10 KUVAA KESÄÄN – TOUKOKUU

Kirsikkapuu kukkii tässä toukokuun haastekuvassa ihan täysillä!

Unohdin postata kuvan pari päivää sitten, mutta onneksi otin sen kuvan, sillä kuvanotosta seuraavana päivänä kukkia ei enää puussa ollut! Ne katosivat yhdessä päivässä. Aamulla ne puussa vielä olivat kun lähdin töihin ja tullessani kotiin oli tuuli riisunut puun kukista. Maa näytti siltä, kuin olisi satanut lunta.

Kukinta kesti kuitenkin pari-kolme viikkoa, joten mukavan ajan verran kauniita kukkia sai ihastella!

         toukokuu%2014.jpg

Nurtsi vähän näyttää rehottavan, mutta ei anneta sen häiritä:) Skootterin juuressa kuunliljat tekevät tuloaan, mutta ne taidan jossain välissä kaivaa ylös ja viedä mummin pihalle. Minä taidan tilalle kylvää ihan vain nurmikon siemenet ja jättää kirsikkapuun koristekiviympyrälle enemmän tilaa.

Ensi kuussa on sitten haasteen viimeinen kuva! Kyllä on 10 kuukautta mennyt nopeasti. Kollaasia menneiltä kuukausilta en tähän laita, teen sitten kunnollisen ensi kuun postaukseen – sittenhän on jo juhannus käsillä! 🙂

B

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *