Vatikaanivaltiossa

Maailman pienimmän valtion voi nyt ruksata yli To Go -listaltani!

Rooman reissulla oli tietysti aivan ehdotonta käydä Vatikaanissa ja otimmekin sen ekan päivämme kohteeksi. Päätimme jättää metroilut sikseen ja tutkia kaupunkia pelkästään kävellen, niin näkee kaikista eniten! Vaikka Rooma on suuri kaupunki, kaikki THE nähtävyydet ovat kuitenkin melko hyvillä etäisyyksillä toisistaan, joten niissä kerkeää vierailla hyvin lyhyemmälläkin lomalla. Vatikaani tietysti näistä poikkeus, se sijaitsee joen toisella puolen vähän kauempana muista.

IMG_2834.jpg

Tämä jokimaisema oli kuin suoraan postimerkistä! Siellä se Pietarinkirkon kupoli jo siintää…

IMG_2840.jpg

Emme suinkaan olleet ainoita turreja liikenteessä ja kun vihdoin Pietarinaukio sarasti silmissä, aloimme törmätä parin metrin välein ”Skip the Line / Guided Tour” -myyjiin. Kuulimme pian aukiota ympäröiville metalliaidoille saavuttuamme, että Pietarinkirkkoon olisi 4 tunnin jono ja kirkko sulkeutuisi klo 14. Olimme paikalla reilu 11 jälkeen. Tästä voi jokainen laskea, että vaikka olisimme heti menneet jonon päähän, emme olisi kerenneet kirkkoon lainkaan ja olisimme silti tuhlanneet arvokkaita tunteja jonottamiseen, emmekä vastineeksi näkisi mitään.

IMG_2846.jpg

Koska kirkko oli siis tavoittamattomissa, halusin nähdä sentään Sikstuksen kappelin ja Michelangelon kattomaalaukset. Päätimme napata kiinni myyjän tarjoukseen, joka tietenkin oli JUURI sinä päivänä ERIKOISTARJOUKSESSA. 🙂 Yeah, right, uskokoon ken tahtoo, mutta pulitimme silti 40 euroa per lärvi. Maksu ei kuitenkaan ollut paha, sillä todellakin ohitimme sillä heti aluksi n. 500 metrin jonon Vatikaanin muurien sisäpuolelle.

IMG_2852.jpg

Pääsimme lisäksi kaikkiin kolmeen Vatikaanin museoon oppaan kertoessa koko ajan englanniksi korvanappeihimme tietoa patsaista, tauluista, veistoksista, puistoista ja rakennuksista, näimme Vatikaanin puutarhan, paavin kesäasunnon sekä lopuksi tietenkin kruununa Sikstuksen kappelin ja ne upeat, käsittämättömät uskonnolliset maalaukset.

Vatikaanin puutarha oli kyllä huippukaunis ja yllättäen upeasti hoidettu.

IMG_2862.jpg

IMG_2865.jpg

Museoiden sisäpihalla oli ihan yhtä upeaa!

IMG_2879.jpg

IMG_2885.jpg

Nappasin myös tämän kuvan museon sisältä avoimesta ikkunasta. Pidän tällaisista ”kaupungin kattojen yllä” -henkisistä kuvista. Ja mikäpä tuossa oli olla Rooman kattojen yllä…

IMG_2891.jpg

Museoissa sai kuvata ja ottaa videota. Katseltavaa oli niin hurjan paljon, ettei kierroksen aikana kerennyt sulattamaan kaikkea. Tämä allaoleva patsas. Laocoon and Sons on kuulemma yksi Vatikaanin tärkeimmistä patsaista. Siihen on ensimmäistä kertaa onnistuttu kuvaamaan miesvartalo kaikkine lihaksineen niin, että sitä saapuu ihailemaan kaikki taidealan opiskelijat ja silloin joskus myös kaikki sen ajan suuruudet.

museo%202.jpg

Suuri osa maalauksista oli katossa ja piti kulkea niska kenossa nähdäkseen niitäkin. Kuitenkin seinillä ja lattioiden mosaiikeissakin oli taidetta ja historiaa kyllikseen! Tuolla museokierroksella tuli oikea historian over load!

museo1.jpg

Sikstuksen Kappelissa ei saanut valokuvata ja se vaikutti paljon pienemmältä kuin olin luullut. Tosin siellä oli aivan järisyttävä määrä muita ihmisiä ja vartijat huutelivat koko ajan ”Silence”, sillä jostain syystä ihmiset eivät vieläkään osaa käyttäytyä tuollaisissa paikoissa ilman, että koko ajan pitää puhua. Luulisi jokaisen tajuavan missä ollaan ja miten osoitetaan kunnioitusta. Tämä kappeli ei myöskään ole mikä tahansa kirkko, vaan siellä suoritetaan suurin uskonnollisin toimitus – konklaavi, eli Paavin valinta. Vaikka katolilaisuus on hyvin kaukana omasta elämästä joka tavalla, enkä itse lukeudu uskonnollisiin ihmisiin muutenkaan, kirkossa minut valtaa silti sellainen terve kunnioittava hiljaisuus ja vähän nöyrä olo. Siellä kuuluu olla hiljaa ja tulee varmasti jokaiselle tarpeen hiljentyä ihan hetkeksi.

Suurimman vaikutuksen minuun teki kappelissa The Last Judgement  -maalaus. Kierroksemme kesti reilu pari tuntia ja kuulin enemmän Vatikaanin historiasta kuin olen koskaan lukenut koulussa. Täytyy sanoa, että Da Vinci Koodi -kirja ja sen jatko-osat heräsi henkiin paikan päällä ja tuli väkisinkin muisteltua leffan tapahtumia ja tuttuja maisemiakin.

Koska Vatikaani sulki porttinsa yleisöltä klo 14 lauantaina, sain harvinaislaatuisen kuvan Pietarinaukion sen ollessa tyhjä.

IMG_2936.jpg

IMG_2937.jpg

Sain myös napattua Sveitsiläiskaartin jäsenistä pari kuvaa, vaikka en tiedä olisiko ollut sallittua kuvata heitä. Yleensä virkavaltaa ei saa kuvata ainakaan ilman lupaa. Nuo asut ovat todella mielenkiintoiset. Käsittääkseni kaartilaisilla on kaksi pukua, näistä tämä sininen on palveluspuku ja sitä kirjavaa käytetään vain juhlapäivinä. Ymmärtääkseni kaartilaiset käyttävät pääsääntöisesti ei modernia aseistusta, vähän kuin kirveen ja keihään välimuotoa. He ovat lisäksi erilaisten kontaktilajien mestareita. Kaartilaiseksi päästäkseen on täytettävä joukko erilaisia kriteereitä, kuten oltava Sveitsin kansalainen, 19-30 vuotias naimaton mies. Kaartiin liittyessään saa automaattisesti Vatikaanin kansalaisuuden.

kaarti.jpg

Oli suuri harmi, ettemme päässeet Pietarinkirkkoon. Seuraavana päivänä kirkko olisi auennut kahdelta iltapäivällä, mutta koska meillä oli jo suunnitelma siirtyä Colosseumin kautta Trasteveren kaupunginosaan, jäi kirkko tältä reissulta näkemättä. No, tämä ja Trevin suihkulähde on sitten seuraavalla matkalla nähtävä!

Trasteveresta tulossa ihan oma postaus ja lisäksi tietty kuumimmat shoppailuvinkit! Sitten alkaa olla Rooma paketissa!

Kivaa sunnuntai-iltaa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *