Mielelle ja keholle

Hyvinvointi. Tämän vuoden teema. Hyvä henkinen ja fyysinen hyvinvointi, tasapainoisuus ja stressittömyys ovat omat vuoden 2015 kulmakivet.

Lopetin tanssiharrastukseni yli 3 vuotta sitten. Löin kirjaimellisesti tanssikengät naulaan, enkä ole laittanut niitä jalkoihini enää sen koomin. Tanssimassa olen käynyt satunnaisesti, mutta se suuri palo, jota joskus tunsin tanssimista kohtaan, sammui. Olen sen jälkeen miettinyt tuleeko enää toista lajia, joka saa minut koukkuunsa samalla lailla. Jooga on noussut aika varteenotettavaksi vaihtoehdoksi…

Olen vuosia sitten harrastanut astanga-joogaa hetken aikaa, mutta se ei ihan avautunut silloin. Nyt toisella yrittämällä se on tuntunut ihan erilaiselta. Usein tunnille mennessä päässä on pyörinyt kaiken maailman asiat, mutta jo heti alussa ne hälventyvät taka-alalle. Jooga on hyvin haastavaa, jotta hengityksen saa kulkemaan vapaasti liikkeiden mukana ja että se tuntuu siellä missä pitää. Vaikeissa asennoissa, joissa parhaimmillaan jokainen lihas tärisee pitääkseen sinut paikallaan ja säilyttääkseen tasapainon, on oikeanlainen ja oikearytminen hengittäminen haasteellista. Tunnin loppuessa huomaat, ettet ole ajatellut koko aikana mitään muuta, kuin hengittämistä ja ollut läsnä. Kotiin lähtee rentoutunut, rauhallinen ja tyhjentynyt mieli. Kyllähän tuollaiseen jää koukkuun. Tässä kohtaa, jos jossain, toteutuu toinen noista kulmakivistä – henkinen hyvinvointi, stressittömyys ja tasapainoisuus.

IMG_9606.jpg

Kaipaan kuitenkin rauhallisen tehokkaan joogan vastapainoksi kunnon sykkeennostatusta ja hikoilemista ja lihaspuolelle kunnon rääkkiä niin, että seuraavana päivänä ei pääse kävelemään. Käyn yhdessä kaverini kanssa nyrkkeilemässä kerran viikossa ja voi pojat, se on sitten vaikea ja tekninen laji! Puolet energiasta menee ajatustyöhön. Ei sitä lyöntiä tai lyöntisarjoja niin vain käden heilautuksella tehdäkään. Laji on myös hiton rankka ja siellä hiki lentää! Ostoslistalla taitaakin olla omat hanskat, sen verran hyvin ollaan nyrkkeilyn parissa viihdytty. Salin lainahanskat ovat nimittäin melko ällöttävät, hikiset ja haisevat.

Oma urheilupuoli koostuu nyt aika monipuolisesta setistä. Treeniviikkoon kuuluu kaksi joogatuntia; ashtanga-jooga sekä hot jooga, joka suoritetaan 38 asteisessa huoneessa. Sieltä kun tulee ulos, niin näyttää siltä, kuin olisi hypännyt vaatteet päällä järveen! Kerta viikkoon on nyrkkeilyä ja neljäntenä joku muu lihaskuntotreeni, joko kahvakuula tai perus jumppatunti tai sitten salitreenaus. Viidennen treenikerran viikkoon teen mielen mukaan, mikä hotsittaa sillä hetkellä. Viikossa treenikertoja kertyy siis viisi kappaletta, joka on tosi hyvä määrä erilaisia ja monipuolisia harjoitteita. Tähän kun yhdistää meneillä olevan terveellisen ruokavalion sekä sokerilakon, niin ollaan hyvällä mallilla ja vakaalla reitillä kohti rantakuntoa 2015! Samalla täyttyy se toinen kulmakivi – fyysinen hyvinvointi.

Sokerilakosta ja sen vaikutuksista tulossa juttua pian – sehän päättyy lauantaina. Vai päättyykö…? 🙂
Pysy kuulolla!

4 kommenttia “Mielelle ja keholle

1. Hih, tääl kans vedellään viimeisiä lakon kanssa. Pakko vaan sanoa, ettei kyllä tähän lopu!!! Meinaan todellakin jatkaa ja olo on ollut huomattavasti parempi!! Paino ei vaan ole tippunut niin kuin olisin toivonut…:( eli jotain teen vieläkin väärin!!

1. Olo on kyllä aivan toinen kuin sokeria syödessä, vaikka kyllähän mä sen tiedän jo ennestäänkin. Miten sitä ihminen sortuukin aina uudelleen samaan juttuun!? Jatkossa mietin kaksi kertaa…!

Sokerista luopuminen ei välttämättä vaikuta suoraan painoon – kuten ei itselläkään. Jos sokerista tulleen energian määrän korvaa jollakin muulla, niin tilannehan on silloin sama. Paino putoaa vain, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Jos haluaa pudottaa painoa, kannattaa katsoa mistä se energia tulee ja mistä on varaa sitä alkaa karsimaan. Ihminen syö helposti jogurttia, juo tuoremehua, laittaa leivän päälle reilummin juustoa tai muuta "turhaa", josta napsahtaa heti tarpeettomia kaloreita. Näitä juttuja tässä pohdin itsekin parhaillaan ja postailen niistä myöhemmin lisää 🙂

2. Ite olin kans just 3 viikkoa ilman herkkuja, eii siis roskaruokia tai mitään makeaa. Olo on kyllä mahtava. Su pidin herkkupäivän ja jatkan taas. Liikunut oon kans paljon. Kaksi sali kertaa, kolme lenkkiä ja kotijumpat päälle/ viikko. Joogaa vois kyllä itekin kokeilla! Tuloksia kyllä jo näkyy tässäkin ajassa. Tsemppiä sullekin jatkoon!

1. Kiva kuulla sokerittoman elämän kokemuksia muiltakin! 🙂 Kyllä se on niin totta, että olo on niin paljon parempi. Viime keväänä olin 3 kuukautta ilman sokeria ja herkkuja tai mitään niiksi lueteltavia. En tosiaan tiedä, miksi palasin taas suur-kuluttajaksi!? Kohtuus tässäkin olis paljon parempi ja juuri tuollainen kerta viikkoon voisi olla tosi hyvä juttu!

Suosittelen joogaa lämpimästi! Siihen jää koukkuun ja se on älyttömän tehokas laji!! Huomaamatta koko kroppa tekee töitä. Seuraavana päivänä vain ihmettelet, että miksi joku lihas on kipeä 🙂

Tsemppiä sulle myös!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *