenenkään juhlat eivät ole kivat niin, että isäntäpari huhkii keittiössä tai grillin ääressä näin suurissa juhlissa tuntitolkulla muille sapuskaa valmistaen. Niinpä katsoimmekin miehen kanssa viisaaksi valmistaa buffet sellaisista ruoista, jotka pystyimme valmistamaan aiemmin valmiiksi ja vain kantamaan ne esille h-hetkellä. Minä tein salaatit ja mies valmisti lihat. Yhdessä sitten värkättiin muut tarjoilut ja jälkkärikin vaan kasattiin ennalta tehdyistä paloista juuri ennen pöytään vientiä valmiiksi. Todella kätevästi kävi näin.

juhlat2.jpg

juhlat4.jpg

juhlat3.jpg

juhlat5.jpg

Ruoat nautittiin kertakäyttöastioista, joten tiskivuoreltakin säästyttiin. En yleensä perusta kertisastioista, ne sotii jotenkin tätä itselleni kovin rakasta kattausharrastusta vastaan, mutta onhan se nyt selvää, että tällaisissa bileissä ne nyt vain on kaikista järkevimmät. Lauantai ei asteiden puolesta kohonnut huippulukemiin, mutta meidän pienellä ja suojaisella pihalla, jossa on korkeat aidat tuulelta suojaten ja johon aurinko porottaa esteettömästi klo 14-20 välisen ajan, oli pihalla hetkittäin suorastaan kuuma! Mieletön sää siis tuli sittenkin juhlien ajaksi, vaikka torstaina vielä satoi rakeita valkaisten koko maan!

Lahjoja ei todellakaan näihin juhliin toivottu, mutta sain aivan ihania kukkia ystäviltäni. Koti täyttyi ruusuista ja kimpuista, upeasta orkideasta ja sainpa mökillekin viemisiä mustikantaimenen muodossa! Rakas ystävä muisti myös kauniilla ja yksinkertaisella Iittalan Vitriinillä. Siihen kelpaa sormukset laittaa yön ajaksi säilöön.

juhlat7.jpg

Sain lisäksi äidiltäni lahjakortin, joka käy kokonaiseen kauppakeskukseen. Käyttökohdetta täytyykin miettiä huolella. Olen pitkään himoinnut uusia korvakoruja tai kosmetiikkalaukkua – ehkä päädyn johonkin tuollaiseen. Miehen kanssa sovimme suoraan, että tätä ”väli-valmistujaista” ei tarvitse muistaa. Ehkä tuoreessa mökkiostossa on ihan tarpeeksi nyt lahjaa meille molemmille ja vähän enemmänkin.

juhlat8.jpg

juhlat6.jpg

Juhlat jatkuivat railakkaina melkein aamuneljään ja pari jäi vielä yöksikin! En muista koska viimeksi olisi itsekin tullut noin reippaasti kallisteltua lasia, joten olo oli kyllä aika rapsakka eilen aamulla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kamalammaksi dagen efterit muodostuu ja niinpä olotila on vielä tänäänkin ollut heikohko. Kärsi ruumis – sillä olethan sinä iloinnutkin! 🙂

Elämässämme on kyllä aivan mahtavia ja ihania ystäviä! Näiden ihmisten kanssa on pidetty yhtä joko jo vauvasta lähtien tai vähintään teinivuosista. Kyllä parinkymmenen vuoden ystävyyden aikana on koettu ihan älyttömän upeita hetkiä ja lauantainen juhla oli yksi niistä. Saamme kyllä olla todella onnekkaita näin ihanasta kaveripiiristä. Olemme sekaisin toistemme lapsien kummeja, kaasoja ja bestmaneja, osa sukua, osa naimakauppojen myötä sukua, osa sydänystäviä jo lapsuudesta saakka. Mikäs tuollaisen porukan kanssa on viettää elämän huippuhetkiä. Näitä tällaisia on sitten ihana muistella joskus kiikkustuolissa.

Ihana juhlapäivä siis takana, mutta nyt suunnataan ajatuksia jo ensi viikonloppuun ja mökkihommiin!

4 kommenttia “Olipahan bileet!

  1. Paljon onnea valmistumisen johdosta! ♥ ihanan oloiset juhlat teillä olleet! omia juhliani vietetään vasta ensi viikon lauantaina, meillä todistusten jakokin on vasta silloin perjantaina. Toivotaan, että sää suosii, niin saadaan pidettyä hyvät grillijuhlat! 🙂

    1. Kiitos Paula ♥ Juhlat olivat kyllä mega-onnistuneet! 🙂 Ihana ilma, ihania ystäviä ja kaikilla oli hauskaa! Virallisen todistuksen saan itsekin vasta juhannusviikolla, mutta arvosanat annettiin kirjallisesti minulle tietooni jo pari viikkoa sitten. Sen varjolla uskalsin bileet pitääkin! 🙂 Toivottavasti teillä on yhtä suosiollinen sää, pihalla on niin paljon mukavampi viettää juhlia!

  2. On kyllä ollut aivan mahtavan kuuloiset bileet! Ja vitsit mikä menu 🙂

    1. Kiitos, oli tosiaan hyvät bileet! Ja ainakin olotila oli sen mukainen seuraavana päivänä, heh! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *