Aitan remontti

Mökillä remonttihommat ovat taas edenneet viime viikonlopun aikana. Vähän harmittaa, että vietin tuon upean ja aurinkoisen lämpimän viikonlopun täysin sisätiloissa sudin varressa, mutta pakkohan se on nuo mökit saada rempattua ja tavarat taas paikoilleen ja mökit asumiskuntoon mahdollisimman pian.

Pikkumökki on enää viimeisiä sisustuksellisia silauksia vaille valmis ja sen voi jättää nyt odottamaan suurempaa inspistä. Pitää vielä vähän miettiä viimeisiä palasia. Näiden juttujen kanssa ei parane kiirehtiä, jos joku juttu ei heti tunnu toimivan. Oli siis aika siirtyä aitan kimppuun ja ihan ensiksi tyhjensimmekin mökin tavaroista.

aitta1.jpg

Täältähän siirtyi vanha sänky pikkumökkiin ja kotoa tuotiin tyttären vanha sänky tähän mökkiin. Täältä siirtyi myös avohylly ison mökin kuistille kesäkeittiökäyttöön ja vanha taso ja vaatekaappi sai pysyvät lähtöpassit.

Alunperin halusimme kuultomaalin höylätyn hirsipaneelin pintaan. Siitä saisi paistaa läpi oksat ja muut. Kuitenkin tämä homma epäonnistui täysin. Vedettyäni neljä (!) kerrosta kuultomaalia tai toisinsanoen meille maalikaupassa tähän hommaan suositeltua Supi Saunavahaa Tuomenkukka -sävyssä, oli pinta edelleen totaalisen laikukas. HIrsipaneeli käyttäytyi arvaamattomasti ja paikoin imi vahan kuin sieni, paikoin jäi pintaan paksuna kuin maali. Äh, mikä pettymys! Mikä puolen päivän homman hukkaan valuminen! Saunavaha ei myöskään pystynyt piilottamaan seiniin kalusteiden ja taulujen jäljiltä jääneitä vaaleita kohtia. Oikeassa reunassa näkyy edelleen mm. vaatekaapin jättämä jälki.

aitta2.jpg

No, kiukustuneena lätkin saunavahaa pohjamaaliksi loppujenkin seinien pintaan ja seuraavana aamuna roikuinkin K-Raudan ovenrivassa sen avauduttua. Ostin valkoista maalia tutussa Paperi -sävyssä ja sunnuntai kuluikin jälleen maalatessa. Nyt meni oksankolot ja muut peittoon, mutta kyllähän vaan kirkastui ilme ja valkoinen väri toi kompaktiin mökkiin lisäneiliöitä hurjasti!

Vaikka kuinka olisin halunnut keretä katonkin kimppuun, aika ja voimat vaan tulivat vastaan. Katon maalaus oli jätettävä seuraavaan viikonloppuun ja aikeissa onkin mennä tekemään se jo heti perjantai-iltana töiden jälkeen, jotta lauantaina pääsee muihin askareisiin.

aitta3.jpg

Kattoparruihin ja tuuletusikkunaan on tulossa muuta kuin Paperi, mutta nekin odottavat ensin tuota kattopaneelien maalausta.

Meidän mökkitienoon piirissä on sanonta, että hommat pitää olla tehtynä juhannukseen mennessä, muuten niitä ei tule tehtyä koko kesänä! Jos vanha viisaus pitää kutinsa, tässä on siis kuukausi peliaikaa jäljellä…! 🙂

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *