Reportaasia Turkista

Niin vierähti viikko kuin siivillä Välimeren rannalla Turkin lämpöisen auringon alla. Takana on aika monta altaan reunalla vietettyä tuntia, hyviä ja maistuvia ruoka-annoksia sekä plakkarissa läjä uusia kokemuksia. Lähdin Turkkiin lievällä ennakkoasenteella, myönnettäköön. Olin kuullut paljon negatiivisia kommentteja mm. aggressiivisesta myymisestä, vaaleiden naisten kohtelusta ja muusta. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kertani islaminuskoisessa maassa ja mietin miten se näkyisi – voisiko kaduilla kävellä spagettiolkaimisilla topeilla tai mekoilla tai pitäisikö suojata itseään paremmin. Kaikki aivan turhia mietteitä!

Turkki (tai se pieni turistien valtaama osa, jonka me siitä näimme) näytti meille kyllä varmasti parhaimmat puolensa mitä tulee kesälomalaisen haavelistaan – hyvä, puhdas ja turvallinen hotelli, viihtyisät ja isot allasalueet, miellyttävä henkilökunta, maistuvat ja hyvistä raaka-aineista valmistetut ruoat, lämmin, jatkuvasti yli 30 asteen oleva lämpötila sekä ihana hiekkaranta turkoosine vesineen.

Hotellin valitsimme rauhallisesta osasta, eli Sidestä, sillä emme kaivanneet Antalyan tai Alanyan villejä bilemeininkejä. Meillä oli kahden huoneen huoneisto suurella kattoterassilla. Huone oli tosi kaunis ja harmonisilla väreillä sisustettu.

Allasalue on aina minulle henkilökohtaisesti tärkeä ja se on sijainnin jälkeen melkeinpä tärkein kriteeri, kun valitsen hotellia. Tämä allasalue osoittautui loistavaksi!

Huoneistomme kattoterassilta oli kivat näkymät altaalle.

Hotellin alue oli muutenkin erittäin hyvin hoidettua ja todella siisti.

Hotellilltamme oli n. 20 minsan kävelymatka (tai 5 minsan taksimatka a` 15 liiraa/suunta eli n. 5 euroa) Siden keskustaan, joka koostui kolmesta osasta; historiallisesta, joka oli täynnä antiikin raunioita kolosseumista teatteriin ja temppeliin, basaarialueesta, joka myi ”Michael Korsia”, ”Hollisteria”, ”Louis Vuittonia” ja muita ”design-merkkejä” sekä satama-alueesta, joka oli täynnä ihania, laadukkaita ravintoloita meren ja aallonmurtajan äärellä, joista pystyi ihailemaan upeaa auringonlaskua.

Apollon temppelin viimeiset pystyssä olleet rauniot, olivat vaikuttavat. Tästä tuli räpsittyä kuvia niin päiväsaikaan kuin illallakin.

Auringonlasku oli muuten yksi kuvatuimmista asioista lomallamme – tuosta näystä ei vaan saa tarpeekseen.

Islamilaisuus näkyi moskeijoiden sekä minareeteista kaikuvien rukouskutsujen muodossa. Tiesittekö muuten, että moskeijan vaurauden pystyy määrittelemään minareettien lukumäärästä? Mitä enemmän minareetteja, sitä vauraampi moskeija. Meidän lähimoskeijassa, Siden alueen suurimmassa, oli kaksi minareettia. Istanbulissa, siinä kaikkein kuuluisimmassa, on kuusi minareettia. Viisi kertaa päivässä (useammin, jos esim. joku on kuollut tms.) kuuluva rukouskutsu ei juurikaan kiinnittänyt huomiotamme päiväsaikaan – se peittyi varsinkin hotellissa allasalueen muuhun äänimaailmaan, mutta iltaisin sen kyllä kuuli.

Auringonlaskun jälkeen kuuluva kutsu sai ravintolat hiljentämään taustamusiikkinsa siksi aikaa ja tuolloin olimme aina melkeinpä juuri syömässä. Myöskin ennen auringonnousua, eli n. klo 04.00 aamuyöstä kylällä raikannut kutsu todellakin kuului. Kuudesta yöstä vain kahtena emme heränneet aamuyön kutsuun – muutoin heräsimme siihen joka yö ja unen takaisin saaminen kesti kyllä aina aika kauan tuon jälkeen. Tiesittekö muuten, että tuo rukouskutsu ei muuten tule miltään nauhalta tms.? Sen tosiaan lausuu moskeijan imaam livenä joka ikinen kerta! Itselle tuo oli ihan uutta tietoa.

Myös ramadan oli käynnissä lomamme aikana, mutta se ei turisteille näkynyt lainkaan. Lähinnä ihmettelin, miten ne ihmiset pysyy tolpillaan koko päivän ilman ravintoa ja runsasta määrää vettä, sillä parhaimmillaan elohopea kiipesi 35 asteen tuntumaan…

Ruoka Turkissa oli maistuvaa. Hotellissa lounasaikaan se oli aika tavis huttua – omeletteja, club sandwichejä, ranskalaisia ja sen sellaista. Iltaisin testasimme useaan otteeseen turkkilaisia ruokia, kebabeja. Ja ei, turkkilainen kebab ei tarkoita pelkästään sitä kebabia, jota me olemme täällä tottuneet syömään. Se kulki Turkissa nimellä Döner. Muutoin turkkilaiset kebabit olivatkin pataruokia – erilaisia lihoja (nautaa, kanaa, lammasta) ja vihanneksia savipadoissa tomaattipohjaisissa kastikkeissa. Todella hyviä!

Gluteenitonta ruokavaliota noudattavana sen saaminen ainakaan Siden keskustassa ei ollut ongelma! Melkeinpä jokaisessa satama-alueen kuppilassa oli gluteeniton menu erikseen. Testasinkin sitä pariin otteeseen tilaamalla mm. gluteenittoman pasta-annoksen sekä pizzaa. Ihan ok makuisia, mutta mm. pizzapohjan koostumuksessa oli kyllä parannettavaa. Samoin pasta – ihan ok, mutta en näiden kahden kokemuksen jälkeen enää tilannut gluteenittomia ruokia, vaan esim. pihviannoksia tai kanaruokia, joiden varmistin sisältävän minulle sopivia raaka-aineita. Siden satama-alueen ravintoloiden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Aphrodite -niminen ravintola sekä oma suosikkini, Karma, joka sijaitsi suoraan meren äärellä.

Hintataso ruokien suhteen oli edullisempi kuin Suomessa. mm. naudan sisäfilepihvin (alhaalla vasemmalla) sai n. 18 eurolla. Alhaalla oikealla olevan kuvan ruoka, pinaatilla täytetty ja prosciuttokinkkuun kääräisty kanafilee maksoi n. 13 euroa. Ihan loisteliasta ruokaa erittäin halvalla!

Karma oli myös visuaalisesti hyvin kaunis ravintola.

Turkkilaista jäätelöä, dondurmaa tuli testattua sitäkin aika monta kertaa! Ai että, miten maistuvaa jäätelöä! Ja miten erilaista massaa, mihin olemme normaalisti tottuneet. Valitettavasti jäätelöstä tai sen tarjoilutavasta ei ole kuvaa. Siitä piti ottaa kuva vikana iltanamme, mutta sairastuin äkillisesti (niin kuin yleensä on tapana!) johonkin turistiripuliin, joka sai kiirehtimään melko nopeasti takaisin hotelliin ILMAN jäätelöannosta. Onneksi hotellimme ihana entertainer-henkilö, tyyppi, joka viihdytti hotellivieraita altaalla joka päivä erilaisin aktiviteetein ja iltaisin eri ohjelmanumeroiden kera, vei mieheni prätkän selässä (ja tietty ilman kypärää, paikalliseen tapaan) apteekkiin ja osti minulle tarvittavat lääkkeet, jotta pystyin matkustamaan kotiin seuraavana aamuna klo 6.30. Vähän kyllä jännitti etukäteen 1 h 40 min bussimatka lentokentälle, että mitä teen, jos iskee tarve vessaan…?! 🙂 Onneksi lääkeannokset purivat pian ja selvisin kotiin asti koko matkasta ilman ongelmia.

Mainittakoon  tuosta dondurma-jäätelöstä vielä sen verran, että massa on venyvää ja sitkeää, kuin purkka ja sitä säilytetään isoissa, syvissä metalliastioissa, joita myyjät sitten käsittelevät pitkillä metallilastoilla vähän kuin kirnuten. He usein nostavat koko massan ylös lastalla ja pyörittelevät sitä ilmassa jätskiä mainostaen. Ymmärsin, että jätskimassa sisältää jotain ainesta, joka estää sen tavanomaisen sulamisen. Jätski pysyikin kupissa oikeastaan koko ajan muodossaan, eikä sulanut kuten tyypillinen jätski nesteeksi.

