KOTIKIERROS osa IV – PORTAAT

Kotikierros etenee eteis-keittiöakselilta portaisiin. Nyt onkin luvassa varsinainen kuvakavalkadi! Pääsen näiden kuvien myötä samalla esittelemään uuden, vasta jokunen päivä sitten toteutetun ideani portaiden tuunaamiseen. Kunniaa en tästä ideasta voi kuitenkaan ottaa itselleni, vaan näin samantyyppisen idean netissä surffaillessani.

20131002_182423.jpg

Arvaattekin varmaan jo tuunaukseni…? 🙂 Eli portaiden numerointi! Tuo oli niin kivannäköinen kuvassa ja toteutin sen vielä saman illan aikana, kun olin idean bongannut. Jopa mies piti sitä hauskana. Numerot piirsin mustan DC-Fix kalvon takapuolella ja sitten leikkelin irti. Aluksi ei kalvo tuntunut ottavan kiinni portaaseen, mutta nyt istuu siinä kuin hanska!

20131002_182127.jpg

   

Portaat vievät yläkerran tasanteelle, josta lähtee kolme ovea; yksi meidän makuuhuoneeseen, toinen tyttären huoneeseen ja kolmas kylpyhuoneeseen/saunaan. Portaat on uusittu vuosi sitten kesällä. Niissä oli alunperin tummanharmaa kokolattiamatto, eli joka kohta askelmista oli maton peitossa. Me revimme irti vanhan maton, pesimme portaat, maalasimme, levitimme uudet liimat ja liimasimme muotoon leikatut mattopalat askelmille. Voin kertoa, että samaan hommaan en ihan heti lähde! Irtirepiminen oli yllättävän helppoa, mutta muotoon leikkaaminen ei! Vaikka kuinka mittasimme ja mittasimme, aina jossain kohtaa oli heitto. Yksikään porras, ei edes kaksi ensimmäistä ole samanlaista, vaikka silmä niin sanoisikin. Ihan kammottava homma! Myös kaide sai samalla valkoisen maalin yllensä, se oli ennen puunvärinen, eli ei todellakaan mieleeni.

Askelmien ”pystyseinät” (vai miksikö noita nimittäisi?) maalasimme valkoiseksi. Halusin ehdottomasti jättää pinnat tasoittamatta ja käsittelemättä, sillä rakastan tuota tehdasmaista lookkia, kun betonista valettujen portaiden pinta ei ole tasainen, se on täynnä ”reikiä” (betoniin valun aikana jääneitä ilmakuplia?) ja vähän rosoinen. Maaliakaan ei levitetty tasaisesti, vaan jostain kohdista hohkaa vähän edellinen pinta läpi. Matoksi valitsimme vaaleamman harmaan. Mietin jopa hetken portaita ilman mattoa, mutta ne ovat niin liukkaat ja koiriemme olisi vaikea liikkua niissä, joten halusin päälle maton. Se vaimentaa myös mukavasti meteliä 5 metriä korkeassa porraskäytävässä sekä on lämpimämpi jalalle, kuin paljas betoni.

20131002_181927.jpg

Vaikka seinäpintaa portaikossa löytyy, olen halunnut pitää sen melko rauhallisena. Keittiöön näkyy nuo oikean pystyseinän muutamat taulut. Ylin on oma printtitekeleeni kirpparilta ostamaani kehykseen, peili on Ikeasta, mutta saanut ripauksen washi-teippiä niskaansa ja alin Havanna -kyltti on mistäpä muualtakaan, kuin Havannasta 🙂

20131002_180528.jpg

  

20131002_180932.jpg

Kulmaportaissa on leveyttä vaikka muille jakaa, niihin on helppo tehdä joku asetelma. Nyt sitä virkaa toimittaa Ikean lyhty ja oma tekemäni printtitaulu. Uskon tuohon ajatuslauseeseen, siksi se komeilee paikassa, josta kävelen ohi monta kertaa päivässä. Kivet on jostain rantalomakohteesta raahattu.

20131002_180721.jpg

20131002_180602.jpg
Toista kulmaporrasta koristaa Ikean risukasa

Taulu on Hobby Hallista ostettu hetken mieliteko. En ostohetkellä edes tiennyt mihin sen laittaisin, mutta nuo värit ja nuo hehkulamput veti niin kovasti puoleensa, ettei kyseistä canvas-taulua voinut vain jättää ostamatta. Sille löytyikin sopivan iso tila juurikin tältä ylätasanteen porrasseinältä.

20131002_180621.jpg

 

20131002_180637.jpg

Toisella, eteisen puolen sivuseinällä on kaksi minulle tärkeää kuvaa.  Toinen on meidän hääkuva ja toinen kuva on napattu Kuuban reissultamme. Kuvassa olemme delfiinien kanssa uimassa, joka on myös yksi toteutuneista haaveistani 🙂 Delfiinit muuten ihan oikeasti tuntuu Nokian lantsarilta! 🙂

20131002_180650.jpg

Portaissa on todella kirkas valaistus. Valoa tuo ensimmäisen askelman yläpuolella oleva plafondi, käytävän seinässä oleva seinävalaisin, sekä yläkerran tasanteella oleva plafondi. Kammoan kirkkaita valoja ja portaikon valot eivät palakaan melkein koskaan. Siksi pidän pehmeästä kynttiläntuomasta valosta. Joulun aikaan kaiteissa on ollut myös ledilamppuköynnös tuomassa valoa. 

Loppuun vielä fiilistelykuva kynttilänvalosta…

20131002_180826.jpg

Sellaiset portaat meillä. Mitäpä tykkäätte numero-tuunauksesta?

Blondi

MINUN MATKAKARTTANI

Bongasin Jenin Casa Volmari -blogista mielenkiintoisen haasteen! Minä, krooninen matkakuumeilija kun olen, tartuin tähän mielelläni. Tässä haasteen idea:

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa on käynyt 

ja paljonko se on prosentteina.
2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista 
ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, 
mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä bloggaaja, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartastasi, jotta voin käydä siihen tutustumassa.  
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.
Varoitus: saattaa aiheuttaa matkakuumetta!

Tässäpä minun karttani:

travbuddy.jpg

 8% ei vielä ole paljon ja niin monta maailmankolkkaa on vielä tutkimatta! Meidän matkailut mieheni kanssa alkoivat varsinaisesti vasta kymmenen vuotta sitten. Häämatka oli meidän ensimmäinen yhteinen reissu. Sitä ennen olin perheen kanssa matkustanut muutaman kerran lämpimiin kohteisiin, mutta minun lapsuudessani perheemme oli laskettelevaa sorttia, joten lomat tulivat enemmän vietettyä tunturimaisemissa, kuin etelänreissuissa.

Sittemmin matkakärpänen on puraissut todella pahasti ja kerran tai kaksi vuodessa on reissuun päästävä! Sitten vastauksia haasteen kysymyksiin:

2. Suosikkimaa…hmmm… Pidän Ranskasta ihan älyttömästi! Etelä-Ranskan maisemat ovat huikeita ja ne kaikki pienet kylät! Pariisista puhumattakaan! Espanja taas on aina taattu valinta. Kierrän sääntöjä sen verran, että vastaan vähän asian vierestä. Mielenkiintoisimmat ja minua eniten sykähdyttäneet kohteet ovat kyllä Karibialla. Kuuba ja Curacao, joista viimeisin meidän häämatkakohteemme. Jostain syystä Karibian alue kiehtoo minua suunnattomasti. Kuubassa aika on pysähtynyt 50-luvulle ja ihmisten elämä on niin erilaista siellä. Siellä koin myös ristiriitaisimmat tunteet matkailun parissa ikinä! Se kurjuus oli yhtä aikaa niin lumoavaa ja niin epätoivoista. Tanssiharrastukseni myötä musiikki, koko se kuubalainen kulttuuri ja tanssi on tärkeä osa matkakokemustani. Rommi virtaa, salsa soi ja ihmiset tanssivat joka paikassa. Maa minun mieleeni! 🙂 Havanna on todella sykähdyttävä kokemus! Varaderon valkoiset rannat puolestaan uskomattomat! Suosittelen ehdottomasti!

kuuba+1.jpg
Kuva napattu Havannan rapistuvasta siluetista uudenkarhean hotellin kattoterassilta. Päivä oli todella pilvinen tuolloin.

kuuba+2.jpg
Levähdyspaikka jossain Havannan ja Matanzasin välimaastossa matkalla Varaderon rantakohteesta Havannaan.

 

Curacaolla taas on oma paikka sydämessäni. Sillä on jo niin suuri tunteellinen merkitys, sillä vietimme siellä 10 päivää häämatkan merkeissä. Ilmasto, alati puhaltavat Pasaati-tuulet, steel drummien sointi, turkoosit vedet ja häkellyttävän väriset kalat… vau. Menisin uudelleen. Kuvaa en Curacaolta tähään hätään saanut, ne ovat, uskokaa tai älkää, albumissa fyysisessä muodossaan, mutta netistä lainattu kuva Emma Pontoon Bridgestä voisi olla yhtä hyvin minun kuva-albumistani. Tuota siltaa ja vastapäisiä värikkäitä taloja tuli kuvattua tuhat kertaa. Ne ovat vaan niin suloisia!

11246.jpg
Kuva täältä

3. Paljastuksia kohteista, jonne haluaisin matkustaa… no, yhden näistä kohteista voi vetää listalta yli helmi-maaliskuussa 2014, eli New York, josta jo olen hehkuttanut pari kertaa 🙂
En myöskään ole (hassua sinäänsä…) käynyt ikinä Lontoossa, joten se on listalla myös. Jostain syystä Dublin kiehtoo kovasti myös. Kaukomaita en tähän rupea luettelemaankaan, sillä lista on loputon. Haaveissa siintääkin n. 5 vuoden päähän suunniteltu/unelmoitu maailman ympärimatka! 🙂

Haaste siis bongattu Casa Volmari-blogista ja itse mukaan haluaisin haastaa ehdottomasti 
Anna-Marian Secret Wardrobe-blogista

Hauskaa päivää!
B

PIMEÄN VARALLE

Rakastan kynttilöitä, lyhtyjä, pehmeitä valoja, liekistä heijastuvia varjoja, lämpöä ja tunnelmaa. Erilaisia tuikkukippoja, lyhtyjä ja kynttilänjalkoja on kotona roppakaupalla, mutta mikä jottei lisää mahtuisi 🙂 

A) Ellos  B) Sokos  C) Ellos  D) La Maison Primavera Shop  E) Ikea  F) NetAnttila  G) Room21  H) Toknet 


Nuo A-kuvan seinälle laitettavat tuikkulyhdyt sopisivat hyvin portaisiin. Meillä on porraskäytävän katossa ja seinällä kirkkaat valot, enkä käytä niitä mielellään. Kammoan kirkkaita ja kovia valoja ja nämä toisivat sinne ihanaa tunnelmaa. 

Talolyhtyjä on jo näkynyt muutaman vuoden, mutta meille ei niitä ole vielä eksynyt. Niistä kajastaa kivasti kynttilänvalo. Viimeinen kuva tuo mieleen vanhan ajan herätyskellon – aika vinkeä! 🙂

Lämpöisiä ajatuksia päiväänne,
Blondi