TICO, TACO, TEQUILA – FIESTA MEXICANA

20131019_203409.jpg

Neljän Tähden Illallinen osa 2 vietettiin viime viikonloppuna. (Tämän syksyn ensimmäiset illanistujaisethan järjestettiin meillä ja niistä Amerikka-bileistä voitte lukea täältä.) Tällä kertaa ystävämme olivat valinneet teemakseen Mexicolaisen fiestan, joten arvannette varmaan mitä ilta piti sisällään. No, tico tico ja tequilaaaaaaa! 🙂 

menu.jpg

Kuten hämärästä kuvasta näkyy, menu piti sisällään alkuruokana ihanan pehmeää avokado-keittoa, fajitaksia sen sadalla täytteellä pääruoaksi ja jälkkäriksi melko huh, tuimat chili-omenat!

Sain ystävältäni teillekin jaettavaksi tuon alkukeiton ohjeen, joten tässäpä se:

AVOKADOKEITTO

 1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl (oliivi)öljyä
1 avocado
6 dl kasvislientä
limen tai sitruunan mehua
mustapippuria myllystä
tabascoa
1 prk (120g) smetanaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi. 
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulisilput. 
Kuori ja kuutioi avocado ja lisää kattilaan. 
Lisää myös kasvisliemi. 
Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
 Mausta limen tai sitruunan mehulla, mustapippurilla ja tabascolla. 
Lisää smetana ja sekoita, surauta vielä tarvittaessa sauvasekoittimella. 
Mausteet saa kohdilleen hiljalleen lisäämällä ja maistelemalla. 
 
Kannattaa kokeilla, oli todella maukasta ja pehmeää keittoa! Sen voi nauttia kylmänä tai lämpimänä, meille se tarjoiltiin nimenomaan lämpimänä.
Ilta sujui rattoisasti hyvän ruoan ja juoman parissa. Rakkaat ystävät, osa nuoruusvuosilta, osa jo lapsuudesta saakka, kruunasivat tietenkin illan. Aivan liian vähän sitä saa viettää nykyään aikaa hyvien ystävien seurassa, siksi on mahtavaa, että jokainen meistä järjestää kalentereista tilaa tällaisille hetkille. 

p%C3%B6yt%C3%A4.jpg
Keittiössä oli asianmukainen tunnelma.

p%C3%B6yt%C3%A4+1.jpg

Koska minä olen henkeen ja vereen hauvaihmisiä, minun kyljessäni ne nelijalkaiset usein kyhnäävätkin.

20131019_204702.jpg
Tänä viikonloppuna on myös luvassa juhlintaa, nimittäin tyttärellämme on tänään synttärit. Sweet Sixteen. Jaiks, mihin se aika oikein vilistää?! Justiinhan tässä oli ihan pieni tyttö saparot päässään, joka viihtyi äidin kainalossa. Nykyään halin saa suuremmissa mutkissa:) Tänään siis leivotaan tytön kanssa yhdessä liukuhihnalta ja lauantaina ovi sitten käykin tasaiseen tahtiin vieraiden tullessa ja mennessä. Pidän juhlien järjestämisestä ja teen itse aina kaikki tarjoilut. Luvassa on paljon gluteenittomia herkkuja, ehkäpä jaan niitäkin reseptejä täällä myöhemmin 🙂
Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Blondi
Psssst….muistattehan osallistua Kynttiläpajan upeaan arvontaan!

ARVONTA / MARIA DROCKILA KYNTTILÄPAJA

Nyt on luvassa jotain ihanaa käsityötä ja joulun fiilistä! 🙂

2+md.jpg


Maria Drockila perusti Kynttiläpajansa 15 vuotta sitten. Jokaikinen kynttilä valmistetaan käsityönä satoja vuosia vanhojen perinteiden mukaisesti pajassa, joka sijaitsee Orimattilassa. 

maria+d.jpg

Joulusesongin lähestyessä Kynttiläpajan myymälöitä avataan lukuisia ympäri Suomen maan. Minä satuin kävelemään Itiksen kauppakeskuksessa eräänä päivänä ja huomasin, että Marian Kynttiläpaja oli auennut juuri edellisenä päivänä. Ryntäsin sisään ihailemaan joulutunnelmaa, upeita käsityönä valmistettuja kynttilöitä ja tunnelmallista fiilistä. 

1+md.jpg
5+md.jpg


Kiitos sydämellisen Marian, nyt näitä upeita käsintehtyjä tuotteita on myös blogini lukijoiden mahdollista saada!

4+md.jpg

6+md.jpg

Tästä lähteekin käyntiin siis ihana, jouluinen arvonta! Arvonnassa on mahdollisuus voittaa 50 euron arvoinen lahjakortti mihin tahansa Kynttiläpajan myymälään. Jo avoinna olevat ja lähiaikoina aukeavat myymälät löydät Marian Kynttiläpajan nettisivuilta, linkki tässä.

Ja näin arvonta etenee:

– Yhden arvan saat jättämällä nimimerkillä varustetun kommentin tähän postaukseen
– Kaksi arpaa saat jättämällä kommentin JA rekisteröitymällä lukijakseni klikkaamalla  blogin sivupalkista ”Liity tähän sivustoon” -painiketta
– Muistathan kommenttiboksissa samalla mainita, osallistutko arvontaan yhdellä vai  kahdella arvalla.

Osallistumisaikaa arvontaan on viikko, eli lokakuun viimeiseen päivään. Torstaihin 31.10, klo 00.00 mennessä jätetyt kommentit otetaan arvontaan mukaan. 

Tästä linkistä löydät Marian Kynttiläpajan talven/joulun 2013 kuvaston, josta löytyy vaikka mitä ihania tuotteita. Mallistossa on 84 kynttilämallia. Näistä neljä tuotetta (esim. lämpökynttilä ja kruununkynttilä) eivät ole Kynttiläpajan omaa tuotantoa, mutta kaikki muut ovat aitoa suomalaista käsityötä! Voit jo etukäteen mietiskellä mihin sinä käyttäisit lahjakortin! Näin joulun alla kynttiläthän ovat myös mitä ihanimpia lahjaideoita!

3+md.jpg


Ei muuta kuin kommentteja boksiin ja rekisteröitymistä lukijaksi! Onnea kaikille arvontaan!

Blondi

EDIT. ARVONTA PÄÄTTYNYT! KIITOS OSALLISTUJILLE!
*Postaus toteutettu yhteistyönä

SATEESSA


Meillä on eripari hauvat. Toinen, herra-hauvamme rakastaa sadetta, lunta, märkää ja kosteaa. Ei juurikaan haittaa menoa hänen kohdallaan mikään ilma. Ulos lähdetään innosta hihkuen, vaikka taivaalta sataisi pieniä miehiä!


Sitten on neiti-hauvamme. Todellinen neiti. Kaikki sade, lumi, märkä ja kostea inhottaa ja ulkona tassutellaan varovaisesti keskellä tietä – puskissahan kastuu vielä lisää. Neidillä on käytettävä sadetakkia kostealla ilmalla ja villa- tai fleece-vaatteita pakkasella. Ainoastaan silloin kulku on edes vähän reippaampaa ulkona. Talvipakkasilla molemmilla kyllä käytetään lämpimiä takkeja. Näin matalilla koirilla mahanalusta palelee nopeasti lumikeleillä, kun joutuu hangessa rämpimään.

 

emmy.jpg
Hyi, märkää. Mennäänkö jo kotiin?

Herra vetää sataatuhatta edellä, neiti tulee raahaten perässä. Yritä nyt sitten näiden kanssa lenkkeillä! 🙂

Illalla käynnistyy supermahtava jouluaiheinen arvonta! Pysykää kuulolla, jotain ihanaa tarjolla kaikille! 

B