Mitä tulee shoppailuun, aitoja design-tuotteita arvostava henkilö pökertyy basaareissa feikki-tuotteiden määrään! Liikkeet ja pöydät pursuavat joskus tökeröistäkin ”merkkituotteista” laukkujen, tennareiden, huivien, aurinkolasien ja vaikka minkä muodossa. Usein tuotteita kuvattiin sanalla ”Real Fake” joka tarkoittaa sitä, että usein laukku saattaa olla aitoa nahkaa (ainakin nahan tuoksusta päätellen, kun niitä haistelin), mutta siihen läntätty ”Michael Kors” tai ”Louis Vuitton” merkki on väärennetty. Onneksi en ottanut omia aitoja Michael Kors -tuotteitani tuonne mukaan, jokainen olisi luullut niitä feikeiksi ja olenkin täysin pöyristynyt siitä, miten paljon turistit niitä ostivat! Joka toisella valehtelematta oli MK:n laukku olalla Antalyan lentokentällä. Myös pikkutytöillä, joten tuskin jokaisen laukku oli aito…

Tytär yritti ostaa aurinkolaseja reissusta. Tiedättekö, sellaisia ihan tavallisia merkittömiä, joita saa vaikkapa H&M:ltä. No, eipä onnistunut, sillä jokaisissa arskoissa oli Gucchin, Pradan tai Raybanin merkki. Todella ärsyttävää. Olen toki nähnyt feikkituotteita myytävän vaikka missa maassa aiemminkin, mutta panin merkille, että uusimpina tulokkaina feikkimarkkinoille oli tunkenut juurikin MK sekä nuorison suosima Hollister -merkki. Myös Desigualia näin ekaa kertaa Turkissa väärennettynä.

Eksoottisinta antia Turkin reissullamme oli jokiristeily vihreässä Manavgat-joessa, jonka putouksetkin näimme.

Parasta risteilyllä oli hiekkasärkkä, joka erottaa n. 40 metrin leveydellään makean Manavgat-joen sekä suolaisen Välimeren. En ole koskaan nähnyt vastaavaa ja olikin hassu ajatus, että yhden biitsin rannalla voisi uida sekä makeassa että suolaisessa vedessä. Alla olevissa kuvissa näkyykin hiekkasärkän erottomat kaksi eri vettä.

Toinen ero näissä vesissä oli lämpötila. Siinä missä Välimeressä pulikoitiin +24 asteen lämmössä, joki virtasi viileänä +16 asteessa! Huh!

Jokiveteen emme menneet kahdesta syystä – viileä lämpötila sekä epämiellyttävä näky siitä, että törmällä pysähtyneet jokilaivat, myös meidän laiva, sylkäisi poistovedet jokeen – siis siihen viereen, josta meidän olisi pitänyt mennä uimaan…

Menisin Turkkiin uudelleenkin, kertavisiitistä viisastuneena. Oikein kiva lomanviettopaikka ja nähtävää riitti. Turkkilaiset ihmiset paljastuivat oikein sosiaalisiksi ja humoristisiksi tyypeiksi. He myös kertoivat mielellään paikallisista tavoista ja muista meitä kiinnostaneista asioista.

En tiedä kuka jaksoi lukea tänne saakka, mutta päätin niputtaa Turkin matkamme samaan syssyyn. Matka oli antoisa ja toi ikäviin olosuhteisiin pienen irtioton ja paljon kaivatun tauon. Pystyimme kaikesta huolimatta nauttimaan matkasta niin, että siitä jäi jotain käteenkin. Ainakin läjä valokuvia ja pian iholta kaikkoava rusketus, jos ei tämä Suomen suvi ala hitto vie näyttämään niitä parhaimpia puoliaan!

Me olemme tällä hetkellä Itä-Suomessa hakemassa koirulia kotiin hoidosta. Loppuviikosta suuntaamme taas takaisin kotiin. Minulla on lomaa edessä vielä kaksi viikkoa tämän viikon lisäksi. Aika ihana ajatus…!