Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Hyvää tätä vuotta kaikille! 🙂
Tänä aamuna nukutti herkullisen pitkään ja parasta oli, kun päälle unohtuneen herätyskellon, joka sitkeästi pirisi klo 6.30, sai lyödä kiinni, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Joinain arkiaamuina olisi valmis myymään vaikka mummonsa, että saisi tehdä noin.
Eilinen Uusi Vuosi vietettiin rauhassa kotona kaksin leffojen ja saunan parissa.
Mies oli ostanut sittenkin parit raketit ja ammuimme ne ilmaan vuoden vaihtuessa. Siideri oli tosi kylmää hangessa seistyään, mutta ihan shampanja-pullon korkkaamiseen ei päästy, se tuntui kaksin jotenkin ”tuhlaukselta”, joten tyydyin pariin saunasiideriin. Joulusta jäi pari jätkänkynttilää, sytytimme ne etuovelle palamaan Uuden Vuoden kunniaksi.
Raketteja on mukava katsella, ne ovat kyllä upeita ja pari kivaa kuvaakin sain tallennettua.
Omistimme yhden raketin tyttökoiramme muistolle. Usein sanotaan, että koiran menettäessään suru on yhtä kova, kuin rakkaan läheisen menettämisessä. Ja miksi ei olisi – meillä koirat ovat yhtä kuin perheenjäseniä ja suru menetyksestä on ollut kova.
Tuli hassu olo tästä vuoden vaihtumisesta jo päivällä töissä. Jotenkin haikea. Tuntui siltä, että nyt koiran menetys jää historiaan ja se tuntui pahalta. En oikein osaa selittää tunnetta, mutta hieman se laittoi nieleskelemään kyyneleitä. Sillä ihan yhtä voin muistella rakasta ystävää myös tänä vuonna <3
Reipas kävelylenkki tänään teki hyvää eilis-illan löhöilyn jälkeen. Aivot jotenkin tarvitsi raitista ilmaa ja tuulettumista. Viimeiset joulukoristeet ovat saaneet kyytiä ja jäljellä on joulukuusi. Se saa lähtöpassit lauantaina, kun tytär tulee kotiin. Sitten onkin ihanan ”koruton” ja ”tyhjä” fiilis kotona runsaan koristekauden jälkeen. Tulee sekin tarpeeseen.
Tänään on ollut ihan sunnuntai-olo, miten mahtavaa, että huomenna onkin perjantai ja taas kaksi vapaapäivää edessä!
Oikein hyvää vuoden ensimmäistä päivää! 🙂
Hyvää vuotta 2015!
Kiitos samoin, onnea uudelle vuodelle! 🙂 Toivottavasti Kulkuri pääsee taas iloisille retkilleen! 😉
Siis ei ole totta! Mä ajattelin juuri samoin isästä vuoden vaihtumisen aikoihin kuin sinä teidän hauvasta. Ja nyt joku sanoi ääneen sen, mitä mä en osannut ehkä ilmaista kunnolla, kun puhuin äidille tuntemuksistani. Ymmärrän siis täysin, miltä susta eilen tuntui. ♥ Itse katselin vuoden vaihtuessa raketteja ja itkin.
Tiedätkö, että mun mies oli kuulemma myös miettinyt ihan samaa, kun kerroin illalla, että tuntuu pahalta, että nyt koira jää historiaan, edelliselle vuodelle ja jotenkin taakse. Ilmeisesti ajatus ei siis ole mitenkään outo rakkaansa menettäneelle? Minä myös kyynelehdin raketteja katsellessa. Olo oli tosi haikea ja varsinkin miehen ihana ele ampua raketti hauva-ystävän muistolle oli koskettava.<br />
<br />
Ei vuoden vaihtuminen ja tapahtuneiden asioiden jääminen menneelle vuodelle muuta kuitenkaan sitä, että menetetyt oli rakkaita ja heitä voi muistella samalla tavalla myös tänä tai ensi tai sitä seuraavana vuonna. Mutta hassua, että olemme kokeneet asian samalla tavalla. ♥
Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2015!
Kiitos Marie! Ihanaa uutta vuotta myös sinulle! ♥
Hei Heidi ja Irina! Tiedän myös tuon erikoisen tunteen, mitä kumpikin kuvasitte omaan menetykseenne liittyen. Itse koin sen noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun olin menettänyt isäni syövälle. Isä oli ollut kaksi vuotta mielessäni päivittäin kuolinpäivän jälkeen ja yhtenä päivänä ollessani koirani kanssa lenkillä hoksasin, että en ollut ajatellut isääni pariin päivään. Tunteet, jotka siihen liittyivät olivat erikoisia. Olin vihainen itselleni siitä, että niin oli voinut käydä, mutta samalla myös surullinen siitä, että nytkö joudun päästämään isästä tosiaan irti, koska suruni ilmeisemmin oli tullut siihen vaiheeseen, että surutyö ei ollut niin konkreettista päivittäin. Pelkäsin myös, että isäni merkitys jotenkin haalistuisi sen vuoksi, että hän ei ollut mielessäni enää joka päivä. Aikaa on tuostakin hetkestä kulunut ja olen ymmärtänyt tuonkin tunteen kuuluneen menetyksen käsittelyyn.
Kiitos Sanna viestistä. ♥ Suru ja sureminen on jokaisella yksilöllistä, siihen ei ole oikeaa tapaa. Ymmärrän hyvin, miksi tunsit olevasi vihainen itsellesi, vaikka mitään syytä ei siihen ollutkaan. Ehkä kävi juuri niin kuin sanoit – surutyö oli saanut uuden muodon. Ja se on ihan ok, jossain välissä täytyy päästää irti ja se tapahtuu luonnostaan. Tuota haalistumista itsekin pelkäsin, että nytkö ystävä pitää jättää entiseen vuoteen ja nytkö muistotkin häviää…? Vaikka eihän niin tietenkään käy.<br />
<br />
Menetin 1,5 vuotta sitten kesällä hyvin rakkaan ja läheisen vaarini. Hän oli sairastanut pitkään, jo pari vuotta ja jotenkin hänen lähtöönsä oltiin osattu varautua, sillä tilanne oli huono tosi pitkään. Hänen poislähtönsä aiheuttama suru oli kamalaa ja järkytyin siitä todella. Mutta ehkä tuo pitkään ilmassa roikkunut tilanne teki silloin sen, että surutyön teki aikalailla heti. Uskon, että sitä oltiin tehty jo etukäteen, sillä tiesimme päivän koittavan pian, En vieläkään pysty käymään vaarin haudalla itkemättä, mutta enää en ajattele häntä päivittäin, joskus en viikottainkaan. Ja se on minusta ihan ok nykyään. Alussa mietin, että näinkö nopeasti pääsin vaarin kuolemasta yli. Vaari säilyy kuitenkin muistoissani aina ja ikuisesti . ♥<br />
<br />
Kiitos, että jaoit oman kokemuksesi. On niin mieletöntä, että blogin kautta saa jaettavaksi muiden henkilökohtaisia muistoja ja ajatuksia. Kiitos. ♥