10 KUVAA KESÄÄN – LOKAKUU


Little Big Things -blogista alkunsa saanut 10 kuvaa kesään -haaste päätyi minullekin ja luvassa onkin nyt toinen kuva haasteesta, eli lokakuu.

lokakuu+13.jpg


Kyllä on kuukaudessa maisemat vaihtuneet; kuunlilja on leikattu matalaksi, kirsikkapuu on vaihtanut lehtiensä väriä ja pudottanut puolet pois. Vehreät pensaat ovat muisto vain, myös sen lisäksi, että ne talkoissa leikattiin maan tasalle. Kesäkukat ovat vaihtuneet lyhtyihin ja maisema on niin paljas. Rinnakkain asetelluissa kuvissa sen eron vasta näkeekin…10+kuvaa+kes%C3%A4%C3%A4n.png
Viikonloppu tuntui kovin lyhyeltä, kun lauantai meni taas koulunpenkillä. Meillä oli mm. värioppia. Oli mielenkiintoista kuulla, että Saksassa ihmiset opiskelevat värejä 4,5 vuotta jossain väreihin erikoistuneessa koulussa. Mietin ensin, että miten väreihin saa kulumaan noin monta vuotta, mutta mitä pidemmälle iltapäivä koulussa meni, sitä paremmin ymmärsin, ettei se ihan niin simppeliä välttämättä olekaan! Tehtäviä tuli taas läjä, mutta mielenkiintoisia! Odotan innolla, että pääsen pureutumaan mm. juhla-aulan suunnitteluun.

Maanantait ei normaalisti kuulu lemppareihini, mutta tämä maanantai menetteli. Olinhan taas paratiisissa, eli siellä Stockan joulumaailmassa. On muuten löytynyt glitteriä päänahasta ja melkeinpä alusvaatteita myöten! 🙂

Mahtavaa viikonalkua!

Blondi

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “10 KUVAA KESÄÄN – LOKAKUU

  1. Aikamoinen muutos on sunkin kuvissa tapahtunut. Tää loppusyksy on vielä hauskan näköistä, kun muutokset on selvät. Sitten kun on kunnolla talvi, saattaa kuvat näyttää useamman kuukauden pitkälti samalta ennen kuin kevät koittaa. Noh, pitää vaan malttaa: kahdeksan kuvaa vielä, niin ollaan kesäkuussa…. kuusi kuvaa niin ollaan keväässä. 🙂

    1. Mietin kuule ihan samaa! 🙂 Kun lumi tulee (jota minä ainakin jo odotan!), niin marraskuusta helmikuuhun kuvat lienee melko samanlaisia 🙂 Ei mennä hei vielä kesään… nautitaan tulevasta talvesta, talviurheilumahdollisuuksista ja tietty joulusta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *