Särmä-valaisin olkkariin

No nyt tuli Särmää olkkariin kirjaimellisesti ja nimensä mukaisesti!

IMG_2711.jpg

Olen miettinyt varmaan kohta puolitoista vuotta minkälaisen valaisimen olkkariin haluan. Ajatuksissa on käynyt niin Kuplat kuin Le Klint, Norm 69 ja Louis Poulsen. En kuitenkaan mitään noista ole ostanut, sillä en ole ollut varma päätöksestäni. Octo-valaisin on ollut suosikkini pitkään, mutta hintalapussa on yksinkertaisesti aivan liian iso numero budjettiini nähden.

Törmäsin hetkeä ennen Habitare-messuja Ehee -nimiseen muotoilutoimistoon, jonka Särmä -valaisin jotenkin vaan osui ja upposi heidän nettisivuillaan vierailtuani. Kun tiirailin blogikollegoideni Habitare-postauksia ennen omaa messuvierailuani, joka ikisessä postauksessa vilahti Eheen osasto ja ne upeat valaisimet! Aika moni muukin oli bongannut samaiset!

ehee.jpg

Lähdin puolikuntoisena miehen kanssa Habitareen ja päämääränä kiilsi siis päällimmäisenä käynti Eheen osastolla. Ihanan pirteä muotoilija Meeri esitteli tuotettaan ja vaikka valkoinen valaisin oli tosi kaunis, harmaa ihanan rauhallinen ja keltainen aivan liian pirteä, olin ihan myyty mustan Särmän kohdalla. Ja sehän sieltä sitten kiikutettiin kotiin.

IMG_2715.jpg

Särmä on laminoitua koivuvaneria ja minusta muodossa on jotain pientä itämaista vivahdetta josta pidän. Se tuo mieleen vähän sellaisen lyhtymäisen valaisimen. Pidän myös noista reunoista, joista  vaneri näkyy puunsävyisenä. Kävin ostamassa suuren valkoisen maitolasia olevan lampun Clasulta polttimineen ja näin Särmään tuli samanlainen ilme, kuin mitä messuosastollakin niissä oli. Tämä alla oleva kuva paljasti, että tuohon matskuun jää näköjään sormenjäljet helposti, heh.

IMG_2726.jpg

IMG_2717.jpg

Pidän myös siitä, että ostamalla itselleni kauniin valaisimen kotiini, tuin samalla kotimaista muotoilua ja nuorta yrittäjää. Ne eurot todellakin jäivät Suomeen, jossa ikävä kyllä yrittäjyyttä ei tueta tavalla, jonka se ansaitsisi. En itse voisi kuvitellakaan ryhtyväni yrittäjäksi. Enää. Kokeilin sitä puoli vuotta ja se riitti! Olen myös yrittäjäperheestä ja tiedän mitä se on parhaimmillaan mutta myös pahimmillaan. Nostan hattua nuorille kunnianhimoisille tyypeille, jotka tuottavat markkinoille upeaa muotoilua ja käyttävät lahjojaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Näin me normaalit kuluttajat saamme sitten kauniita asioita kotiimme. Hyvä Suomen nuoret yrittäjät!

IMG_2732.jpg

Nyt on siis Särmä kotona ja siellä se saa katossa killua ylhäisessä yksinäisyydessään.

Se on oikea katseenvangitsija, vai mitä sinä pidät?

 

11 kommenttia “Särmä-valaisin olkkariin

  1. On kyllä hieno Särmä ♥ Ja tosta teidän sohvasta mä tykkään edelleen 🙂

    1. Särmä on ihana! ♥ Ja sohva miellyttää meitäkin vielä näin vuoden jälkeen ihan yhtä paljon!

  2. Kaunis Särmä! Ja mustana oikein hyvä valinta teille 🙂

  3. Tosi hieno on! Ja hienoa että on kotimaista tuotantoa, eikä mitään kiinan bulkkituontirihkamaa.

    1. Kiitos! Nimenomaan, arvostan tätä kotimaisuutta valaisimessa myös todella paljon.

  4. Mä ihastuin myös palavasti tuohon Särmään, sopisi täydellisesti myös mun olkkariin! ♥

    1. Tuo valaisin sopii täydellisesti joka paikkaan! ♥

  5. Ihana toi Särmä! Mutta vielä ihanampi tuo lamppuketju! Mistä sellaisia saa?? Ekaa kertaa eksyin blogiisi, täytyy perehtyä tarkemmin, kivalta näyttää!

    1. Kiva kun eksyit! Tervetuloa! :)<br />
      <br />
      Nuo pallovalot ovat Annon, eli Kodin 1:sestä löytyy! Maksoivat muistaakseni 39 euroa. Nuo sopii myös ulkokäyttöön ja ollaankin pidetty niitä kesällä pihalla. Ne on ihan omatkin suosikit! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *