Loppukesän väripaletti

Pientä kivaa uudistusta on aina kiva tehdä ja koska olohuoneen puolella se on tällä hetkellä jäissä (syystä, jonka kerron myöhemmin!), onkin hyvä aika paneutua makkarin puolelle, joka on viime kesän rempasta lähtien ollut lähes samanlainen koko ajan.

Vannoin joskus 2000-luvun alun sinisen kauteni jälkeen, että sitä väriä ei enää kotonamme nähdä. No, jouduin pyörtämään päätökseni nähtyä pari oikein herkullista inspiraatiokuvaa. Tuli mieleen, että kenties ripaus syvän sinistä ei aiheuttaisi sydäriä meikäläisellekään.

v%C3%A4ripaletti%20makkariin.jpg

Tässä Ellokselta lainaamassani kuvassa on niin super rauhallinen ja kaunis tunnelma betoniseinineen ja syvän sinisine tyynyineen, että jotain tuollaista tunnelmaa minäkin makkariimme haluaisin. Takavuosien blogihitti, Chip It -ohjelma on kätevä värianalyysien tekemiseen ja niinpä minäkin käytin kuvan sitä kautta saadakseni väripaletille vähän tarkempaa osviittaa.

Ellokselta löytyikin kuvan lisäksi kivoja juttuja haluamani fiiliksen luomiseen, joten naputin sinne pienen tilauksen menemään. Tilasin kamat pikana, joten niiden pitäisi kilahtaa lähikaupan kassalle ihan hetkenä minä hyvänsä! Sitten kun vielä oppisi petaamaan tuolla lailla rennosti sinne päin… olen taipuvainen vähän sellaiseen militanttiseen tarkkuuteen, josta voisi kyllä opetella pois.

Makkariin tuli tänään uutta ilmettä myös pienen DIY-tuunauksen myötä, mutta siitä lisää huomenna!

4 kommenttia “Loppukesän väripaletti

  1. Anna mennä vaan 🙂 Ainahan sitä voi maalata päälle jos ei miellytäkään. Itsekin hairahdin sinisiin tyynynpäällisiin, utuisiin sellaisiin…odottavat vielä iltojen tummumista. Katsotaas miten käy, kun mullakin oli kauan se "ei-ikinä-sinistä" -kausi…

    1. No itseasiassa maalaushommia ei niinkään tarvitsisi tehdä – meiltä jo tuo harmaa taustaseinä sängylle löytyy. Tekstiileillä olisi tarkoitus vähän tuoda sinistä hetkeä, ne kun on helppo ja edullinenkin tapa uusia ilmettä 🙂 Sinisiäkin on niin eri värisiä, tässä kuvassa tuo oikein syvän sininen näyttää todella kauniilta.

  2. Sininen pieninä ripauksina houkuttaa minuakin, ja esim. tuo laittamasi inspis-kuva on äärettömän kaunis ja harmoninen ♥. Sinisen kauden kokosinistä sisustusta en enää kestäisi, mutta yksityiskohdissa sininen ehkä voisikin näkyä :).

    1. Nimenomaan, siis pieninä annoksina! 🙂 Tuo kuva kyllä sytytti meikäläisen ihan täysin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *