Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Ensimmäinen kerta Alpeilla maaliskuun puolivälin tietämillä oli kyllä huikea kokemus. Fiilistelypostaus löytyy tämän linkin takaa, mutta nyt voisin laittaa pientä faktaa kohteesta laskettelumestana.
Saalbach sijaitsee Itävallassa, n. tunnin ajomatkan päästä Salzburgista. Me lensimme ensin Saksan puolelle Müncheniin, josta hyppäsimme minibussiin ja ajoimme rajan yli Itävaltaan. Kaikkiaan matka taittui minibussilla n. 3 tunnissa. Pidempiinkin matkoihin kannattaa varautua, jos on paljon ruuhkia teillä.
Saalbachin kylä oli melko pieni, mutta sisälsi kaiken tarpeellisen laskijan näkökulmasta; suksivuokraamoita, vaateliikkeitä ja urheilukauppoja, paljon erilaisia ravintoloita, kahviloita ja baareja. Mitäpä sitä muuta alppilomalla tarvitsisi. Ravintoloissa pärjäsi englannilla, mutta esim. vuorilla rinneravintoloissa olisi saksankielentaito ollut tarpeen. Itse tulen toimeen englannilla, ruotsilla ja espanjalla, ranskallakin jos on pakko, mutta saksaa en ole koskaan lukenut. Olinkin erittäin ihmeissäni, että englannilla ei tuolla juurikaan pärjännyt. Tämä oli mielestäni pieni miinus. Englanti on kuitenkin niin universaali kieli, mutta olen aiemminkin reissuilla sen huomannut, että maissa, joissa kaikki ulkomaalaiset tv-ohjelmat ja elokuvat dubataan, ei osata englantia läheskään niin hyvin.
Eka iltapäivä meni tutustuessa kylään, syödessä hyvin ja juodessa Itävaltalaisia viinejä. Ah! Hyvät valkoviinit ovat mieleeni, Itävaltalaisia tiedän monia hyviä ja oli myös ilo huomata, että ruoka ja viini ei tuolla juuri maksanut. Naudan sisäfileepihvi irtosi 17 eurolla, lounasannos kanaa ja ranskalaisia 7 eurolla. Aina reissatessa sitä tajuaa miten hiton paljon me Suomessa maksamme kaikesta. Suosittelen sitten kantamaan käteistä mukana. Kortti käy kylän ravintoloissa, mutta rinneravintoloissa käteinen on varmempi. Pariin kertaan ennen automaatilla käyntiä minulle puisteltiin päätä korttia tarjotessani. Onneksi matkakumppanit olivat olleet paremmin valmistautuneita käteisosaston suhteen.
Ensikertalaisena Alppi-matkaajana rinteeseen meno vähän jännitti. Osaan kyllä laskea ja rakastan vauhdin hurmaa, mutta Alpeilla on niin eri olla. Ilma on ohuempaa ja se tuntuu osittain oudolta, lihaksetkin hapottaa nopeammin. Mäet ovat julmetun pitkiä ja pisin rinne olikin 7 km pitkä. Sitä on aika rankka laskea kertalaakista putkeen. Mutta koska maisemat ovat niin upeat, kesken laskun pysähtyy mielellään vähän vetämään happea ja ihastelemaan näkymiä.
Kamojen vuokraus ja hissiliput olivat kalliimpia kuin Suomessa. Toisaalta, kyllä niillä hissilipuilla saakin vähän enemmän rahalle vastinetta, sillä kuten todettua – rinteet ovat pikkuisen eri luokkaa.
Reitit ovat merkitty hyvin ja rinnekarttoja on aina huipuilla. Niistä on helppo katsoa mikä vie minnekin ja missä on minkäkinlainen hissi (tuoli/gondoli). Se, mikä pisti silmään, oli turva-aitojen puuttuminen. Jyrkissä mutkissa saattoi olla rinteen reunan jälkeen 30 metrin pystysuora pudotus, eikä aitaa missään. Aina välillä sellainen vähän laittoi puistattamaan. Kannatti siis olla varovainen! Rinteet oli myöskin hyvin merkitty punaisella (loivin), sinisellä (siiltä väliltä) ja mustalla (jyrkin) värillä. Itse jätin nuo mustat rinteet suosiolla väliin, sillä esim. yhtä näistä mustista rinteistä käytetään Maailman Cupin syöksylaskijoiden kisarinteenä, joten sinne on turha meikäläisen mennä…
Hissimatkat olivat itselleni vähän kurjia, sillä olen todella herkkä reagoimaan keinutukseen ja siitä tulee helposti paha olo. Tuolihissit olivat kivempia, sillä niissähän sai koko ajan raitista ilmaa. Vartin koppihissimatka oli toinen juttu, sillä se heijasi usein aika kovin ja niissä tuli itselleni paha olo. Ei niistä silti pöllömmät maisemat olleet!
Rinteet olivat aamuisin parhaimmassa kunnossa. Kissat olivat yön aikana lananneet mäet tasaisiksi ja aamun ekat laskut olivatkin huikeimpia! Voi vitsi, sitä menoa ja meininkiä! Tuuli ujelsi korvissa, sukset kulkivat tasaisessa rinteessä ja kuulit ainoastaan omista suksistasi lähtevän, käännösten aiheuttaman pienen äänen. Mahtavaa kertakaikkiaan!
Rinneravintoloita oli aina huipuilla sekä joskus puolessa välissä mäkeä. Helppo taukopaikka ja mikäs niissä oli makoilla aurinkotuoleissa kylmä limu kädessä musaa kuunnellen.
Kun päivä alkoi kääntymään pitkälle iltapäivään, oli vikan laskun paikka. Ja mihinkäs se perinteisesti lasketaan – no, sinne After Ski:hin tietysti! Olen Lapissa nähnyt aikamoista menoa After Ski:ssä, mutta Saalbach on tunnettu villistä after ski -meiningistä. KAIKKI tulevat Hinterhag-Almiin bilettämään! Tila on vanha navetta keskellä rinnettä ja siellä soittaa live-bändi joka päivä.
Tarina kertoo, että paikan ostivat Evi ja hänen miehensä joskus vuonna -76 palavasti rakastuneina. Myöhemmin mies kuoli ja Evi jäi suremaan. Hän esiintyy rakkaan miehensä muistoksi Hinterhag Almissa joka ikinen päivä ja hänen esityksensä päättyy siihen, että hän heittää parvelta alas paperisia sydämiä ”Verliebt in Hinterhag Alm” (=rakastunut Hinterhag Almissa), paikan sydän-logolla varustettuja pipoja sekä kaulaliinoja. Minä onnistuin nappaamaan vain tuon tarrasydämen.
Tila on kaksikerroksinen ja parvella, kuvan vasemmassa reunassa on bändin nurkkaus. Tämä puhelimilla valaistu oluttuoppi oli jotain, mitä en ollut nähnyt ennen. Tällä siis fiilisteltiin jotain biisiä parhaillaan. Meno yltyi paikassa joka päivä ihan kattoon! Vaikka ei olisi jaksanut tai hotsittanut bilettää yhtään, vartti sisällä tuolla paikassa ja jo kohta laitoit monolla koreasti! Meno oli riehakasta, mutta hyväntuulista. Ei mitään rähinöitä yhtään missään, vaan ihmiset olivat iloisia ja lauloivat kurkku suorana bändin mukana. Tuolla sai tanssia ja laulaa itsensä hikeen!
Vikaksi pieni sananen asuinpaikastamme. Neljän tähden hotelli Auwirt sijaitsi hyvällä paikalla alppikylän reunassa. Siitä oli lyhyt matka niin ravintoihin kuin suksivuokraamoon ja mikä parasta, hissiin. Hotelli oli siisti ja aamiainen runsas ja Itävaltalaiseen tapaan jokainen huone oli varustettu perinteisellä puulaatikko-sängyllä.
Miinusta tulee henkilökunnan englanninkielentoidottomuudesta. Minusta on suorastaan käsittämätöntä, että Alpeilla sijaitsevassa hotellissa, jossa käy turisteja ympäri maailmaa, ei osata englantia. Edes perus-hotellisanastoa ei osattu ja aina jos tarvitsi asioida respassa, piti huolehtia, että mukana on saksankielentaitoinen. Todella käsittämätöntä suorastaan. Luulisi, että sen verran opettelisi henkilökunta englantia, että pystyisi neuvomaan missä on suksivarasto tai monelta on aamiainen…
Kaiken kaikkiaan reissu oli unohtumaton ja jäi mieleen pelkästään positiisena muistona! Suosittelen myös hotellia, vaikka minä en saksankielentaidottomana siellä pärjännytkään 🙂
Mahtavaa pääsiäisenjatkoa kaikille.