Ihan lomalla

Eka lomaviikko on sujahtanut aikalailla mökkimaisemissa. On kyllä ollut erittäin onnistunut loman alku, sillä tuntuu kuin viikon sijasta olisin lomaillut jo ainakin muutaman! Onpa ihana ajatus, että lomaa on edessä vielä pari viikkoa lisää!

laiturilla.jpg

Päätimme tehdä miehen kanssa pienen kotimaanmatkan ensi viikon alussa – suuntaamme kohti Seinäjoen Asuntomessuja ja seuraavana päivänä koukkaamme Tuurin kyläkaupan kautta takaisin kotiin. Pari päivää vierähtää siis Pohojanmaalla!

Olen ihan innoissani tästä reissusta, sillä emme ole vuosikausiin tehneet juurikaan mitään reissuja kotimaassa mökkimatkoja lukuun ottamatta. Ihanaa myös mennä messuille katsomaan ja inspiroitumaan uusista kodeista ja tsekkailemaan erilaisia sisustusratkaisuja, tässä kesän aikana kun inspikset sisustamiseen ja kotona sisällä olemiseen on aika pienet. Mutta niin on kesällä oltavakin – nautitaan auringosta ja ihanasta ilmasta ulkona! Syksyn tullessa taas kaikki vetäytyy koteihinsa pimeää ja sadetta karkuun.

Palailen blogin ääreen ensi viikolla messureportaasin muodossa ja esittelen teille mm. omat suosikkini messuilta!

Aurinkoisia päiviä kaikille! 🙂

4 kommenttia “Ihan lomalla

  1. Ihanat mökkimaisemat!Mekin piipahdimme tuurissa ja siellä oli uskomaton valikoima kaupassa kaikkea!Harmi,kun niin kaukana,minusta tulisi vakioasiakas?Samalla tsekkasimme ähtärin eläinpuiston,sielläkään ei ole tullut ennen käytyä.

    1. Kyllä järvimaisemassa aina vaan lepää silmä. Ja sielu. ♡ Tuurissa on pitänyt käydä monta vuotta, nyt vihdoin sinne! Miehellä kiiluu silmissä työkaluosasto, itsellä on työn alla makkarin uudistus, joten silmäilen valikoimaa se mielessä. Ähtärissä en ole koskaan ollut. Meillä ei ole enää perheessä eläinpuisto-ikäisiäkään, vaikka miksei sinne aikuisporukallakin menisi…? 🙂

  2. Todella paljon sisustustavaraa ja vaatteita tuurissa olikin.Meidänkin nuorin 17v ja puoliväkisin tuli ähtäriin mukaan:)Vaan ihan kiva oli kävellä ja eläimiä katsella:)

    1. No, huomenna sitten Tuurin valikoimaa katsastamaan…! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *