Islannin ykkösnähtävyydet

Tutustuitko jo kirjoittamaani juttuun Sinisestä Laguunista? Se kuuluu ehdottomasti Islannin ykköskohteisiin, jossa on pakko vierailla! Tässä postauksessa keskityn ajomatkojen päässä oleviin muihin uskomattomiin nähtävyyksiin, joita ei todellakaan muualla näe.

Islannin luonto on niin erilaista, kuin mihin itse suomalaisena metsien ja lukuisten vesien äärellä on tottunut.

Islanti on tuliperäistä maata ja siellä kasvaa harvassa yhtään mitään. Joka ikinen puu on istutettu joskus 60-luvulla. Islannissa ei kasva metsiä luonnostaan, kuten meillä. Maaperä on mustaa laavaa, karua ja metsistä puuttuu aluskasvillisuus kokonaan. Ei ole mustikanvarpuja, rikkaruohoja tai saniaisia ja kanervia sun muuta pöheikköä sammaleista puhumattamaan. On vain… no, maata.

Istuimme yhden päivän lähes kokonaan bussissa kierrellen nähtävyyksiä ja minä ihastelin ikkunasta aukeavia maisemia, jotka tuntuivat vaihtuvan joka kilometri. Oli vuoria ja lunta, karua ja autiota tyhjää maata silmänkantamattomiin, laitumia kymmenine Islannin hevosineen ja matalaa risukasvustoa mustalla maalla. Upeaa, kaunista, jotenkin tarunomaista!

Pysähdyimme retkellämme ihan ekaksi ihastelemaan Gullfossin vesiputouksia, jotka olivatkin ihan huikeat!

En ole aiemmin ollut noin ison vesiputouksen äärellä. Kohina ja tuuli oli aikamoista. Laittoi heti miettimään luonnon ja varsinkin veden voimaa. Vähän karmaisi ajatus putouksista ja vedestä uhkaavasti pilkistävistä kallionlohkareista. Samaan aikaan paikoin turkoosi vesi, kallionkielekkeille pakkautunut paksu jää ja paikan kauneus sai henkäilemään ääneen.

Pipo, vettä ja tuultakestävät vaatteet ja hanskat olivat välttämättömät. Sää oli tuona päivänä parin asteen tuntumassa ja aina välillä tihutti vettä. Melko normaali keli Islannin mittapuulla siis.

Pysyimme edelleen vesielementin parissa retkemme seuravalla nähtävyydellä, kun siirryimme katsomaan kuumia lähteitä ja geysireitä, niitä korkealle ilmaan suihkuttavia vesisuihkuja, jotka sijaitsevat geotermisesti aktiivisella alueella.

Alueella tuoksuu rikki todella voimakkaasti ja se ei tietysti ole maailman mukavin haju… Alueella on kaksi geysiriä, joista toinen, tässä yläkuvassa näkyvä on vanha, se alkuperäinen geysir, mutta se ei enää jaksa suihkuttaa vettä ilmaan. Vesi on todella kuumaa ja sen toki voi todeta tästä ilmaan nousevan höyryn määrästä. Joka paikassa onkin kylttejä, ettei vesiin saa missään nimessä koskea!

Jos tuo vanha geysir ei enää jaksa vettä suihkutellakaan, Strokkur sen sijaan purkautuu säännöllisesti 4-8 minuutin välein. Ja voi pojat, miten ihmeellinen se olikaan! Otin purkauksesta sarjatulella kuvia, jolloin sain ikuistettua purkauksen sekunti sekunnilta. Tässä kuvasarjana hieman lyhennelty versio.

Vesiryöpsäys oli kyllä massiivinen! On todella hämmästyttävää, miten luonto saa aikaan tällaista. Tuo geysir ensin vähän kuin kupli, pinnan alla tapahtui koko ajan jotain ja meistä se näytti kuin se olisi voinut todella pahoin. 🙂 Sitten yhtäkkiä, ihan sekunnin sadasosassa se jo ryöpsäytti vedet yli 20 metrin korkeuteen. Kameran piti käydä koko ajan, sillä tuota purkausta oli vaikea ennustaa. Purkauksen jälkeen vesi painui ja hetken ajan näki tuon ”reiän” paremmin, mistä se kaikki vesi tulee.

Viimeisenä nähtävyytenä oli kahden eri mannerlaatan, Euroopan ja Amerikan laatan erkanemiskohta. Tuota ei sitten joka paikassa näekään. Sitä ennen kävelimme tämän kallioiden välissä kiemurtelevan joen ohitse, joka on ennen toiminut naisten teloituspaikkana. Säkkiin vaan ja kalliolta alas. Huh. Aika karu ajatus…

Silmälle tuo mannerlaattojen erkanemiskohta näytti suurelta kallioseinäkkeeltä, mutta kun opas sanoi, että kävelimme nyt juuri Amerikkaan, tuntuihan se aika huikealta ja hassulta samaan aikaan; olimme Islannissa, pienellä saarella keskellä suurta merta, josta ei niin vain kävellä mihinkään. Kuitenkin samalla hetkellä kävelimme teknisesti toiselle mantereelle – Amerikkaan. Aika mieletöntä!

Mannerlaatat erkanevat toisistaan 2cm vuodessa. Erkanemiskohdassa nyt oleva ”railo” suurenee siis hiljalleen koko ajan.

Kun kävelimme tuossa railossa olevan hiekkatien ylös, oli mäen päällä Islannin lippu salossa. En tiedä tarkalleen miten nuo mantereen rajat tuolla menee, mutta itselle tuli sellainen fiilis, että ihan kuin olisimme saapuneet takaisin Islannin puolelle.

Meillä oli tällä retkipäivällä aivan mahtava opas – Islantilainen, Reykjavikista kotoisin oleva mies, joka oli joskus aikoinaan opiskellut Suomessa 6 vuoden ajan. Mies puhui aivan ällistyttävää suomenkieltä. Mikä sanavarasto! Ja tuskin joka päivä suomea tarvitsee käyttää, joten aika hienoa, miten kieli on hänellä hallussa pysynyt.

Tahdon vielä erikseen mainita mitä ihanamman lounaspaikan, jossa söimme maittavan aterian retkemme aikana – paikallinen tomaattifarmi Fridheimar.

Siellä kasvatetaan tomaatteja Kekkilän multapusseissa ja tila lämmitetään milläs muullakaan, kuin kuumista lähteistä peräisin olevalla vedellä. Kuulimme mielenkiintoisia yksityiskohtia myös mehiläisistä, joita kasvihuoneessa asustaa aivan mieletön määrä tekemässä töitä tomaatinkukkien parissa ja varmistamassa niiden pölyttämistä. He laskevat satoja mehiläisiä tilaan kahden viikon välein, nuo keltamustat kaverit kun eivät paria viikkoa kauempaa elä tämän maan päällä. (Paitsi se kuningatar!) Pörriäisiä pyörikin kasvihuoneella aika paljon!

Farmin yhteyteen on perustettu ravintola. Ruoaksi nautimme tietenkin tomaattikeittoa, minä kala-allergikkona sellaisenaan, muut hummerin kera. Retkipäivä oli melko kylmä ja viimainen ja vähän vilu ulkona kerkesi tulla. Olikin ihana nauttia ruoka tuolla kasvihuoneen trooppisessa lämmössä.

Jälkkäriksi nautimme tietty Bloody Maryt!

Retkipäivä oli todella elämyksellinen. Pidin valtavasti retkestä ja vaikka bussissa istumista oli enemmän, kuin ulkona nähtävyyksien katselua, en kokenut helposti autossa matkapahoinvoivaksi tulevana reissua millään lailla epämukavana tai pitkästyttävänä. Ikkunasta riitti ihmeteltävää sitä niin erilaista luontoa katsellessa.

Islantiin liittyen tulee vielä yksi matkapostaus, eihän itse Reykjavikin kaupunkia voi tästä reissusta mitenkään jättää pois. Sekin nimittäin oli jotain todella erilaista ja ennennäkemätöntä…!