Varjoa vailla

Täällä sitä edelleen ollaan flunssan kourissa, joskin nyt näyttäisi jo vähän helpottuvan. Töihin pääsen ehkä huomenna jos ei enää tänään nouse kuumemittarin lukemat, mutta salitreeneistä on turha haaveilla vielä päiviin. Sohvanpohjalla on ollut aikaa surffailla netissä ja niinpä olen siirtänyt ajatuksia jo tulevaan viikonloppuun. Silloin saamme toivoakseni terassiprojektia etenemään taas hieman. Viime viikonloppu meni tässä flunssassa, joten jäi puuttuvien kalusteiden etsiminen tai kesäkukkien istuttaminen väliin.

Pihallemme paistaa puolesta päivästä lähtien aurinko aina iltaan saakka ja mm. ruokaileminen auringonpaahteessa ei ole kovin miellyttävää, jota kesällä luonnollisesti tulee harrastettua paljon. Olimme pitkään sillä kannalla, että hankimme terassille olemassa olevan markiisin kaveriksi purjevarjon tuomaan tuota paljon kaivattua lisävarjoa nimenomaan ruokapöydän ylle. Purjevarjot ovat mielestäni tosi moderneja ja eleettömiä ja olisin mielelläni sellaisen pihallemme ottanut. Purjevarjon miinuksena on kuitenkin sen sopimattomuus jatkuvaan säätämiseen, eli alas ottamiseen ja ylöslaittoon. Ne on enemmänkin tarkoitettu olemaan paikallaan koko ajan, mutta minä en halua isoa varjoaluetta pienelle terassillemme jatkuvasti, joten piti miettiä seuraava vaihtoehto, joka palvelisi myös käytännön osalta.

Aurinkovarjo on tässä kohtaa silloin ainoa vaihtoehto.

 

varjot.jpg

 

Ensimmäinen varjoista edustaa edullisinta vaihtoehtoa, joka edes jollain tavalla miellytti silmää. Ikean varjo on yksinkertainen, mutta uskokaa tai älkää, jostain syystä tuo kokovalkoisuus häiritsee. On myös ehkä hiukan halvan ja rimpulannäköinen…

Keskimmäinen, Askon valikoimista löytyvä puuvartinen varjo on tosi paljon mieleeni! Kaunis varjo ja siinä on vähän sellainen safarimainen fiilis, eikö? 🙂 Enää puuttuu savannilla karjuvat leijonat.

Kuvan oikeanpuolimmainen varjo löytyy Hobby Hallista ja se vie taas ihan erilaisiin sfääreihin! Tuossa varjossa on vahva itämainen vivahde ja taidan tykätä myös siitä. Nuo sisäpuolen useat säikeet ovat tosi kaunis yksityiskohta. Saattaisi tyyliltään sopia ihan kivasti meidän japanilaishenkiseen havukasvi/ koristekivipihaamme?

Kaikissa varjoissa on myös kallistusmahdollisuus ja se on ehdoton vaatimus.

Mikä näistä miellyttää sinun silmääsi?

3 kommenttia “Varjoa vailla

  1. Keskimmäinen safari-varjo on oma lempparini, mutta kuten sanoit, tuo Hobbarin aasialaistyylinen varjo sopisi hyvin puutarhanne teemaan :). Eli annan ääneni niille kahdelle, tuon Ikean sen sijaan unohtaisin kokonaan, sillä se näyttää siltä että kääntyy varmasti ensimmäisen tuulenpuuskan tullen nurinperin :).

    1. Jompi kumpi noista ehdottomasti minunkin mielestä! Joo, tuo Ikean versioa ei taida kauaa pystyssä pysyä… otin sen kuitenkin tuohon vertailuun mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *